Muutama kuva Malagan kaupungista matkakertomusten kera. Kuvat nyt eivät ole parhaita mahdollisuuksia, pilvettömältä taivaalta paistava Väimeren aurinko kun ei ole oikein otollinen kuvaamiselle.
Harvemmin kuitenkin harpun näkee katusoittajan instrumenttina. Toisenkin kerran viikon sisällä Nerjan kaupungin hienolla Eurooppaterassilla oli onni kuunnella taitavaa harpistia, olin niin otettu hienosta soitannastaan että laitoin rahankeräyslippaaseensa nuukana ihmisenä, vastoin tapojani kokonaisen euron.
Malaga on ikivanha kaupunki. Roomalaisetkin tänne suuren amfiteatterin rakentaneet. Tai eivät kai he itse, ympäri maakuntia haalimillaan orjilla teettäneet. Kaupunkia on vahvasti linnoitettu, isoimmat tappelukset maurilaisten ja peri espanjalaisten kanssa käyty. Kuinkahan monet verityöt lie tälläkin kujalla tehty, iekat kalisseet ja hurme valunut kivisellä käytävällä.
Kovasti on kaupunkikuva muuttunut sitten roomalaisten ja maurilaisten päivien. Veristä historiaa tässäkin, häräntappo kiduttamalla on vuosisadat ollut espanjalaisten raakaa hupia.
Mittavat linnoitusrakennelmat on laitettu. Monet taistot taisteltu vaihtelevalla menestyksellä, joskus valtaajat onnistuneet joskus puolustajat. Melskeistä ja verenhimoista ovat ajat olleet ennenkin. Kovin vaikea on ihmisen tyytyväisenä elellä omilla maillaan, aina on ollut ja on nytkin pyrkyä laajentaa elinpiiriään naapurin tanhuville.
Kaupungin vanhan osan seiniä koristavat pienet parvekkeet, ovissa ja ikkunoissa sirot luukut, puusta tehdyt. Toista on aikanamme, tehdään joko reilun kokoisia parvekkeita joihin mahtuu pöytä ja tuolit tai sitten on vain sileää ja kolkkoa betoniseinää, ei ohjaa enää kauneudentaju arkkitehdin piirrintä vaan raha antaa suunnan kynälle.
Malagan katetdraali on mahtava rakennus niin sisältä kuin ulkoapäin katsottuna. Tätähän lie pitää jokaisen kaupungissa vierailevan turistin käydä ihmettelemässä, kummastelemassa sitäkin että miten ihmeessä entisajan apuneuvoin on moinen saatu rakennettua. Herää kysymys että ovatko salaperäiset vapaamuurarit kenties olleet asialla? Mutta se on varma että kun satoja vuosia sitten vuoriston köyhä viljelijä on pyhättöön astunut niin on vakuuttunut kirkon ja sen edustajien ylivertaisuudesta.
Ja se että maailmankuulu värjäri ja kuvanveistäjä Picasson Bablo on syntynyt ja asunut täällä näkyy vahvasti katukuvassa. Tässä esimerkkinä siitä kuvia muudasta hienosta taidetta kaupittelevasta liikkeestä jonka ovesta hetken empimisen jälkeen rohkaistuin sisään astumaan. Oli siellä seinillä ja hyllyillä näytillä runsaasti maalauksia ja keramiikaa. Hienoja ja kalliita olivat mutta se jäi mietityttämään että eikö näiden taitelijoiden itsetuntoa ole ollenkaan kolkutellut vahva plagioinnin maku joka paistaa töistään. Että ovatko vain leipäpappeja joiden kättä ei ole ohjannut oma luomisvoima ja inspiraatio vaan arvaus siitä millaista "taidetta" suuri yleisö haluaa ostaa.
Kohtuuden ja tasapuolisuuden nimissä tässä nyt muutama näyte taiteesta jossa alkuvoimana on ollut mitä ilmeisimmin ihan taiteiljan oma rikas mielikuvitus
Vanhan arkkitehtuurin ja taidetarjonnan ihaileminen helteessä kuluttaa runsaasti energiaa. Välillä piti tankata ja usko tai älä pieni pizza ja lasi kasteenraikasta hanaolutta muudalla vanhan kaupungin kujalla maksoi 2,8 euroa. Toki itse piti tiskiltä noutaa. Niin eikä se ollut mikään mikrossa sulatettua mautonta ja hajutonta pakastepizza vaan paikanpäällä vartavasten isoavalle paistettu.
Monet plazat on tullut elämän saatossa tallattua mutta näin hienoa ja moni-ilmeistä katukiveä en ole kuunaan tavannut. Piti oikein pysähdellä ja silmiä räpsytellen ihmetellä kivilaattojen juormujen monimutkikkaita muotoja ja värimaailmaa. Vähän tuntui pahaltakin pölyisin jo vähän linttaantunein sandaalein näiden päällä tallustaa. Parempi olisi ollut mustat, hyvin kiillotetut nahkapohjaiset lakeerikengät jaloissa suoraryhtisenä astella.
Tämä oli mielestäni kerrassaan kuvauksellinen seinä ja suihkulähde. Niin poikkeaa vahvasti kotikyläni Raippaluodon yleisilmeestä ja arkkitehtuurista että pitkän aikaa piti minun suu auki töllistellä, niin pitkään että seuralaiseni jo huomautti maalaisuudestani, pyysi edes suuni sulkemaan.
Että ihan punaisella matolla saa täällä hienoa ostoskatua astella satunnainekin, sen kummemmin ansioitunut kulkumies.
Vaikka enemmänkin itse harrastan puutöitä kiehtoi tämän penkin yksinkertainen konstailemattomuus ja jyhkeys mieltäni. Nyt kun oli helle sitä vähän koeistuinkin ja täytyy sanoa että tukevalta ja hyvältä tuntui. Talvipakkasilla olisi kuitenkin tyly alusta ahterille, kylmänvihoja saisi jos pitempään istahtaisi koipiaan lepuuttamaan.
Ja kaikkea tätä ihmeellistä maailmaa nähtyäni ja aistittuani sulatellen sitä junalla takaisin pesäpaikkaamme Fuengirolaan matkatessamme.
