29.10.2014

Vedän henkeä


Hengen ja ruumiin kuntoa yritän pitää yllä metsässä.
Teen polttopuita, rankoja ja halkopuita.
Laiskasti teen, paljon istuskelen puukasan päällä,
katselen puita, niitä jotka vielä ovat pystyssä 
ja pilvien liikeitä seuraan,  mietiskelen pinnallisesti 
maailman menoa, en syntyjä syviä.  Joskus siinä käy vaihteluksi 
talitiainen savotalla, kerran pari myös hömötiainen.
Runnosuoni ummessa, mielikuvitus jumissa tykkänään.
Se on tämä syksy, pimeys, kylmä, liukkaus, viimat, ei laula linnut.

Joka syksy käy näin, useana vuonna paennut etelään, nyt yritän kestää kotona.

Niin on ankeus kuitenkin ottanut valtaansa että blogin kirjoittaminen ei kertakaikkiaan suju, pakko pitää taukoa.

20.10.2014

Kävin Helsingissä

Olen täysin maalainen ollut lapsuuteni, nuoruuteni ja nyt kolmisenkymmentä vuotta pienessä kylässä meren saaressa, luonnon rauhassa, omissa kähmäisissä oloissani. Aikonaan liki parikymmentä vuotta Helsingissä kuitenkin mehuuttani asustanut, en viihtynyt mutta opiskelut ja työt pakottivat. No aikansa kutakin.
Nyt sitten käväistiin sukuloimassa, muutaman satunaisen kuvan otin matkan varrelta.



Oli joku performanssi kai menossa kirkon pihalla, slaperäiset hahmot huojuivat kuin kaislat tuulessa


Kiireinen liikemies askeltaa puolijuoksua perperi levällään, kännykään puhuu mennessään, lie tärkeääkin asiaa toimitettavanaan.  Toljottaa siinä suurkaupungin ihmeitä pari turististiakin Aleksanteri toisen patsaan äärellä , uskoisin että ovat vastedes maaseuduta saapuneita.


Kauppahalli on hieno rakennus ihmisen katsella ja sisälläkin astella. Silmä
lepää ja nenä nautti. Vanha, koristeellisempi aika henkii hallin tienoilla.


Hallissa levähdettiin, tankattiin. Sämpylät olivat sangen
maukkaita ja ravitsevia. Jaksoi taas jatkaa matkaa.


Tämä koira ei hävennyt kaljuuttaan. Ylväänä ja pystypäin tarkkaili hän pitkin karvatonta kuononvarttaan ikkunan takaisella jalkakäytävällä soljuvaa liikennettä.

Tämä synkän varjoinen kuva muistuttaa vanhoista ajoista.
Makkaratalossa oli ensimmäinen työpaikkani, ikkunakin
näkyy lähellä kulmaa toiseksi ylimmässä kerroksessa.


Täytihän nyt myös Ruoholahden hallikin kuvata. Kalsea tuuli oli karkoittanut
enimmät kirpputorikauppiaat. Joimma kahvit hallissa.


Rautatieasema piti käydä tarkastamassa myös


Palmian lounasravintolassa Pasilassa vesitornin laella käytiin kahvilla senvuoksi että sieltä on aivan
mahtavat maisemat yli Helsingin kaupungin ja suurten metsien. Yllätyksen tuotti kassaihminen joka
hämmästykseksemme oli erittäin ystävällinen ja palveluhenkinen, poikkeuksellisen puhelias ja
aloitteellinen pääkaupunkilainen. Heräsi epäilys että josko olisi vastikään maalta muuttanut.


Sangen metsäinen metropoli on pääkaupunkimme.

Tämä malliksi Espoosta, uusi lähiö. Siistiä, steriiliä kiveä ja lasia.
Umpimaalaisena puistati ajatus että olisi jostain syystä pakko
tänne muttaa. 


No onhan Espoollakin monet kasvot.

19.10.2014

Kyrö Tuomas: "Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja



Tämä kirja kiinnosti niin kovasti että ihan varasin kirjastosta ja luin oitis pois. Alkuperäisestä mielensäpahoittajasta pidin, huumori puri ja muutenkin nautin kun huomasin monin paikoin olevani mielensäpahoittajan sukulaissielu.
Kyllä ei ole kaikki uusi kehitys mennyt oikeaan ja kestävään suuntaan, siitä olemme liikuttavan yksimielisiä.


Tämä "Iloisia aikoja" oli nautittava ja luettava kirja yksinkertaiseen makuuni myös. Ihan samoista syistä kuin edellinenkin kirja tästä pidin. Moitteena kuitenkin sanoisin että paikoin oli vähän pitkäveteinen. Ja tietysti vähän pitkästytti aika ajoin kertaus Mielensä pahoittaneen lukeneelle.

Mielensäpahoittajahan oli kokoelma irrallisia tarinoita. Tämä uusi taas pyrkii enemmän olemaan oikea romaani, tapahtumat seuraavat loogisesti toisiaan. Juonen kaaren tynkääkin. Dialogien kohdalla on säästetty, mielestäni niin laadussa kuin määrässä. Parhaimmillaan on Kyrö liikkuessaan vanhankansan jäärän pään sisällä.

Kaikenkaikkiaan puheena olevissa kirjoissa ei voi kun ihastella miten tarkalla silmällä kirjailija elävää elämää ymmärtää, syitä ja seurauksia huomaa ja omalla jouhealla tyylillään ylös kirjaa. Kyllä ei tavallinen tasajalka tallaaja hoksaa että onhan se noinkin ja tottakai tuosta seuraa että näin on.

Veikkaan että jos Kyrö omia polkujaan kulkevan päähenkilön vaiheita edelleen seuraa niin seuraavassa osassa pureskellaan ihmisen taivalluksen viimeisiä vaiheita tyypillisessä vanhainkodissa tai mitä hoitolaitoksia ne nyt nimeltään ovat.
Puhumattakaan että lienee tässä kelmiyteen taipuvaisessa miehessä ainesta oikeaksi kirjailijaksi. Ahkera on, mieli kun iän myötä saa syvyyttä, hinku poikamaiseen humorismiin ei vie liikaa huomiotaan luomistyössään.

No lopuksi taas pitää huomauttaa että tämä juttu on vähän niinkuin fiktiota, mikä ihmeen kirjallisuuden arvostelija minä muka olen, kunhan lämpimikseni höpäjän.



Kuvat on otettu talosta jonka vanha isäntä 
saattoi hyvinkin olla yksin tykönään ollessaan
mielensäpahoittaja mutta ei antanut sen näkyä ulospäin. 
Koivupuiden ystävä hän oli.

10.10.2014

Seppo Saraspää "Ministerivierailu"

Inarin Nellimin iltaruskoa


Entinen poliisimies, eläkepaappa Seppo Saraspää  (s. 1946) on asunut vuodesta 1987 Nangunvuonolla Inarijärven rantamailla. Kirjoittelee sieltä käsin ahkerasti romaaneja henkensä pitimeksi ja luomisen innossaan. Erätarinoita, tietokirjatekstejä jne, ET-lehteenkin on kolumnejaan ansiokaasti rustaillut.
Sattuman oikkuna nappasin kirjaston uusien kirjojen telineestä uusimman romaaninsa ja luin pois yhdellä istumalla. 
Tämä koira ei mitenkään liity asiaan.
Jotenkin lipsahti tähän kun on niin nätti.
Tosin vähän tyhmiä nämä vinttikoirat,
mutta sulavia ja kauniita. Ylväitäkin, minkä
koiria paremmin ymmärtämättömät tulkitsevat
älykkyydeksi.

Alku oli yhtä ankeutta, itsemurhaa hautovan pyörätuoli invalidin (Kuuno) katkeruutta. Palvelutaloon rivitalokaksiostaan pakotettu vanhankansan mies. Tämä jääräpää, Tervon Mielensäpahoittajan sukulaissielu osoittautui sittemmin kirjan päähenkilöksi.
Sitten oli koulukiusausta, itkua epäonnistuneista avioliitoista, vanhusten palvelutalon työntekijöiden ylivoimaista työtaakkaa, vanhusten rauhoittamista sinisillä pillereillä. Oli työtävieroksuva, juopotteluun taipuvainen pikkurikolinenkin keskeisessä roolissa, Kuunon poika näet. 

Mutta annas olla, pian alkoi tapahtua. Aikansa palvelutalon kurjuutta katseltuaan Kuunolla pimahti päässään ja loppu olikin sitten aivan hurjaa menoa. Ja kuinka ollakkaan, vähän kuin satukirjoissa kaikki päättyi happy endeihin aivan monikossa.

Kyseessä ei ole suuri maailmankirjallisuus mutta ihan luettava kirja. Sujuvaa, paljon kirjoittaneen tekijän tekstiä, vuoropuheetkin ihmisten kesken todentuntuisia. Juoni toimii, paasaamatta, ilman paatosta otettu esiin ajalleme tyypillisiä ongelmia



5.10.2014

Rhapsody in blue


Niin monia toinen toistaan kauniimpia värejä olemassa on niin jostain luotettavan tuntuiselta taholta olen lukenut että jos kaikilta maailman ihmisiltä kysyttäisiin heidän mieliväriään niin sininen olisi aivan ehdoton voittaja.



Aalto laulaa, laine soi,
sinikello unelmoi.
Sininen on ilmaa, tuulta,
tuoksuu unipuulta.

Hae sinistä siipiin,
näe tähtiunta,
siellä on unien valtakunta,
sinistä unilunta.

Sukella syvälle siniseen,
löydät meren aarteineen.
Simpukalla on siniset kuoret,
unessa siniset vuoret.

Hannele Huovi



Silloin näin yli synkän virran
Sillan rakennan

Sulle vain yli synkän virran

Sillan rakennan

P Reponen


sininen taivas
kuka tarvitsee
hänen syviä silmiään

Fred Masarani

Unien pilvilintu
ei sillä kiirettä
unilauluja hyrisee



Sininen on taivas, 
siniset on silmänsä sen


Jukka Kuopamäki



Sininen, rannaton ilta kevään varhaisen

Aavoilta kohoilevilta tuulee kylmeten

Saima Harmaja

Sininen taivas

ison meren aaltojen kuohu

minun jaloissani

Liitelevät lokit, kaartelevat
ilman linnut,
ihmettelevätkö nuo
mikä peittää heiltä auringon
 

Laulun sanoja lainaten:

Nyt sinessä taivaan leijaa taas hattarat unelmien