30.12.2014

Käsivarsi 1966 patikkaretkellä oltiin


Vanhoja diakuvia katselin. Scannasin otoksia Lapinretkeltä 60-luvulta. Kahden kaverini kanssa vaelleltiin viikon päivät  käsivarren maisemissa. Ropinsalmelta lähdettiin, ilman kummempaa suunnitelmaa kuljettiin ja kalasteltiin.
Ropi tunturin huipulle kiivettiin ja Tarjun laakeita selkiä saapasteltiin.




Ilmaa ja avaruutta, nuorten miesten ajatukset liitelivät pilvissä






Ettei vaan olisi käsien pesu menossa tunturipuron
jääkylmässä vedessä


Tauko. Kantamuksissa oli painoa n 30 kg per vaeltaja.
Ei ollut noihin aikoihin vielä tarjolla superkevyitä varusteita.
Jalkineinakin Nokian painavat kumisaappaat.


Laihan pussikeiton vesi kuumenee. Poroaitaakin taustalla.


Marsujärvi, taustala komea Ropi tunturi




Marsujärvestä sain komean harjuksen. Siihen astisen kalastajan urani suurimman
ja kiukkuisimman kalan. Juhlahetki.

Törmättiin asumattomaan saamelaisten asutukseen. Liekö hylätty vai olisiko
ollut käytössä vain kun porojenhoito edellytti


Kylmettymisen tai jonkun muun vaivan varalle meillä oli mukana
pieni pullo pirtua. Otettiin siitä hörpyt, irvisteltiin ja loppu jätettiin
tämän talon pöydälle. Oli meillä sellainen mielikuva että Lapin miehet
ovat persoja viinalle. Parempaan tarpeeseen menisi
heidän partaisissa kidoissaan


Uistinta siinä kiinnitän. Kalaa saimme hyvin mikä oli erinomaisen
hyvä juttu koska eväämme eivät olisi viikoksi riitäneet.

Voisiko kyseessä olla kenkäheinien kuivaushäkilä


Kelpasi näissä maisemissa vaeltaa


Rantakivillä askaroidaan


Ropin huipulla yli 900 metrin korkeudessa


Kiveliötä, tilaa kävellä ja hengittää


Tarju



Nykytaidetta 1960 luvun makusuuntien mukaista

Matka oli mahtava, vieläkin elähdyttää vanhoilla päivillä kiikkustuolssa muistellessa.
On se kumma juttu mikä tuossa Lapissa kiehtoo. Oli mikä oli, hyvä niin.

28.12.2014

Maarit Tyrkkö: Tyttö ja nauhuri


 Lepikon torppahan se siinä ylväänä kohoaa.

 Äidinmaidosta ja näistä ikihirsistä tuvan seinissä imi Urho Kaleva Kekkonen sellaisen
elinvoiman sisäänsä että virtaa riitti olla monessa mukana läpi pitkän elämän.

Pitkästä aikaa tuli luettua kirja joka on faktaa. En ymmärrä miksi juuri tämän Maarit Tyrkön kirjan, niin merkittävä mies kun on ollutkin Urho Kaleva Kekkonen Suomen lähihistoriassa. Sen muistan että nuoruuteni päivinä Kekkosen hallitessa valtakuntaa en oikein pitänyt hänen tavastaan käyttää ja näytää valtaansa, ylivoimastaan, kärkevästä , paremmin tietävän tavastaan muotoilla ajatuksensa puheiksi.

Olisiko ollut tirkistelyn haluakin että tähän kirjaan tartuin. Uteliaisuus tietoon siitä että kuinka toimi läheinen toveruus presidentin ja hänen 47 vuotta nuoremman suosikki toimittajansa kanssa. Pahat kielethän kuiskivat että heidän yhteistyönsä ja keskinäinen ymmärryksensä olisi ollut kovinkin monimuotoista.

Ja kyllähän Tyrkkö kumppanuuden muotoja raotteleekin, aivan vauhdikaidenkin kuvienkin kera. Tekee selväksi että hän tiesi kyllä että presidentillä on naisensa, mutta toteaa kuivan lyhyesti että hän ei ole yksi heistä. On vain ystävä henkisellä ja ihmisen arjen tasolla.

No oli miten oli mielenkiintoinen oli suhteensa, kiinteä, luottauksellinen. Presidentillä oli tarve ja halu pitää lähellään nuorta ja nättiä toimitajaa, mahdollisuutta jutustella niitä näitä. Ja Tyrkölle, nuorelle toimittajalle avautui tietysti aivan mahtavat taustat työlleen ja tulevaisuudelleen.

Mainittava myös että Tyrkkö oli kirjan mukaan sangen suosittu Kekkosen lähipiirissä. Nämäkin tuttavuudet poikivat työtilaisuuksia ja näköaloja merkkimiesten ja naisten maailmoihin, elämäkertojen ym muisteluksien kirjoittamisessakin. Ansiokas on ollut Tyrkön panos myös Kekkoseen liittyvän materiaalin presidentin itsensä tuottaman runsaan asiatiedon järjestelijänä ja tallettajana.


Mitä kaikkea nyt pyörikin presidentin mielessä niin pyrky kala-apajille oli yksi tärkeimmistä


Suurin osa kirjan sivuista on toki työnteon kuvausta. Presidentin matkoista ja tekemisistä, paljon huomiota on annettu vuoden 1975 ETYKlle.

Päiväkirjanomaisesti,  asiallisesti kirjailija on tuonut esille omaa työtään ja vähäistä vapaa-aikaansa sekä isä ja äiti muistojaan. Niin mutta eihän Tyrkkö oikeastaan kirjailija olekkaan vaan toimittaja, selkeäsanainen ja konstailematon dokumentoija ja elämänkertojen laatija.

Siitä on UKK ladun hiihtänyt, vähän jo lumeen peittynyt


Perässähiihtäjän on pakko jatkaa sitkeästi






























Kirjoittamisen ote on etten sanoisi aika kuivakka mikä varmaan johtuu taustasta, vuosikymmenien ahkerasta työstä toimittajana ja elämäkertojen dokumentoijana.

Tässä lopuksi lainaan Kekkosen kirjeen alkua Tyrkölle kesäkuussa 1975.

Rakas Maarit,

En tiedä etkä Sinä tiedä, miten se näin on käynyt.
Mutta sen tiedän  - ja sen tiedät Sinä - että se on todella näin käynyt.
Ajattelen ja kaipan Sinua. Tämä tuntuu joskus yhtä hyvältä kuin epätodelliselta.
...............................

Tämä on painettu myös kirjan takakanteen. Hienosti maalailee vanha mies
kuvaa suhteestaan nuoreen ystäväänsä. Liikuttavaa ja kaunista.


Tyrköllä oli kaunis ja maaperää pehmittävä tapa lähetellä
kukkaistervehdyksiä haastateltavilleen.

Tässä oma kurttulehtinen kiitokseni hänelle lukukokemuksesta
jonka tarjosi.







25.12.2014

Joulupäivän kävely


Tämä on matkalta kotipihasta Raippaluodon satamaan ja takaisin


Hyinen laituri, veden aallotkin jäätyneet niille sijoilleen


Yksi ja ainoa venhe uhmaa talvea. Raudasta se on tehty, ehkä päättänyt asettua
tähän talviunilleen.

Pieniä lumipalloja, ovat asettuneet lystikkäästi männyntaimien latvoihin. Rantapolun varrelta nämä.
Pola ja juormuja jäässä.


Pitkiä ovat varjot keskellä päivää ja
vähän valoa. No huomenna päivä
kukonaskelta pidempi

Miten nyt sattuikin Joulupäiväksi mahtava ilmanala. Kuusi astetta pakkasta ja sinitaivas, tyyntä ja kaunista.




Pukkikin eilen muisti hyvillä lahjoilla, monta kirjaa, mieluisia kaikki. Mistä oli mokoma arvannutkin mistä pidän. Paidankin tuo antoi, pehmeän ja lämpimän. Maan ja hillityn ruskan värejä flanellisessa kankaassa. Mieltäkin lämmittää.










Kotipolun päässä tontun käppänä - mokoma, pieni lyhty kädesään ja
runsaat eväät repussa. Olisiko eksyksissä ollut.







Koira oli minulla seurana.  Puolitoista kilometriä rantaan tulee matkaa, hurtalla oli niin paljon haisteltavaa
että ainakin kolminkertaisen matkan teki, tassutti, nelisti ja usein hyppäsi laukallekin, kynsilaukalle. Tuuheavillaisena hallava otus nautti ilmeisesti raikkaasta pakkasilmasta
jj


Rannan vajoja keskipäivän auringossa


Etelänpuolella siellä Suomen pisin silta ja Vaaasan lämpölaitoksen savut





18.12.2014

Pulut

Muutama kuva puluista. Lähinna lämpimämmän maailman turuilla ja tanhuoila kuvattuja.
Oheen olen kirjoittanut myös totista faktaa puluhavaintojeni tiimoilta, taustaksi ikäänkuin taustoiksi kuville.



Tämä pulu kun huomasi että häntä kuvaan niin otti heti poseerauasennon. Käänsi paremman puolensa
kameraa kohti ja röyhisteli rintaansa, vähän kujersikin.  Rannassa Maspalomasin dyynien edustalla kuvattu.


Mitä lie ehdottelee Las Palmasin pulu lajitoverilleen.


Keskellä Gran Canarian saarta kohoa Roque Nublo yli 1800 metrin korkeuteen. Siellä asusti tämä pulu karuissa oloissa.
Sitä kummastelin että mikä oli linnulla mielessä kun näin korkealle oli hakeutunut, ei täällä ymmärtääkseni ainakaan
mitään suuhunpantavaa ollut.

Sanlucar de Barrameda, hienojen Manzanilla cherryjen ja hevoskisojen pesäpaikka Andalucian Atlantin puoleisella rannikolla. Siellä kylpivät ja vilvoittelivat nämä pulut suihkulähteessä.

Sanlucarin pulut ja pikkutyttö niitä jyvillä ruokkii. 

Vähäpukeinen naisfiguuri lähettää tässä Fuengirolan ranatakadulla pulun lentoonsa. Oikeammin lienee kyseessä kuitenkin kyyhkynen, pulu olisi liian rahvaanomainen siivekäs näin hienoon patsaaseen.

Linnun jalkaan on sidottu viesti jossa immyt vannoo rakkautta ja uskollisuutta mielitietylleen, yljälleen joka maailman merillä purjehtii.

Tuskin pulu koskaan laivaa löytää, mutta neidon ikävä on suuri, itse asiassa lähettää hän viestin kaikkien
yksinäisten vaimojen ja tyttöystävien puolesta.

Ja onhan se niinkin että yritänyttä ei laiteta.


Meillähän on suomessa kalakukko, oivallinen ja ravitseva hiukopala. Andalusian lämmössä tulevat ihmiset toimeen kevyemmillä eväillä. Ovatkin kehittäneet siellä vuosisatojen saatossa pulukukon.

Jos joskus Espanjan matkallanne haluatte kokeilla niin valitkaa ruokalistalta los pastel palomas tradicional ettekä tule pettymään - deliciosa!

 Kuori on siinä laitettu vehnäjauhosta ja siansivu on korvattu pulun suikaleilla. Muikkujahan heillä siellä ei ole,
ovat korvanneet ne sardiineilla tai sardelleilla, joskus laittavat pulukukon täyteeksi myös ankeriaan näköistä
espada kalaa.

Kuvassa taiteilijan muotoilema, tyylitelty  näkemys pulupiiraasta.


Teror nimisen pikkukaupungin torilla oli monenlaisia lintuja kaupan.
Tässä häkissä pari pulua ja jokunen kirjava kana. Jäi minulle epäselväksi
että olivatko tarkoitettu eläteiksi ai suoraan pataan kynittäviksi



Tämä pulu on kivestä veistetty,
ei se kujerra, ei lennä.

Pulujen ystävä lie veistänyt ja
asettanut tarkkailemaan
maailman menoa
ilmavalle paikalle
jyrkänteen reunalle.
Mijasin kylän asujainten
silmien iloksi.





Sattui retkilläni että päiväkävelyllä näin kaukana horisontissa meren rannalla tornin. Uteliaisuuteni heräsi oitis, oli mentävä lähempää katsomaan. Suuri oli säikähdykseni kun kurkistin onton tornin sisään. Kymmenet pulut lehahtivat suin päin pakosalle kun kurkistin sisään oviaukosta jossa ovea ei enää ollut.

 Niin olin kataannuksissani että hoksasin vain aivan viimeiset linnut saada kuvaani.





Supisuomalainen pulu. Seurasaaren sillan penkereellä minua pällisteli. Siitä on vuosia kun tämän kohtasin. Utelias oli ja rohkea, käänteli päätään, välilä katsoi vasemmalla, välillä oikealla silmällään.

Pulun lähisukulainen on kyyhkynen. Olisiko että pulu on urbanisoitunut kyyhky, hoksannut että elämä kaupungeissa on helpompaa,  Ihmiset ruokkivat, löytyy suojaisia koloja rakennuksissa mihin pesiä, koko ajan ei tarvitse pelätä haukkoja, pöllöjä, kettuja ja mitä niitä nyt on metsän petoja.

Luku sinänsä ovat kirjekyyhkyt. Sotien aikanakin tärkeitä viestejä kuljetelleet, sankarillisia urotöitä tehneet.
Suomen armeijallakin oli toisen maailmansodan aikaan liki 1000 kyyhkyä salakoodattuja viestejä aivihkaa kuljettelemassa.
Huonosti kävi armeija leivissä olleille kyyhkyille, sodan päätyttyä määrättiin lopetettaviksi ja toimitettiin sotasairaaloihin ravitsevasi ruoaksi potilaille. Tallinnasta taas söivät persot saksalaiset pulut ahnaisiin suihinsa miehityksen aikoihin. Ei ole aina helppoa pulunkaan elämä.

7.12.2014

Kävin Luostolla pimeää katsomassa

Härkää sarvista, pimeyden ahdistavaa voimaa pakoon Lapin kaamokseen. Näin ajattelin ja suuntasin viikoksi Lappiin, Luostotunturin hämärään. Alkuviikon pilviset päivät täyttivät kiittetävästi odotukset, pimeää ja niukkavaloista aikaa. Salaperäistä taian tuntua tarjosivat niukan valon väri ja sadunomaiset siniset hetket ennen illan lopullista pimeyttä.

Loppuviikon oli taivas sininen, muutamaksi tunniksi keskipäivällä unohtui kaamos tykkänään. Luminen pohjoisen metsä, taivas ja hanget, raikas ilma, kelpasi satunaisen hiihtelijän ihastella, arki siinä menossa unohtui.



Luostotunturin kuvetta. Edessä pieni suo ja taivaalla näkymää ikävästi pilaava sähköjohto


Vähäinen  auringonvalo värittää pilvet hempeän näköisiksi, saattaa herkempi kuvitella
olevansa sadun maisemissa





Pakko oli tällaisten maisemien edessä pysähdellä. Ajatuksetkin kuleksivat epätavallisia latuja.
Sielu lepää ja maalliset unohtuvat mielestä.



Talvilepoon ovat puut asettuneet, täällä asuvat menninkäiset hiljaista eloaan kuusien suojassa


Informaatiota tarjolla


Tällainen vehjes rikkoi äristen ja savuten luonnon rauhaa.
Kuljettaa huonompijalkaisia ja laiskoja matkailijoita

Lampivaarassa Luoston helmoissa on luola,
tupaten täynnänsä ametisti nimisiä puolijalokiviä.
Sankoin joukoin käyvät turistit kaikilta maailman
kolkilta tätä ihmettä katselemassa


Yksinäinen suksimies lähestyy ladun varteen pystytettyä kahvilaa sinisessä ajassa.
Saattaa hyvinkin poiketa kupposelle, ehkä sokerisen rinkilänkin ottaa.




Pari näkymää kahvilan tiimoilta



Omien latujensa kulkijalle eivät valmiiksi auotut väylät ole mieleen. Liekö tuossakin hirvenhiihtäjän ura
vai olisiko ollut polo eksyksissä




No tunturihan se siellä keskipäivän auringossa
Kilometripylväitä, osaa tunturin kiertäjä paremmin
jakaa voimansa ja eväänsä kun tietää pitkältikö
on vielä maaliin


Puolessa matkassa ollaan tässä kun
Luostoa kierretään



Luosto "takaapäin" kuvattuna


Vaihtelua ja eksotiikkaa tarjoavat etelän eläjille ladun varrella
palkivat porot.


Metsän ylle on noussut uhkaava pilvi. Saattaa hyvinkin olla myräkkä tulossa


Mikäs tässä, ainakin on luminen aita

Konstailematta ja perinteistä vuorotahtia on tämä juttu kuvattu ja kirjoitettu, 

v-tyylin hiihdäntä on modernimpia ihmisiä varten