30.4.2014

Vanhat miehet


Jokunen otos andalucialaisten vanhusten arjesta



















Onnellisten sikojen metsä





Onnellisten sikojen metsä on laaja siellä kasvaa mehevää ruohoa, tasaisin välein on mutakuoppia ja varjoa antavat vanhat kastanjapuut. Tällaisissa oloissa leppoisan elämän elänyt sika on mitä parhainta ravintoa ihmiselle.


Näillä kuville ei saata löytyä yleisempää mielenkiintoa, laitan ne tähän kuitenkin koska aihe on minulle itselleni kovin läheinen ja mieluinen. Ruoka, syöminen, laadukkaat viinit, makeat jälkiruuat - no eipä löydy juuri suuhunpantavaa joka ei kiihottaisi yksinkertaista mieltäni ja ruuansulatusentsyymien vuolasta kehittymistä
kehoni kaikissa sopukoissa jotka osallistuvat sisukalujeni ravintoketjuun. Jo näiden kuvien esillepano sai
makean veden vuolaana herahtamaan kieleleni.

Kuvasarja ei liioin sisällä mitään ravinto-opillista viestiä vaan kysymyksessä on satunnaisia otoksia  aiheesta että ihminen ei elä pelkällä hengellä, kauniilla ajatuksilla ja itsensä tutkiskelulla. Sekin vielä mainittava että kaikkinainen valokuvataiteellinen pyrky on kuvista täysin karsittu pois.






Tässä nälän yllättämän äkkiä pöytään loihtima yksinkertainen iltapala. Pienenä miinuksena että ei ole keskitytty hienostuneesenpaan kattaukseen, elintarvikkeet ovat pikemminkin ikäänkuin pläjäytetty satunaiseen järjestykseen soffapöydälle.
Tällaisen ehtoollisen nautittuaan on kuitenkin rauhaisa laskeutua levolle, vatsa on tyytyväinen ja kun vatsa on tyytyväinen myös muu ihmiskeho rentoutuu, aivot ymmärtävät keventää askareitaan - saa rauhaisa uni tulla.

ps. tarkkasilmäinen saattaa havaita että kattaukseen valittu viini on laadukasta (Gran Reserva laatuluokka) kymmenen vuotta vanhaa Espanjan
parhaalla eli Riojan viinialueella tuotettua. Jo pelkkä buguee saa ihmismielen kohoamaan ylemmäs, silmäluomet laskeutumaan puoliumpeen ja tulee hyvä olo.





No siinä roskaruokaa, hampurilainen Esteponalaisittain. Joskus sitä vain on pakko kiireen keskellä.
Eikähän siinä mitään jos on armoton nälkä, jo heikottaa niin antaa mennä. Ottaa suuhunsa isoina  haukkapaloina kuin konsaan kivikauden mies, koskaan ei voinut hän olla varma kuinka pitkä matka on seuraavaan ateriaan. Alkukantaiset vaistot ovat osa meitä tänäkin päivänä.




Helteisessä ilmastossa joutuu kulkija nestetasapainon säilyttääkseen ajoittain turvautumaan pieneen lasiin kylmää olutta, sattuu että usein samaan hintaan, kuin kaupantekijäisenä saa eteensä pien pilkkumin oliiveja. Hyvä ne on kursailematta syödä pois jo ihan vain korvaamaan hikoilun myötä menetettyjä ihmiskeholle tärkeitä suoloja ja kivennäisiä.



Sienet ovat elintarpeiden parhaimmistoa makunsa ansiosta. Myös mainio proteiinilähde kertakaikkiaan.

Näin odottaessa nousevaksi päivää jolloin on vara tilata runsas, kermainen tryffelikastike härjän sisäfileen päälle rotisseurs luokan ravintolassa.





Sika oli eläissään tässä tapauksessa musta ja lihava espanjalainen, näin kertoi ravintoloitsija. Sika on hieno eläin, vähän brutaali mutta pilke sen pienissä siansilmissä viestii uteliaisuudesta, kiinnostuksesta sitä kaikkea sitä kohtaan joka on tässä ja nyt kärsän ulottuvilla. Ja hyvä on ettei tuo kelpo eläin ymmärrä olevansa yksi ihmisen peruselintarvikkeista.





Himokkaalle, uutta etsivälle kalansyöjälle on aurinkorannikko suorastaan taivas. Pääsee kokeilemaan sinänäsä mainioiden ahventen, haukien, siikojen ynnä muiden kotoisten vedenelävien lisäksi jotain tykkänään ennen kokematonta.
Tuoreita, toinen toistaan maukkaampia eksoottisia kaloja on lajirikkaasti saatavilla ravintoloissa. Lupinat, doradot, solet, mustekalat, kummeliturskat (merluzat) jne tarjoavat myös kotona kokkaavalle hienoja makunautintoja. Kauppojen kalatiskit notkuvat kaloja jääpedeillään, naapureinaan simpukat, näkit ja
rapujen valikoimat.
Uskaliaalle suositelen aivan erityisesti rape nimistä, ilmeisesti maailman ruminta kalaa, paistettavaksi voi-oliiviöljyseoksessa johon on joukkoon sipulettu mukaan runsaasti kynsilaukkaa. Päälle kun vielä lorauttaa reilusti paksua kermaa (nata) niin a vot se on siinä ihmisen maallinen syömisonni! Sopii laulun sanoin, kokemuksen pohjalta vakuutella että onni suosii rohkeaa.





Etelän maalla aamusta iltaan tarjolla olevat uunikuumat patongit saattavat syyllistää heikkoluontoisen ylensyöntiin. Varsinkin jos brutaalisti halkaisee, sivelee päälle voita ja reiluja kermajuuston siivuja.





Jos nyt välttämättä siltä tuntuu niin haluttaessa voi salaatin avulla alustaa ravintorikkaampien, varsinaisten elintarvikkeiden nutinnan.






Kun hädän hetkellä ei parmepaa ole tarjolla ja ankara nälkä yllättää niin silloin pizza. Jälkipolville mokomasta ei jää kerrottavaa.




Muudan esimerkki konstailemattomasta arkisen ravintolan kalatarjonnasta. Siinä se loikoilee, lämpimissä Välimeren aalloissa aikansa uiskennellut,
kauniiksi ruskistettu mietomakuinen sole niminen kala.





Aivan huonompi vaihtoehto maittavan aterian kruunuksi ei ole makea ja marjaisa vadelmaleivos. Jos taas menu on ollut täyttävämpi niin oiva vaihtoehto
jälkiruuaksi on pieni kupponen vahvaa kahvia (cafe solo) paikallisen maanläheisen Soberano brändyn kera.





Kauppahalleista löytyy monipuolisia ja hyvälaatuisia raaka-aineita. Esimerkiksi siansorkista ja korvista loihtii nautiskelija tuo ennakkoluuloton tee-se-itse kokki muhennoksen tai muun ruuan joka makujen runsaudessaan suorastaan vie kielen mennessään.
Aivan tässä juolahtaa mieleeni lapsuusaikojen herkullinen, isoäidin omin käsin valmistama sianpääsyltty. Löytyisipä hallista ainekset oivan perinneruuan laittajalle. Uskoisin että paikallisille tuttaville tarjottu sianpäähyydyke tai pylsy lujittaisi luottamusta ja ystävyyttä kansojemme välillä.



Maassa maan tavalla, churrot ja synkeän musta kahvi ovat andaluusian ihmisen silmät avaa ja ravitseva aamupala. Maistuvat nämä myös satunnaisen kulkijan suussa. Runsaaseen sokeriin kastettuina sisältävät myös runsaasti ihmiruumiin kaipaamaa energiaa.




Omavalmisteista pitää nostaa esille tämä kanakeitto. Tomaattipohjainen, paljon tavallista sipulia, vihreitä
paikallisia parsoja, paprikapaloja, valkosipulia, monenlaisia yrttejä. Yrttimarinoidut kanapalat käristin etukäteen rapeiksi. Herranjestas sentään että oli hyvää, kolme lautasellista söin yhdeltä istumalta ja siitä tuuheasti röyhtäiltyäni kellahdin makeaan ruokalepoon. Näin oli hyvä.




28.4.2014

Alpujarras

Autolla kiertelin Alpujarrasin vuoriseutua Andaluciassa. Ylimmillään tie vei yli 2100 metrin korkeuteen. Tasamailla elämäänsä eleleelle sangen vaikuttavia ovat tienoot siellä. Vuoria, laaksoja ja rotkoja riittää. Pohjoispuolella majasteettiset Sierra Nevadan lumesta valkeat huiput.
Jos itse valita saa niin juuri keväällä täällä pitää ihmisen liikkua. Kevään heleä vihreys, kukkivat puut ja pensaat, tienvarsien rikka ynnä muiden ruohojen kukkailoisto. Ja raikasta on ilma, hyvää kulkijan hengitellä. Kesällä on liian kuuma, talvella kylmä ja syksyllä maa paljolti vedenvähyyden ja auringon ruskeaksi korventamaa.
Vuoriston lukuisat kylät ovat viehättäviä maleksia ja sikäläistä tapaa rakentaa ihastella ja kummastella. Herkkämielistä tai kaunosielua saattaa joissakin kylissä rehoittava turistirihkaman tarjonta tosin häiritä. Jos ei kiinnosta niin siltä vaan sulkea silmänsä ja keskittyä oleelliseen.

Tähän laitan mutaman kuvan parin päivän retkeltä, sellaisia joita turistit tyypilliesti ottava huokaillessaan näköalapaikoilla luonoon ihmeellisiä muodostelelmia ja ihmisten aikaansaannoksia.
Sen vielä sanon että jos ken erakoksi tai erakkomaisuuteen tuntee vetoa niin vuorille on ripoteltu enemmän tai vähemmän erilleen taloja pienten äkkimutkaisten teiden varsille. Varmasti löytyy myytäväksi itse kullekin sopiva paikka asustella ja pohdiskella maailman menoa ja materialian palvonnan turhuutta.

Tekojärvi

Tummanpuhuva vuorikimalainen  medenkeruussas

Mies kuljettaa vempeleellään kaasupulloja
Pampaneiran kujilla


Hiljainen on kylätie

Suksimasta tulossa tai sitten
menossa nämä

Tyypillinen pieni hostel

Näitä vuorikyliä riittää, mukava niiden kujia on kuljeskella. Tässä Capileira.

Sieltä pilkistävät Sierra Nevadan huiput


Kinkkujen kylä, Trevelez


Vilvoittavien vetten äärellä

Kuinka se tie saattoi suora olla kun maa oli mutkallinen

Se on pensas




Lunta maassa 2100 metrin korkeudessa

Albujarrasissa ei ole näin komeita kirkkoja

Tällaisilta ne kylät sisältäpäin näyttävät, on mummoilla kauppakassien
kanssa kapuamista

21.4.2014

Competa, orvokki, vanha ovi ja kalakukko

Competa on kylä vuorilla Malagan koillispuolella. Kaunis, valkoinen niinkuin nämä vuorikylät yleensäkin. 
Muutaman kuvan tähän nyt laitan jos totakuta sattuisi kiinnostamaan, ihan perinteisiä turistikuvia eivät
nämä kaikki ole.


Tässä on Sayalongan kylän hautausmaa,
muodoltaan pyöreä, ainoa tällainen Espanjassa.
On hautausmaabongareitten suosikkipaikka, niin
harrastuksia on meillä monenlaisia

Kotoinen lehmisavu herkisti mielen muistelemaan
nuoruuden kesien mukavia lypsyretkiä


Kylässä oli paraikaa meneillään taidetapahtuma "Artwalk",  tässä joukko taiteiden ymmärtäjia, taiteesta nautiskelijoita
matkalla kohteelta toiselle

Rakkautta kala aiheen myötä


Kylän keskustaa kirkon vieressä , oikealla entinen kauppahalli jonka
muudan pappi muurautti umpeen, ei sopinut kaupallinen meno liian lähelle kirkkoa

Katulamppu on kukitettu


Sepän paja kuvattuna laatoille entisen kauppahallin seinään

Kadut ovat kapeampia
kuin kotoinen
kissanpiiskaajan
kujamme

Sanovat että nämä satoja vuosia vanhat
ovet ovat jopa arvokkaampia kuin itse asunto
oven takana


Omasta mielestäni Competassa ottamistani kuvista paras. Kauneutta ja kasvun voimaa. Tämä orvokkini tummasilmä kasvoi kadulla, kiviportaiden rakosessa edellisen kuvan oven edessä.

Juoma allas oli kukin koristettu

Kylän keskustori

Semana Santa kulkueen soittokunta, vahinko että minuutti tämän jälkeen alkoi sade
eikä kulkue hienoine koriseineen uskaltautunut ulos kirkosta


Tunnettua on että kotoisten riisi- eli karjalanpiirakoiden, näiden käsin tehtyjen, muoto suuresti vaihtelee.  On suikeita ja rehevämpiä, koko vaihtelee ja rypytyksen malli on kullakin tekijällä ikiomansa - ainutkertainen. Samoin on kalakukukkojen ulkoisen olemuksen kohdalla, tosin muotokieli on yksinkertaisempaa kuin piirailla, vaihtelee kuitenkin maakunnittain koko ja pulleus suhteessa pituuteen. Esimerkiksi yläsavolaisten kukot ovat isompia, pitkänpuikeampia kuin eteläisemmän savon pyöreänpullukat muikkukukot.


Andaluusialainen kalakukkoperinne poikkeaa vahvasti omastamme, muodoissaan kuitenkin sangen pidättyvästä,sanoisiko maanläheisestä tavasta muotoilla kukko. Enemmän ovat nämä etelän leipurit laittaneet leipomukseensa mukaan myös kukkoa ja tuovat sen vahvasti esiin myös kalakukkonsa ulkomuodossa. Kuvassa tyypillinen Malagan seudun vuorikylien näkemys kalakukosta Competan kylästä.






















Satunaisen ohikulkijan silmän iloksi