Mökin liepeillä nähtyä

Koiran mieliksi kävelin pienen lenkin mökkini lähimaastossa. Hurtan viipyillessä asioillaan ja nuuskiessa mielenkiintoisimpia kohteita silmäilin olisiko näköpiirissä jotain josta kuvan otaisin. Näin siinä kävi.

Sitsontiaiset vaelsivat neulasten päällä tiukassa tappituntumassa

Olisiko joku munarosvo tämän ryöstänyt, kuljettanut syvälle metsään
ja imeskellyt sisällön makeisiin suihinsa

Vanha hirsitalo siirretty merenrannalle, into lienee loppunut
kesken kesäasunnoksi rakentaa. Tässä asussa se on ainakin
vuosikaudet seisonut naapurustossani

Mitäpä tästä muuta sanomaan kuin että on siinä lahokoivussa istuva kääpä

Sienikausikin näemmä alkanut, no onhan tietysti korvasienet, mutta tällaiset
hatulliset enemmin loppukesästä tulevat esiin maan povesta rihmastoistaan

Se loisti auringonvalossa, oli kuin lämpimien merien koralli maan päällä

Kerro kerro kuvastin jne

Sammalten vehreyttä

Kirveen koskematonta metsää

Vesikivi

Tikka koristellut

Tein mökin nurkalle vähän erilaisen
linnunpöntön. Harmi vain että linnut eivät ole
arvostaneet ja majaksi asettuneet

Rakensin tämän takavuosina että sieltä käsin vesilintuja salakuvaisin, ongelmana vain
että en ole kunnon teleobjektiivia raskinnut hankkia.

Kaksi lentävää heinäsorsaa viipottaa liki
merenpintaa

Tuoreita kaislanversoja ja iso kivi

Höyhenen kevyt kuva, varjot höyhenessä miellyttävät omaa karua silmääni

Lapuskaiset ovat värkänneet somisteen puuceen ikkunaan

Taloa maalattiin talkoohengessä

Pääsin osallistumaan maalaustalkoisiin. Talon hengetär oli kyllästynyt punaväriin, kuulemma välttämättä halusi talon siniseksi. Ja siinähän ei sitten mikään auta, emännän sana on usein laki, isäntä oitis maalikauppaan  käteen ojennettu värimalli mukanaan.

Väkeä saapui mukavasti paikalle, Pohjanmaalla talkoohenki vielä elää väkevänä, vaikka ei ne talkoista puhu, omalla murteella sanottuna on kyseessä kökkä.

Ei ole tässä kysymys halvan lapsityövoiman hyväksikäytöstä, tyttö vaatimalla vaati hän päästä mukaan, saatuaan sudin käteensä aivan puhisi innosta ja valmista syntyi vauhdilla, nuoruuden innolla

Ikäänkuin suo, kuokka ja Jussi hengessä on isäntä sutaissut ensimmäisen vedon

Maalaustointa telineeltä käsin

Väri vaihtuu vauhdilla, voisiko olla että jonkun vuoden kuluttua tulppaaninkeltainen tuntuisi silmään sopivammalta talon väriltä?

Päivän urakka on ohi

Kanat, kukko ja koirat kokivat talkoohyörinän vaihteluksi elämäänsä

Luomukanoja ja pari kissaa

Tämän olen ennenkin sanonut ja sanon taas. Kanojen touhuja on lystikästä katsella, se on terapeuttista ja saa itsensä kuvittelemaan viisaammaksi kuin oikeasti on. Ja ahkeria ne ovat, ainakin tällaiset vapaat luomukanat, koko ajan likkeessä, kuopsuttavat varpaillaan ja nokivat keikkea mikä liikkuu. Rymissä kulkevat ja vähän väliä toimittavat toisilleen jotakin, kotkottavat.

Kanarouvan arvokkutta

Kukko ja harakka

Viidakkokanoja

Herra ja hidalgo tipujensa kera

Kissakin tarkkaili uteliaana kanojen touhuja

Musta kissa vaani edellisen kuvan keskenkasvuisia kanoja, kun pääsi salaa lähelle hyppäsi valtavalla loikalle niiden keskelle ja kanat säntäsivät kauheasti kaakattaen  mikä minnekin.

Kukkoa se ei uskaltanut hätyyttä

Lopuksi mietelause kaikille naisille syntymäpäivänsä kynnyksellä jos vuosia on karttunut jo yli 35.

"Siskot, älkää murehtiko ikääntymistänne.
Ne on munat, jotka pilaantuu, ei kanat."

Tikusta asiaa kotipihalla

Koiralle laiskuuttani pihalla heittelin frisbiitä kun en viitsinyt lähteä lenkille. Sattui kamera mukaan, loksauttelin irtokuvia aina hurtan etsiessä pitempään frisbiita pusikoista.

Nämä hieman jo ylikypsät tulpaanit seinävierellä olivat niin mieluisen värisiä että ihan herkistyin niistä kuvan ottamaan. Tulppaani on mielestäni sangen klassinen kukkanen, no tietysti villit, luonnonvaraiset kukat on eri juttu. 

Valko- ja sinivuokko, kielo ja voikukka ovat kovin kauniita silmissäni, karussa mielessäni. Jos vanamon kukka olisi isompi niin sitä ihastelisin, niin ja ahomansikan valkoista konstailematonta kukkaa ihastelisin, lupausta makeasta punaisesta marjasta.

Pikkuvarpunen on tunnetusti sosiaalinen lintu, toisin kuin vaikkapa kirjosieppo, tuo moniavioinen tappelupukari. Niinpä tykkää hän pesiäkin porukalla, jopa riviasunto kelpaa. Tuomipihlajaan olen nikkaroinut nämä mahdollisuudet heille pesän tehdä ja perheitä perustaa.

Pikkuvarpusen kuin myös tavallisen harmaavarpusen taukoamaton lörpöttelevä sirkutus saa kuulijan hyvälle tuulelle, uskoisin etä sillä on myös hyvää tekevä terapeutinen vaikutus.

Tässä kuvassa tarkasilmäinen voi nähdä kimalaisen lentävän pönttöön, karvaturrin varjokin näkyy lentoaukon alareunassa

Siinä ne odottavat koivupöllit pihanurmella pilkkojaansa

Tässä on jo kirves käynyt, kelpaa
näillä talvipakkasilla saunaa lämmitellä, eteläseinustalla kuivuvat

 

Ikivanha jalokärhö versoo vuodesta toiseen, en ymmärrä miten se jaksaakin, siimaleikkurilla sen rungonkin juuresta pari vuotta sitten kalusin paljaaksi kuorestaan. Ja kukkiakin on tiedossa.

Huvimaja eli ruotsiksi lusthus, vähän vinossa routimisen jäljiltä. Syyskesän hämärinä iltoina tämä on mukava paikka kynttilän loisteessa

Pikkupoikana, niin muistan, oli voikukka suosikkini. Niin se on vieläkin, kuin pieni aurinko. Ja sitäpaitsi keltainen ei voi olla tämän keltaisempi kuin on kukkansa.

Koira vetää henkeä välillä, kumma kun ei juuri nyt kieli roiku ulkona suusta niinkuin yleensä. Syömisen ja nukkumisen jälkeen frisbiin noutaminen on sen mieluisin harrastus.

Humalahan se siinä kiipeilee terassin ritilässä.

Autiotalo tarinoi

No eihän se talo oikeasti tarinoi, se kuiskii ja hymisee, arvuuttelee. Mennyt aika on pysähtynyt sen huoneisiin. Tavarat sisällä ikäänkuin jääneet lepäämään, odottamaan. Työn tekemisen kalutkin sijoillaan toimettomina.

Keskellä metsää on sen sija, ylivanhaksi kasvanutta kuusikkoa ympärillään, jokunen koivu siellä täällä. Kotipolku pusikoitunut  ja ruohottunut.

Mitä tuntee sammalkarvainen pihakoivu rosoiseksi käyneen pintansa alla autioksi jääneen talon nurkalla. Nuorena ja norjana saanut olla osana ihmisten ja kotieläinten yhteiseloa.

Ennen olivat sängyt hetekoita ja ompelukoneet singereitä. Ei ollut vielä muovia keksitty, kauniista puuviilusta oli tyylikäs kotelo laitettu iloksi silmälle, kahvassa on persoonallisuutta, mukavalta tuntunut emännän osaavaan käteen. Nimi kannen kupeeseen selkeästi ja konstailematta  painettu

Aika on hammastanut uuden ilmeen verhoihin, tavallaan kaunis mutta surumielinen vaikutelma

Ullakko, oma tunnelmansa vallitsee täällä, kielii hylätyksi jääneestä tavarasta. No niin tai näin, vanhojen talojen vintit ovat salaperäisiä ja mielenkiintoisia paikkoja

Koivuista on talon sisustaja pitänyt. Niinhän sitä monet, itsekkin. Kuusi on kyllä kaunis katsella ulkona ja metsässä mutta ei se oikein sovi tapetin malliksi, ei ainakaan makuukammariin.

Sulassa sovussa paistattelevat päivää porstuan pöydällä isännän kaira ja emännän silitysrauta eli stryykjäärni. Tiedä vaikka muistelisivat aikoja jolloin ryhtyvä ja osaava käsi tarttui toimeen. 

Matkani jatkui, taakse jäi  talo, hieman pinnassa
oli haikumieli ja jonkinlainen säälintunne.

Autioksi, oman onnensa varaan jätetty
talo on surullinen näky

Peltoniemen Hintriikkaa lainatakseni:

Pois on asukas, autioituu pirtti
 ja seinät sammaloituu

.........