Frontera de la Jimena

Muutamana aurinkoisena päivänä matkamme vei pieneen Jimena de la Fronteran kaupunkiin läntisen Andalucian vuoriseutujen kupeelle. Atlantin rannasta Barbaten kaupungista jonka lähivedet ovat tunnettuja isoista tonnikaloistaan sinne autolla köröttelimme. Barbatesta pitää vielä se sanoa että mahtavat ovat sen hiekkarannat ja länsipuolella on mittava luonnosuojelualue, vihreää mäntymetsää ja äkkijyrkkää pengertä meren aaltoihin, niitä riittää halajaville. Ja historiasta kiihottuville tarjolla Trafalgarin hirmuisen meritaistelun tapahtumapaikka majakoineen vain poronkuseman päässä.

Kun Atlantin rannasta lähtee pohjoiseen päin ajamaan leimaa maisemia huhtikuussa aivan ylenmääräinen vihreys. Täällä ei ole vuoria mutta maa aaltoilee voimakkaasti ja kauaksi näkee, pidemmälle kuin tasaisella Pohjanmaalla. Silmä lepää ja sielu rauhoittuu hiljalleen ajellessa ja ihmetellessä.

Jimena de la Frontera on rakennettu jyrkkään rinteeseen niinkuin täälläpäin Espanjaa on kylien ja pikkukaupunkien tapana sijaita. Kuntoa ja palavaa uteliaisuutta vaatii kaupungin kujien samoilu, ylös ja alas mennään jyrkästi koko ajan. 

Tämä on matkalta, tien varrelta vähän ennen Jimenaa. Tuli tähän mukaan koska olen viehtynyt penkkien ja vanhojen ovien kuvaamiseen. Penkki oli todella tukevaa tekoa, sen koeistuin ja vakuutan että heilunut ei häälynyt. Penkin vieressä tuli vuorenrinteestä ulos pieni putki josta kasteen raikas vesi pulppusi ilmoille maan uumenista janoisen kulkijan juoda tai kenttäpullonsa täyttää. Oli siinä kylttikin "aqua potable" jonka arvelin takoittavan että on juomakelpoista. Kuvittelin jopa että raikkautensa lisäksi vesi sisältää vuorikivistä  liudenneita ihmisruumiille hyödyllisiä hivenaineita ja elliksiirejä. Ainakin puoli litraa nautin, maistakaa ihmeessä tekin jos tästä ohi matkanne kuljettaa.

Orpona mänty seisoa jökötti edellisen kuvan penkin vieressä. Penkkien ja ovien kuvaamisen lisäksi pidän yksinäisistä puista. Jos puu voi olla filosofi ja ajattelija niin tällaiset yksinäiset puut sitä juuri ovat. Metsässä puut saattavat enemmänkin juoruilla ja kilpailla valosta ja ravinnosta ehtimättä kuunnella tuulen havinaa oksistossaan.

Jimenaa ja sen ympäristöä. Aikani käveltyäni lepuutin koipiani kahvikupin ääressä kahvilassa jonka nimi stimuoi mielikuvitustani. Tämä nyt ei sanone mahdolliselle lukijalle mitään mutta paraikaa luen Tommy Hellstenin kirjaa: Ihmispyörä, siinä deja vu ilmiö esiintyy ihmeellisissä yhteyksissä, suosittelen kirjaa Sinullekin varsinkin jos syyllistyt kiireen pitämiseen elämässäsi tai epäilet ovatko elämisen arvosi oikeassa järjestyksessä
Valitsin cafe solon, tervanmustan juoman joka lienee jotakin espresson ja suomalaisen baarikahvin väliltä. Uskoisin että pavut on paahdettu korpinmustiksi ennen jauhatusta. Tämä on niin äreää että vasten tapojani ripotan joukkoon pehmennykseksi hieman sokeria. Joskus mutta vain joskus tilaan oheen halvan ja pehmeän espanjalaisen brandyn jonka maussa voi aistia häivähdyksen kotoisesta korpimetsän hämyssä keitetystä pontikasta.

Olof Palmen muistoksi oli täällä maailman ääressä nimetty pieni plaza kaupungin laidalla. Espanjalainen maailma lie arvostaa häntä, ainakin Kanarialla Las Palmasin kaupungilla on hänen mukaansa nimetty katu.

Kaupungin laidalla pienellä ruohikkotilkulla paimensi tämä vanha setä pientä lammaslaumaansa. Aikani seurailin, näky oli lämminhenkinen ja koskettava. Isompia lammas-, vuohi- ja nautalaumojahan täällä näkee paimenten kaitsevan, eilen näimme jopa kaksi cowboyta hevosien selästä johdattelevan lehmälaumaa lypsyaitaukseen.

Tällainen näkymä aukeni silmien eteen hostelimme ikkunasta. Siinä oli ilmaa, tilaa katseelle. Rauhoittava vaikutus kiivasrytmisen matkailupäivän jälkeen.

Omanlaisiaan, koristeellisia ovat täällä katot jopa kasvikset niillä viihtyvät. Maalauksellisia, etten sanoisi runollisia. Ero kotoiseen Rautaruukin valmistamaan peltikattoon on jyrkkä.

Kaupungin laidalla, korkeimmalla kohdalla sijaitsevat mahtavan linnan rauniot. Monenkarvaista rosmojoukkoa ja valloittajaa on Andaluciassa vuosisatojen saatossa vaeltanut, ei ole näitä linnoja rekvisiitaksi rakennettu.

Tämän koodin takaa avutuu mielenkiinnostuneelle mahdollisuus tutustua linnaan tarkemmin

Penkkejä, ovia ja kuvia yksinäisiä puista otan mutta jos eteen sattuu hieno ruukku, amfora tai muu pilkkumi niin en malta olla kuvaa ottamatta. Tässä kiinnosti myös tuon kasviksen visuaalinen olemus.

Viehättävä hostel jossa yövyimme oli nimeltään Casa Henrietta. Erittäin siisti, isot huoneet, mahtavat vuoteet ja paljon taidetta seinillä.

Illan ja aamun ilmettä huoneemme ikkunasta ihmeteltynä

Näissä tiloissa aamupalaa hostelin pohjakerroksessa

Tyytyväinen olin laatuun ja määrään, keveyttäkin ilman munakokkelia ja käristettyjä pekonisiivuja. Eipä silti jos sellaisia tarjolla on en heikolle luonnolleni mitään mahda.

Kohuullisesti mutta maistuvaa juuri puristetun appelssiinimehun ja cafe americanon kera nautittuina