Ojenin patikkapolulta Andaluciasta

Poikettiin pari viikkoa sitten tällä paikalla mutta hyytävä tuuli karkoitti pois. Uudestaan paremmalla ajalla ja säällä ajeltiin tähän metsään ja kyllä kannatti. Tätä seutua on ilo suositella reippaille luonnosta ja patikoinnista kiinnostuneille ihmisille.

Käveltiin tuota oranssilla merkittyä tietä, eihän se pitkä reitti ollut mutta nähtävää oli todella paljon

Pieni valkoinen pilkku alhaalla oksiston katveessa on Ojenin vuorikylä, nähtä ja koettava paikka sekin.

Tästä alkoi kulkumme, keskeltä sakeaa mäntymetsää

Paikalle kulkeutunut vaeltaja saa ihastella erilaisia metsävyöhykkeitä, vuoria, kukkia ja kevätaikaan moninaista lintujen laulua.

Oliivipuita oli alkumatkasta runsaasti

Tällaisia kukkia on täällä pensaissa paljon, mitä lienevätkin nimeltään, kauniita ovat. Herkkiä, terälehdet kuin konsanaan vanhaa ohutta kiinalaista pergamenttia, tällaiset on nähtävä paikan päällä, ei ole tarjolla kukkakaupoissa.

Camino. Taustalla kohoavalla vuorella havaitsimme useita reippaita taivaltajia. Vähän tai oikeastaan paljon kadehdin heitä, itsellä kun ei ollut mahdollisuutta tällä kertaa mukaan.

Maakivet ovat marmoria, luonto niitä vuosituhansien saatossa pehemeällä kädellä muotuillut.

Olisivatko siinä seudun sananjalkoja versomassa, voimallinen oli pyrkynsä kohti valoa.

Vuorimänty on kukassa

Yhtäkkiä kun mutkan takaa näin niin ensimmäiseksi ihmettelin että onko täälläkin poroja

Vuorikapukkeja tai kauriitahan nämä  kuitenkin lie. Ajattelin että jos tämäkin yksilö näkisi poron komeissa sarvissaan niin kateus valtaisi mielensä.

Näin on ajan saatossa kalkkikivi ottanut muotonsa.

Välissä on paljon ilmaa ja sitten taustalla Marbellan ylväs ja hieman pröysteä kaupunki, Puerto Banuksen raharikkaiden näyttäytymispaikka siellä oikealla kaiken maallisen onnen ja täyttymyksen huippuna.

Ei karu kasvumaa saata lannistaa täälläkäin päällä maailmaa kasvun voimaa.

Tässä se männyn kukka läheltä katsottuna ja käpyhän siitä vuoden kierrossa kehittyy oravan tai käpylinnun syödä. No useimmin menee niin että  suomut aikanaan avautuvat, siemenet leijaavat maahan ja itävät ja siinä se on uuden mäntypuun alku.

Hekkumoiden näitä vaihtoehtoja katselin, olisipa ollut mahdollisuus valita ja lähteä taipaleelle.

Heti äskeisen haikailemiseni jälkeen oli luonto lohdukseni kukan laittanut, niin oli kaunis että ei kauniimmasta väliä.

Suomen Lapin erämaat ovat houkuttavia halullisen vaeltaa, Andalusian ihmistä varmaan kiehtoo tällainenkin tallustella

Antaa mennä kuin on alamäki  

Puhtaan, vahvan keltaisia ovat pensaan kukat

Ja heti seuraavaksi puhtaan valkoista. Jos tarkkaan katsoo niin ötiäinenkin terälehdellä piilopaikkaa katselee 
suojakseen

Olihan siellä muitakin matkassa

Näkeneeköhän äkkinäinen tässä metsää puilta?

Kiitos jos jaksoit tänne asti

Ojenissa poikkesin äkkiseltään

Ojen on pieni, vähäinen kaupunki Marbellan pohjoispuolella jyrkässä rinteessä niinkuin Andalaciassa kylien tapa yleensäkin on sijaita tapana sijaita. Eikä tässä nyt sen kummemmasta ole kysymys kuin että tuossa kylässä poikkesimme, tovin kävelimme jyrkkiä kujia ylös ja alas, sitten lopuksi joimme pullakahvit ja jatkoimme matkaa kohti kaupungin länsipuolella sijaitsevaa hienoa luonnonsuojelualuetta.

Runsaasti satoa kantaa seinän sitruuna, katulampu vanhempaa muotoilua, sopiikin tällainen design paremmin kirkon seinälle sitruunien seuraksi kuin modernimpi look

Kirkon seinustalla saattoi väsynyt kulkija levähtää penkillä taustanaan sitruuna puu joka muistuttaa kyllä köynnöstä. On ikäänkuin kaksiulotteinen puu tämä.

Kaluvajan ovi, ajan saatossa hieman rispaantunut. On siinä aukot kissoille ja linnuille kulkea.

Onkaloita vuoren kupeessa tien vieressä. Olisi luoliin päässyt sisällekin mutta ei löytynyt parkkipaikkaa tienoolta, sehän se näissä tiiviisti rakennetuissa kylissä on ongelma että vähäiset parkkipaikat ovat aina varattuja. Uskonkin että kun joku onnellinen paikan löytää makuuttaa autoaan siinä pitkään ja toimittaa asiansa kävelykyydillä.

Kun tällaisen ajan hampaan pureskeleman kohdan ohitse menen en malta olla rapsauttamasta siitä kuvaa. Herättävät mielikuvituksessa tarinoita ja ovat muutenkin kuvauksellisia. Moitteettomassa uudessa betoni, teräs ja lasipinnassa ei paljon kuvattavaa ole.

Koiravanhus seurasi tarkkaan ohikulkijoita. Minusta tuntui tai oikeastaan olen varma siitä että se tunnistaa oman kaupungin väen satunnaisista vieraista. Hetkeksi pysähdyimme sille juttelemaan, vakuuttelimme että se on vielä komea ja ryhdikäs otus, viisaaksikin mainitsimme. Hyvillään se kehuista näytti olevan, pari kertaa häntäänsäkin heilautti.

Poikkesimme luonnonpuistoon. Harmitti kovasti kun shortseissa ja t-paidoissa olimme matkassa, täällä ylhäällä oli kylmä, kymmenkunta astetta ja pureva viima. Mieluusti olisi täällä runsaasti tarjolla olevia polkuja samonnut.
Käykää ihmeessä täällä jos ohi kuljette ja muistakaa varata lämmintä vaattetta ja tukevapohjaiset kengät matkaan.

Matkailu avartaa ja ehkäisee pölyttymistä omalle soffalle ja maatasyleileviin ajatuksiin.

Frontera de la Jimena

Muutamana aurinkoisena päivänä matkamme vei pieneen Jimena de la Fronteran kaupunkiin läntisen Andalucian vuoriseutujen kupeelle. Atlantin rannasta Barbaten kaupungista jonka lähivedet ovat tunnettuja isoista tonnikaloistaan sinne autolla köröttelimme. Barbatesta pitää vielä se sanoa että mahtavat ovat sen hiekkarannat ja länsipuolella on mittava luonnosuojelualue, vihreää mäntymetsää ja äkkijyrkkää pengertä meren aaltoihin, niitä riittää halajaville. Ja historiasta kiihottuville tarjolla Trafalgarin hirmuisen meritaistelun tapahtumapaikka majakoineen vain poronkuseman päässä.

Kun Atlantin rannasta lähtee pohjoiseen päin ajamaan leimaa maisemia huhtikuussa aivan ylenmääräinen vihreys. Täällä ei ole vuoria mutta maa aaltoilee voimakkaasti ja kauaksi näkee, pidemmälle kuin tasaisella Pohjanmaalla. Silmä lepää ja sielu rauhoittuu hiljalleen ajellessa ja ihmetellessä.

Jimena de la Frontera on rakennettu jyrkkään rinteeseen niinkuin täälläpäin Espanjaa on kylien ja pikkukaupunkien tapana sijaita. Kuntoa ja palavaa uteliaisuutta vaatii kaupungin kujien samoilu, ylös ja alas mennään jyrkästi koko ajan. 

Tämä on matkalta, tien varrelta vähän ennen Jimenaa. Tuli tähän mukaan koska olen viehtynyt penkkien ja vanhojen ovien kuvaamiseen. Penkki oli todella tukevaa tekoa, sen koeistuin ja vakuutan että heilunut ei häälynyt. Penkin vieressä tuli vuorenrinteestä ulos pieni putki josta kasteen raikas vesi pulppusi ilmoille maan uumenista janoisen kulkijan juoda tai kenttäpullonsa täyttää. Oli siinä kylttikin "aqua potable" jonka arvelin takoittavan että on juomakelpoista. Kuvittelin jopa että raikkautensa lisäksi vesi sisältää vuorikivistä  liudenneita ihmisruumiille hyödyllisiä hivenaineita ja elliksiirejä. Ainakin puoli litraa nautin, maistakaa ihmeessä tekin jos tästä ohi matkanne kuljettaa.

Orpona mänty seisoa jökötti edellisen kuvan penkin vieressä. Penkkien ja ovien kuvaamisen lisäksi pidän yksinäisistä puista. Jos puu voi olla filosofi ja ajattelija niin tällaiset yksinäiset puut sitä juuri ovat. Metsässä puut saattavat enemmänkin juoruilla ja kilpailla valosta ja ravinnosta ehtimättä kuunnella tuulen havinaa oksistossaan.

Jimenaa ja sen ympäristöä. Aikani käveltyäni lepuutin koipiani kahvikupin ääressä kahvilassa jonka nimi stimuoi mielikuvitustani. Tämä nyt ei sanone mahdolliselle lukijalle mitään mutta paraikaa luen Tommy Hellstenin kirjaa: Ihmispyörä, siinä deja vu ilmiö esiintyy ihmeellisissä yhteyksissä, suosittelen kirjaa Sinullekin varsinkin jos syyllistyt kiireen pitämiseen elämässäsi tai epäilet ovatko elämisen arvosi oikeassa järjestyksessä
Valitsin cafe solon, tervanmustan juoman joka lienee jotakin espresson ja suomalaisen baarikahvin väliltä. Uskoisin että pavut on paahdettu korpinmustiksi ennen jauhatusta. Tämä on niin äreää että vasten tapojani ripotan joukkoon pehmennykseksi hieman sokeria. Joskus mutta vain joskus tilaan oheen halvan ja pehmeän espanjalaisen brandyn jonka maussa voi aistia häivähdyksen kotoisesta korpimetsän hämyssä keitetystä pontikasta.

Olof Palmen muistoksi oli täällä maailman ääressä nimetty pieni plaza kaupungin laidalla. Espanjalainen maailma lie arvostaa häntä, ainakin Kanarialla Las Palmasin kaupungilla on hänen mukaansa nimetty katu.

Kaupungin laidalla pienellä ruohikkotilkulla paimensi tämä vanha setä pientä lammaslaumaansa. Aikani seurailin, näky oli lämminhenkinen ja koskettava. Isompia lammas-, vuohi- ja nautalaumojahan täällä näkee paimenten kaitsevan, eilen näimme jopa kaksi cowboyta hevosien selästä johdattelevan lehmälaumaa lypsyaitaukseen.

Tällainen näkymä aukeni silmien eteen hostelimme ikkunasta. Siinä oli ilmaa, tilaa katseelle. Rauhoittava vaikutus kiivasrytmisen matkailupäivän jälkeen.

Omanlaisiaan, koristeellisia ovat täällä katot jopa kasvikset niillä viihtyvät. Maalauksellisia, etten sanoisi runollisia. Ero kotoiseen Rautaruukin valmistamaan peltikattoon on jyrkkä.

Kaupungin laidalla, korkeimmalla kohdalla sijaitsevat mahtavan linnan rauniot. Monenkarvaista rosmojoukkoa ja valloittajaa on Andaluciassa vuosisatojen saatossa vaeltanut, ei ole näitä linnoja rekvisiitaksi rakennettu.

Tämän koodin takaa avutuu mielenkiinnostuneelle mahdollisuus tutustua linnaan tarkemmin

Penkkejä, ovia ja kuvia yksinäisiä puista otan mutta jos eteen sattuu hieno ruukku, amfora tai muu pilkkumi niin en malta olla kuvaa ottamatta. Tässä kiinnosti myös tuon kasviksen visuaalinen olemus.

Viehättävä hostel jossa yövyimme oli nimeltään Casa Henrietta. Erittäin siisti, isot huoneet, mahtavat vuoteet ja paljon taidetta seinillä.

Illan ja aamun ilmettä huoneemme ikkunasta ihmeteltynä

Näissä tiloissa aamupalaa hostelin pohjakerroksessa

Tyytyväinen olin laatuun ja määrään, keveyttäkin ilman munakokkelia ja käristettyjä pekonisiivuja. Eipä silti jos sellaisia tarjolla on en heikolle luonnolleni mitään mahda.

Kohuullisesti mutta maistuvaa juuri puristetun appelssiinimehun ja cafe americanon kera nautittuina