15.3.2017

Rappio


Hassisen kone lauloi rappiosta muunmuassa näin:

On mukavaa olla rappiolla
Olla vaan, täysi nolla
Rappiolla on hyvä olla
Ei huolet paina, ei rasitu polla
Antaudu sinäkin suosiolla taikka
Anna meidän olla


Taidan olla tosikko, kuvittelen että olisi asioita joilla ei voi leikitellä, ovat vakavia.
En ymmärrä millainen on ihmispolon tausta, eletty elämä kun tällaiseen tilanteeseen on ajautunut että on mukava olla rappiolla. Tavallaanhan on tekstissä totuuksia ja inhimillistä menoa, jos on luovuttanut, on aidosti rappiolle niin ei todella huolet paina jos sitten ei ole alkoholin pauloissa kun silloin kai painaisi mieltä että mistä huomisen kaljat. Tuota kehoitusta että antaudu sinäkin en voi hyväksyä. Miksi rappiolla oleva sellaista lähimmäiselleen toivoo? Kateuttaan kenties. "Anna meidän olla" kuulostaa ymmärrettävältä, ei kaipaa aidosti rappiolle oleva moraalisaarnoja ja kehoituksia parannuksen tekoon ainakin niin kauan kun rappioon ei liity todellista ulkopuolisen avun tarvetta.'



No mikä minä Hassisen lyriikkaa olen tulkitsemaan, yksioikoinen ja tosikkomaisuuteen taipuvainen. Tai sitten niin että voisin yksikantaan ilman selittelyitä todeta että en pidä tästä sanoituksesta. Tai tarkemmin ajatellen miksi sanoa yhtään mitään. No kyseessä on aasinsilta, kuva albumistani löysin joitakin kuvio joissa rappio kauniin koristeellisesti tulee esiin, niitä halusin esiin.

Rappiota on montaa lajia. Niinkuin nyt tapojen ja moraalin turmellus. Mielestäni ajallemme tyypillinen
materian, kevyen viihteen ja överiksi menneiden harrastusten arvostus henkisyyden kustannuksella on myös omanlaistaan rappiota.


Enemmän pitäisi lukea hyvää kirjallisuutta, kuunnella korkealentoista musiikkia, filosofoida yksin ja joukossa sekä mietiskellä henkisiä asioita.

Niin kuten sanottu oikeastaan tarkoitukseni oli vain laittaa mahdolliselle katsojalle näytille jokunen kuva jossa rappiota nähtävissä rakennuksissa. Jätetty oman onnensa varaan, ajan, säiden ja vandaalien armoille.










4.3.2017

Pula-ajan lyriikkaa

Kyllä minä myönnän että runojen kirjoittaminen ei ole vahvuuksiani. Joskus nuorempana
lueskelin uteliasuuttani haikuja ja tanka runoja ja koin itsekkin yrittää, siitä tässä näyte:

voitelin sukset

luoksesi oli mieli

maltoin kuitenkin

laittaa kyllin pitoa

jaksaa juttuni luistaa




No korkeintaan auttava yritelmä, eihän tuo todella häävi ole. Itsekritiikki toimi, ymmärsin
että sisälläni ei asusta edes vähäisempää lyyrikkoa. Sitähän minä tuossa tanka muodossa yritin
alleviivata että ei pidä hötkyillä, suksien voiteluun kannattaa satsata sillä jos suksi ei pelaa niin väsyy matkalla, ei jaksa enää keskittyä lepertelyyn.

Kuinka ollakkaan tänään, kymmeniä vuosia myöhemmin, ajattelin että yritänpä uudelleen.
Mutta ei ruvennut ruonon suoni pulppuamaan. Muistin kuitenkin jostain menneisyydestä
runon tai oikeastaan vain sen pari viimeistä riviä, kaksi ensimmäistä riviä työllä ja
tuskalla pusersin jotenkin rimmaamaan osaksi soljuvaa kokonaisuutta.






love is red

dreams are blue

I'm in bed

where are you