28.9.2016

Laura Gustafsson: Korpisoturi


Maailmanlopun merkkejä


Satuin katsomaan arvostamani TVn kirjallisuusasiantuntian herra Puttosen haastattelevan Gustafssonia uuden kirjansa tiimoilta. Oli Puttonen ollut kertomansa mukaan niin täpinöissään kirjan luettuaan että jo se herätti mielenkiintoni lukea kirja ja halua osaltaan vahvisti kirjailijan mielenkiintoiset, uteliaisuutta nostattavat juttelukset.

"Ihminen taipuu hyvään ja pahaan. Mutta täysin hukassa olemme vasta, kun luovumme toisista ihmisistä ja kosketuksesta meitä ruokkivaan maaperään"

Näin päättää HS:n kirja-arvostelija tarinansa kirjasta. Ja tällaisiin tunnelmiin päättyy myös kirja.


Kirjan luettuani olin vähän hämmennyksissäni että mitä mieltä minun siitä pitäisi oleman. Ei ole aivan helppo luettava, jättää paljon lukijan pohdittavaksi että mitä nyt tuon ja tuonkin sattumuksen  tausta on. Uskoisin että jos lukisin toisen kerran ja vähän rauhallisemmin niin teos avautuisi  paremmin. No näinhän se tahtoo olla kirjan kuin kirjan kanssa varsinkin jos lukee liiaksi juonen vuoksi opusta.


Kenkään kirjan keskeisistä henkilöistä ei toden totta ole keskivertoinen ihminen. Erikoisia ovat ja vähän sellaisiksi, tuntemattomiksikin jäävät. Myös dialogit kirjassa ovat erikoisten ihmisten ajatustenvaihtoa. Smaltalkki ja ilmoista puhuminen puuttuu tyystin.  Ja mitä symboloikaan tuo iso sika, metsässä asusteleva, joka aika ajoin esiintyy kirjassa. Jotain erikoista, vähemmän sikamaista siinä oli kun ei nälässä tullut ammutuksi ja syödyksi.

Kirjan loppu, pari viimeistä sivua on kirjoitettu niin hienosti että tasajalkalukija saa toisenkin kerran miettiä miten siinä kävi eikä sittenkään ole aivan varma. Tällainen on vähän masentavaa kun ymmärtää oman rajoittuneisuutensa tulkita ja ymmärtää kirjailijan ajatusten juoksua.

Arvostamaani Pentti Linkolaankin vähän viittaillaan, ei kovin hyvässä, on liian urbaani näille maaimanlopun eläjille.

Maailmanlopun tunnelmista huolimatta tai ehkäpä loiventamaan karmeutta viljelee kirjailija myös karua huumoria, hyvä näin.


Pakko myöntää että kirja ja näkemäni TV haastattelu (katsoin vielä Areenasta toiseenkin kertaan)  herätti mielenkiintoni kirjailijaa kohtaan siinä määrin että tänään hain kirjastosta Guttafssonin aikaisemman kirjan Huorasatu.



Tällaisen ikkunan takaa tarkkaili kirjan päähenkilö Ahma uhkaavaa maailmaa ulkopuolella







Kukkia kirjailijalle kiitokseksi erikoisesta, mukaansa tempaavasta lukukokemuksesta 

19.9.2016

Mannerheimintie, Naantali

Satuinpa viime kesänä matkalla Ruotsiin poikkeamaan Naantaliin. Kirkossa käytyiin, oli siellä kiitettävän ystävällinen ja avulias täti ihminen kertoilemassa Naantalin, kirkon ja birgittalaisluostarin vaiheista. Kirkkohan on ammoin alkuperäisessä asussaan ollut juuri tuo Pyhän Birgitan nunnakunnan luostari keljoineen päivineen.

Käyskeltiin sitten siinä lähirannassa, vieri vieressä viehättäviä kahviloita ja ravintoloita. Muudatta Risto Räppääjä elokuvaakin on noissa maisemissa filmattu. Nämä Räppääjä elokuvat sivumennen sanottuna ovat erinomaista viihdettä myös seniori ikäisille ei tosikoille tai heille jotka vanhuuden kangistumista haluavat viivästää. On nimittäin niin että jos pystyt melihyvällä näitä katsomaan on se varma merkki siitä että et ole vielä valmis vanhuuden apatian oloiseen mielentilaan. Tosipirteille ja lapsiperheillehän on aivan siinä kirkon naapurissa Muumimaa eämyksineen tarjolla. Niin eikähän ole pitkälti presidentin kesäpaikkaan, Kultarantaankaan.



Naantalin vanhaakaupunkia halkoo Manneheiminkatu,
mahtipontinen nimi on vylälle annettu 


Tämä hotellikyltti oli niin houkutteleva että jos ei olisi ollut
laivalippuja Tukholmaan illaksi niin olisi tehnyt mieli jättäytyä yöksi



Kylttejä joka lähtöön oli kaupan Mannerheiminkadun puodissa. Mitä se nyt tähän kuuluukaan niin juolahti mieleeni intialaisen kirjailijan Narayanin kirja Kilimaalarin rakkaus, kannattaa se lukea jos sattuu silmiinne, on kyllä hyvä kirja.
Vähän näitä katsellessa olisi toivonut että olisi ollut myös suomenkielisiä - no Suomen lippu sentään liehui kaksikielisesti.


Mieluummin tällaisia katselen kuin riemunkirjavia ja välkkyviä neonvalo nimikylttejä, niin ainakin päiväsaikaan



Valoa pimeään ja historian siipien havinaa,
Atte ollut aikaansa seuraava mies



Tällaisia ovat katukuvat olleet ennen parempina aikoina. Ero aikamme kirkonkylän (kaupunkejahan ne muka monet nyt ovat) raiskattuun ja uudisrakennettuun keskustaan on huikea. Ei paina viihtyvyys nykyaikaisen kaupunkisuunnittelijan vaaassa paljon


On talon asukki asettanut kukat kadunkulkijan silmälle iloksi

 


Kelpaa sateen sattuessa katoksen alla  varjoa kaikessa rauhassa availla.
Ja on siroudessaan, kaarissaan viehättävä katsoa


Jos puu noin kasvaa niin mielikuvitukseton ja puusilmäinen ihminen sahaa sen pois. Naantalilainen on ajatellut asian paljon paljon paremmin. Hieno oivallus!

Teressa Myllymäki: Karhulehto


Myös auringonkukilla on oma osansa kirjassa 



Kirja alkoi ajallisesti lähes lopusta. No näinhän ne kirjailijat useinkin konstailevat. Tai ei se tietysti mitään konstailua ole vaan kokonaisuus on tarkoin harkittu ja sommiteltu. Ongelmaksi ajassa hyppelyn voi kokea vain ymmärtämätön tai liiaksi hoppuinen vain juonen vuoksi kirjaa lukeva.


Ja juoni, tapahtumien kulku se lukijaa otteessaan pitääkin tässä kirjassa. Kaunokirjallisena tuotoksena, ei ainakaan kaltaiseni kuitenkin aika pinnallisesti asiaa arvioiva, voi kovin korkealle arvostaa. Tulee mieleeni entisten aikojen Hopeapeili ja Nyyriikki viihdelukemistot, toisaalta kohtuuton rinnastus tämä kun en itse koskaan kyseisiä kirjaisia ole lukenut mutta näin nyt kuitenkin kuvittelen. Ja onhan noidenkin julkaisujen sivuilla monet sittemmin kuuluisat kirjailijat uraansa aloitelleet.

Erilaisia rakkaustarinoita, traagisia kohtaloita on sijoitettu erilaisiin raameihin runsaasti. Helppoa ja konstailematonta tekstiä kunnes yhtäkkiä loikataan unikuvien ihmeellisiin maailmoihin. Kontrasti kirjan alkupuolen selkeän yksinkertaisen elämänmenon ja lopun ihmeellisten, arkielästä irtautuneiden sfäärien välillä on huikea.

Useimmat kirjan henkilöt ovat jotenkin erikoisia, keskimääräisistä tallaajista poikkeavia. Tämä tietysti voi olla osaltaan asia joka ihastuttaa monia lukijoita, ehkä vaikkapa tässä kuvittelemassani "hopeapeili" hengessä.

Päähenkilöiden yhteys kevyen (rock?) musiikin maailmaan saattaa myös tässä kirjassa viehättää kyseisen musiikin ystäviä.

Ikävä nyt että tiivistelmäni voinee äkkiseltään tulkita sangen negatiiviseksi, siihen ei pidä juuttua ja vielä kerran taustaksi että ansioni ja kykyni kirjallisuuden arvioimiseksi ovat sangen kevyet, aikani kuluksi kirjoittelen käydessäni mielessäni kirjoja läpi tuoreeltaan lukukokemuksen jälkeen.







Onnea ja menestystä toivotan Terersalle, tästä on hyvä ponnistaa aina vaan vieläkin parempaan.




13.9.2016

Pieni potenssipuoti


Jos haluat kaiken raskaan, kantaa ottavan ja korkealentoisen tekstin ohessa lukea jotakin aivan pehmeä ja lutuista niin ota tämä Karin Holmqvistin kirja. Sen lukemisessa ei kauan mene. Jää jotenkin mukava ellei aivan herttainen olo. Ei siinä pornoa ole, ei väkivaltaa, kaikki menee parhain päin.

Holmqvist on ruotsalainen, kotimaassaan kovin suosittu, tätäkin kirjaa myyty yli 150 000 kappaletta!

Pähkinänkuoressa sanottuna kirjassa on katkelma kahden yli kahdeksankymppisen vanhapiika sisaruksen elämästä. Haluavat ulkopuuseen sijasta taloonsa sisävessan mutta mistä rahat? Ikäneidot kekivät tavan, toteuttavat haaveensa. Hieman kosketellaan myös ikäneitojen pikkuveljen elämää, ongelmia avioelämässä lähinnä.



Karin (s 1944) itsekkin näyttää niin hertaiselta vanhemmalta tädiltä.


Tällaisen voikukkaseppeleen  haluaisin
Karinille ojentaa

4.9.2016

Martti Backman: Harriet ja Olof

Viinanhuuruisissa olosuhteissa tapahtui
Olof Laguksen surma


Tämän kirjan lukemisen myötä tulin paneutuneeksi itselleni uuteen termiin, nimittäin factioon. Kyseessä on fiction ja factan, toden ja tarun yhdistelmästä. Siinä kirjailija ottaa lähtökohdaksi tositapahtumat, täydentää sitten itse soveltuvaksi katsomiltaan osin fictiolla.

"Harriet ja Olof" kertoo jääkärimajuri Olof Laguksen suhteesta Harriet Theseleffiin. Miehiin menevä ja eloisa  Harriet pani nuoren Olofin pään pyörälle. Siinä kai meni niin että Olof aivan oikeasti oli rakastunut mutta Harrietille Olof lieni vain yksi "toyboy" muiden joukossa.
Olofin taustasta sen verran että hän oli kunnostautunut vuoden 1918 taistoissa Tampereen valtauksen yhteydessä ja että hänen veljensä oli toisen talvisodan taisteluissa mainetta saanut panssarikenraali Ruben Lagus.

Harriet oli naimisissa rikkaan saksalismielisen Wilhelm Theselffin kanssa mutta suhde oli ajat sitten tyystin kylmentynyt. Wilhelmillä oli sukset vahvasti ristissä Mannerheimin kanssa, piti häntä "ryssämielisenä" koska Mannerheim ei hyväksynyt yhteistyötä saksalaisten kanssa mihin taas Wilhelm vahvasti pyrki.

No kävi niin että juuri ennen Viipurin valtausta Olof sai epäselvissä oloissa kuulan kalloonsa. Oliko kyseessä itsemurha vaiko murha ja jos oli murha niin kuka oli murhaaja ja mikä oli motiivinsa tappotyöhön, näiden asioiden ympärillä kirja paljolti askartelee.

Toinen kirjassa käsitelty historiallinen facta on se että heti Viipurin valtauksen jälkeen valloittajat massamurhasivat noin neljäsataa venäläistä. Miksi ja kenen käskystä on toinen asia jota kirjailija käsittelee.

Backmanin isoisä Fritz Wiik, asianaja, oli aikanaan selvitellyt molempia yllämainittuja tapahtumia, sukututkimusta tehdessään Wiik oli tutustunut isoisänsä jälkeenjättämiin dokumentteihin ja niistä saanut kimokkeen tämän kirjan kirjoittamiseen.

No siinä olivat kehykset ja tositapahtumat joissa liikutaan. Jos haluat tarkemmin tutustua minua edistyneempien kirjallisuusihmisten näkemyksiin ja historiallisiin asiatietoihin löydät googlettamalla vuolaasti materiaalia.

Omalla kohdallani tämä kirja oli antoisa. Factio pysyessään kohtuudessa toimii sujuvan kirjoittajan käsissä mainiona historiaan perehdyttäjänä. Sopivasti fictiota kun on mukana niin sepä houkuttelee lukijaa eteenpäin.
Kirja saa myös kiinnostumaan tapahtumien todellisesta kulusta. Itselleni ainakin kävi niin että perehdyin Olof Laguksen elämäntarinaan ja vuoden 1918 massamurhaukseen netissä dokumenttien myötä. Lainkaan en ollut aiemmin perillä esimerkiksi siitä vehkeilyn määrästä jota harrastettiin Mannerheimin syrjäyttämiseksi ja saksalaisen komennon saattamiseksi nuoreen tasavaltaan.

Pidin hyvänä sitä että kirjailija oli teoksen loppuun liittänyt lyhyet kuvaukset kirjassa esiintyneiden henkilöiden myöhemmistä vaiheista. Myös kirjaan valitut kuvat vahvistivat mielenkiintoa ja toden tuntua lukijalle.

1.9.2016

Vihulan kartano Virossa

Tulipa vierailtua Vihulassa, kolme päivää hienossa kartanoympäristössä. Vihulan kartano sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta itään, nelisen kilometriä Suomenlahden rannasta. 
Alue on kansallispuistoa, lajjoja peloaukeita ja aarnimetsiä. Kartanolla on pitkät perinteet, ensimmäisen kerran mainittu jo vuonna 1501 jolloin omistaja oli paroni juutinmaalta, Hans von Lode nimeltään.
Nykyisen Vihulan kartanon ovat rakennutaneen von Schubertit vuosina 1820 - 1880. Päivinämme kartano toimii kylpylähotellina. 





Kartanon päärakennus, sisällä hienosti kalustettu arvokkuutta henkivä ravintola. Siellä myös tarjottiin hotelliasukkaille aamupalaa. Pakostakin mielikuvitukseen nousivat arvailut millaista on meno täällä ollut 1800-luvulla.
Buffetissa tilat olivat hieman ahtaat mutta aamupala oli runsas, monipuolinen ja maittava.


Kartanon alueella on hieno lummelampi ja paljon vanhoja lehtipuita. On rauhaisia hiekkakäytäviä vieraiden käyskellä kaikessa rauhassa.


Toviksi istahdin hupimajan penkille, oitis alkoi silmissäni kulkea mielikuvia menneistä ajoista.


Kartanon lampi on padottu, vasemmanpuoleisessa rakennuksessa on sijainnut vesivoimalla toiminut mylly jonka koneistot on museoitu turistien ihmeteltäväksi. Oikeanpuoleinen rakennus on kartanon oma viinatehdas





Vihulan vainiolla seisoo komea tuulimylly. Syyskyntö on pellolla juuri suoritettu (ylempi kuva), mullan muheva tuoksu nenässäni tätä kuvasin.


Puiston halki virtasi verkkan joki


Kartanon esiintymislava oli suosittu, kaksi konserttia vierailumme aikana, kevyempää ja klassisempaa.
Katsomo molemmissa aivan täysi.


Kartanon suuri puutarha, hyvin hoidettu, siellä oli kukkaloistoa ja hyötykasveja

Ja olihan siellä paljon muutakin, poiketkaa itse katsomassa ja kokemassa!