29.4.2016

Kummallisempiakin juttuja Malagasta

Muutama kuva Malagan kaupungista matkakertomusten kera. Kuvat nyt eivät ole parhaita mahdollisuuksia, pilvettömältä taivaalta paistava Väimeren aurinko kun ei ole oikein otollinen kuvaamiselle. 




Harvemmin kuitenkin harpun näkee katusoittajan instrumenttina. Toisenkin kerran viikon sisällä Nerjan kaupungin hienolla Eurooppaterassilla  oli onni kuunnella taitavaa harpistia, olin niin otettu hienosta soitannastaan että laitoin rahankeräyslippaaseensa nuukana ihmisenä, vastoin tapojani kokonaisen euron.


Malaga on ikivanha kaupunki. Roomalaisetkin tänne suuren amfiteatterin rakentaneet. Tai eivät kai he itse, ympäri maakuntia haalimillaan orjilla teettäneet. Kaupunkia on vahvasti linnoitettu, isoimmat tappelukset maurilaisten ja peri espanjalaisten kanssa käyty. Kuinkahan monet verityöt lie tälläkin kujalla tehty, iekat kalisseet ja hurme valunut kivisellä käytävällä.



Kovasti on kaupunkikuva muuttunut sitten roomalaisten ja maurilaisten päivien. Veristä historiaa tässäkin, häräntappo kiduttamalla on vuosisadat ollut espanjalaisten raakaa hupia.


Mittavat linnoitusrakennelmat on laitettu. Monet taistot taisteltu vaihtelevalla menestyksellä, joskus valtaajat onnistuneet joskus puolustajat. Melskeistä ja verenhimoista ovat ajat olleet ennenkin. Kovin vaikea on ihmisen tyytyväisenä elellä omilla maillaan, aina on ollut ja on nytkin pyrkyä laajentaa elinpiiriään naapurin tanhuville.


Kaupungin vanhan osan seiniä koristavat pienet parvekkeet, ovissa ja ikkunoissa sirot luukut, puusta tehdyt. Toista on aikanamme, tehdään joko reilun kokoisia parvekkeita joihin mahtuu pöytä ja tuolit tai sitten on vain sileää ja kolkkoa betoniseinää, ei ohjaa enää kauneudentaju arkkitehdin piirrintä vaan raha antaa suunnan kynälle.


Malagan katetdraali on mahtava rakennus niin sisältä kuin ulkoapäin katsottuna. Tätähän lie pitää jokaisen kaupungissa vierailevan turistin käydä ihmettelemässä, kummastelemassa sitäkin että miten ihmeessä entisajan apuneuvoin on moinen saatu rakennettua. Herää kysymys että ovatko salaperäiset vapaamuurarit kenties olleet asialla? Mutta se on varma että kun satoja vuosia sitten vuoriston köyhä viljelijä on pyhättöön astunut niin on vakuuttunut kirkon ja sen edustajien ylivertaisuudesta.



Ja se että maailmankuulu värjäri ja kuvanveistäjä Picasson Bablo on syntynyt ja asunut täällä näkyy vahvasti katukuvassa. Tässä esimerkkinä siitä kuvia muudasta hienosta taidetta kaupittelevasta liikkeestä jonka ovesta hetken empimisen jälkeen rohkaistuin sisään astumaan. Oli siellä seinillä ja hyllyillä näytillä runsaasti maalauksia ja keramiikaa. Hienoja ja kalliita olivat mutta se jäi mietityttämään että eikö näiden taitelijoiden itsetuntoa ole ollenkaan kolkutellut vahva plagioinnin maku joka paistaa töistään. Että ovatko vain leipäpappeja joiden kättä ei ole ohjannut oma luomisvoima ja inspiraatio vaan arvaus siitä millaista "taidetta" suuri yleisö haluaa ostaa.



Kohtuuden ja tasapuolisuuden nimissä tässä nyt muutama näyte taiteesta jossa alkuvoimana on ollut mitä ilmeisimmin ihan taiteiljan oma rikas mielikuvitus


Vanhan arkkitehtuurin ja taidetarjonnan ihaileminen helteessä kuluttaa runsaasti energiaa. Välillä piti tankata ja usko tai älä pieni pizza ja lasi kasteenraikasta hanaolutta muudalla vanhan kaupungin kujalla maksoi 2,8 euroa. Toki itse piti tiskiltä noutaa. Niin eikä se ollut mikään mikrossa sulatettua mautonta ja hajutonta pakastepizza vaan paikanpäällä vartavasten isoavalle paistettu.


Monet plazat on tullut elämän saatossa tallattua mutta näin hienoa ja moni-ilmeistä katukiveä en ole kuunaan tavannut. Piti oikein pysähdellä ja silmiä räpsytellen ihmetellä kivilaattojen juormujen monimutkikkaita muotoja ja värimaailmaa. Vähän tuntui pahaltakin pölyisin jo vähän linttaantunein sandaalein näiden päällä tallustaa. Parempi olisi ollut mustat, hyvin kiillotetut nahkapohjaiset lakeerikengät jaloissa suoraryhtisenä astella.


Tämä oli mielestäni kerrassaan kuvauksellinen seinä ja suihkulähde. Niin poikkeaa vahvasti kotikyläni Raippaluodon yleisilmeestä ja arkkitehtuurista että pitkän aikaa piti minun suu auki töllistellä, niin pitkään että seuralaiseni jo huomautti maalaisuudestani, pyysi edes suuni sulkemaan.



Että ihan punaisella matolla saa täällä hienoa ostoskatua astella satunnainekin, sen kummemmin ansioitunut kulkumies. 



Vaikka enemmänkin itse harrastan puutöitä kiehtoi tämän penkin yksinkertainen konstailemattomuus ja jyhkeys mieltäni. Nyt kun oli helle sitä vähän koeistuinkin ja täytyy sanoa että tukevalta ja hyvältä tuntui. Talvipakkasilla olisi kuitenkin tyly alusta ahterille, kylmänvihoja saisi jos pitempään istahtaisi koipiaan lepuuttamaan.



Ja kaikkea tätä ihmeellistä maailmaa nähtyäni ja aistittuani sulatellen sitä junalla takaisin pesäpaikkaamme Fuengirolaan matkatessamme.

22.4.2016

Aamuisia pilviä oli paljon Fuengirolan taivaalla

Muistelisin että jossakin laulussa lauletaan "Aamulla varhain kun sää oli parhain kun minä unestani heräsin jne". No tänä aamuna ei sää ollut parhain kun unestani heräilin. Silmiä availlakseni laitoin mukian vahvaa murukahvia. Oli vielä hämärä kun läksin matkaan, jokapäiväiselle aamukävelylleni. Maa oli märkä, tummat pilvet uhkailivat sateella varhaista kulkijaa. Tuulta ei ollut mutta jossakin kauenpana merellä myllertäneen myrskyn jäljiltä isot aallot kohisivat rantaan. Meren vaahdosta aaltojen haroilla nousi utua joka samensi ilmaa, pehmensi taivaanrannan ja kaukaisten talojen ja vuorten muodot. Hieman sadunomainen tunnelma vallitsi.





Voimalliselta näytti meri, joitakin simpukankuoria ja pieniä kiviä olivat aallot rantahietikolle kuljettaneet



Vanan jälkiä kulkija jättänyt jälkeensä rannan hiekkaan jotoksellaan, pian tulee isompi aalto ja sen jälkeen on hiekka taas sileä


Matalalla ovat tummat pilvet, seurailevat vuorten muotoa. Valkoinen vaahto luo kontrastia maisemman synkkyyteen



Kauas on pitkä matka, mieleen nousee että millainen lienee maa meren takana, kaihoisan, perisuomalaista haikailua kuvaavan laulun sanatkin muistuvat mieleen:  Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa, missä onnen kaukorantaan laine lipsuttaa jne.



Suurimpien laineiden hännät ikäänkuin kutittelevat rannan kivien kupeita. Tästä taas juohtui mieleen laulun sanat: Tyttö istui kivellä, kivi oli siliä ja aallot sitä lipsutteli. Toki vähän kankea lie tällainen mielikuva suuren meren hiekkarannlta, laulun tekijä lienee kuvitellut sielunsa silmin suomalaisen järven, valkotuohisen koivun siihen rannalle ja kansallispukuun sonnustautuneen liinatukkaisen neidon vesikivellä istumassa katse siveästi joskin kaihoisasti kaukaisuuteen luotuna



Täynnänsä on aamun taivas pilvistä, jostakin raosta aurinko niitä hieman yrittää säteillään värittää, keventää ankeata ilmettään


Puron vesi, koskipaikoissa kohissutkin on pitkän juoksunsa jälkeen rauhoittunut, valmis päättämään matkansa meren suureen syliin


Kun käänsin katseeni hetkeksi merestä , sen aalloista ja taivaan pilvistä kovan maan puoleen kohtasi katseeni rappion, äkkiä käänsin katseeni tästä pois, takaisin merelle ja pilviin. 


Aamun vielä valjussa valossa palailin kuitenkin hyvillä mielin takaisin asunnolle aamupuuron syöntiin.



Ja on merkkejä että paistaa se aurinko vielä ja risukasaankin, näin arvelin kun ikkunasta puuron syönnin ohessa taivasta tarkkailin

17.4.2016

Kuvia keskipäivän kuntokävelyreitin varrelta. Siinä pyöriskelin Los Pacosin ja Mijaksen välisessä kukkulamaastossa. Askelia tällaiseen kahden ja puolen tunnin lenkkiin kertyi 15324 nousuja yhteensä neljä ja puolisataa metriä. Hellettä piti tuona päivänä mutta kannatti lähteä, on maisemat vaihteluksi toisenlaisia kun Pohjanmaalla ja Merenkurkussa.


Oliivipuuvanhus, lie satoja vuosia vanha

















15.4.2016

Ojenissa poikkesin äkkiseltään

Ojen on pieni, vähäinen kaupunki Marbellan pohjoispuolella jyrkässä rinteessä niinkuin Andalaciassa kylien tapa yleensäkin on sijaita tapana sijaita. Eikä tässä nyt sen kummemmasta ole kysymys kuin että tuossa kylässä poikkesimme, tovin kävelimme jyrkkiä kujia ylös ja alas, sitten lopuksi joimme pullakahvit ja jatkoimme matkaa kohti kaupungin länsipuolella sijaitsevaa hienoa luonnonsuojelualuetta.







Runsaasti satoa kantaa seinän sitruuna, katulampu vanhempaa muotoilua, sopiikin tällainen design paremmin kirkon seinälle sitruunien seuraksi kuin modernimpi look


Kirkon seinustalla saattoi väsynyt kulkija levähtää penkillä taustanaan sitruuna puu joka muistuttaa kyllä köynnöstä. On ikäänkuin kaksiulotteinen puu tämä.


Kaluvajan ovi, ajan saatossa hieman rispaantunut. On siinä aukot kissoille ja linnuille kulkea.


Onkaloita vuoren kupeessa tien vieressä. Olisi luoliin päässyt sisällekin mutta ei löytynyt parkkipaikkaa tienoolta, sehän se näissä tiiviisti rakennetuissa kylissä on ongelma että vähäiset parkkipaikat ovat aina varattuja. Uskonkin että kun joku onnellinen paikan löytää makuuttaa autoaan siinä pitkään ja toimittaa asiansa kävelykyydillä.


Kun tällaisen ajan hampaan pureskeleman kohdan ohitse menen en malta olla rapsauttamasta siitä kuvaa. Herättävät mielikuvituksessa tarinoita ja ovat muutenkin kuvauksellisia. Moitteettomassa uudessa betoni, teräs ja lasipinnassa ei paljon kuvattavaa ole.




Koiravanhus seurasi tarkkaan ohikulkijoita. Minusta tuntui tai oikeastaan olen varma siitä että se tunnistaa oman kaupungin väen satunnaisista vieraista. Hetkeksi pysähdyimme sille juttelemaan, vakuuttelimme että se on vielä komea ja ryhdikäs otus, viisaaksikin mainitsimme. Hyvillään se kehuista näytti olevan, pari kertaa häntäänsäkin heilautti.


Poikkesimme luonnonpuistoon. Harmitti kovasti kun shortseissa ja t-paidoissa olimme matkassa, täällä ylhäällä oli kylmä, kymmenkunta astetta ja pureva viima. Mieluusti olisi täällä runsaasti tarjolla olevia polkuja samonnut.
Käykää ihmeessä täällä jos ohi kuljette ja muistakaa varata lämmintä vaattetta ja tukevapohjaiset kengät matkaan.







Matkailu avartaa ja ehkäisee pölyttymistä omalle soffalle ja maatasyleileviin ajatuksiin.