25.12.2014

Joulupäivän kävely


Tämä on matkalta kotipihasta Raippaluodon satamaan ja takaisin


Hyinen laituri, veden aallotkin jäätyneet niille sijoilleen


Yksi ja ainoa venhe uhmaa talvea. Raudasta se on tehty, ehkä päättänyt asettua
tähän talviunilleen.

Pieniä lumipalloja, ovat asettuneet lystikkäästi männyntaimien latvoihin. Rantapolun varrelta nämä.
Pola ja juormuja jäässä.


Pitkiä ovat varjot keskellä päivää ja
vähän valoa. No huomenna päivä
kukonaskelta pidempi

Miten nyt sattuikin Joulupäiväksi mahtava ilmanala. Kuusi astetta pakkasta ja sinitaivas, tyyntä ja kaunista.




Pukkikin eilen muisti hyvillä lahjoilla, monta kirjaa, mieluisia kaikki. Mistä oli mokoma arvannutkin mistä pidän. Paidankin tuo antoi, pehmeän ja lämpimän. Maan ja hillityn ruskan värejä flanellisessa kankaassa. Mieltäkin lämmittää.










Kotipolun päässä tontun käppänä - mokoma, pieni lyhty kädesään ja
runsaat eväät repussa. Olisiko eksyksissä ollut.







Koira oli minulla seurana.  Puolitoista kilometriä rantaan tulee matkaa, hurtalla oli niin paljon haisteltavaa
että ainakin kolminkertaisen matkan teki, tassutti, nelisti ja usein hyppäsi laukallekin, kynsilaukalle. Tuuheavillaisena hallava otus nautti ilmeisesti raikkaasta pakkasilmasta
jj


Rannan vajoja keskipäivän auringossa


Etelänpuolella siellä Suomen pisin silta ja Vaaasan lämpölaitoksen savut





2 kommenttia:

  1. Hienot kuvat hyiseltä laiturilta ja rannoilta! Kyllä se pukki vaan kummasti tietää mieluisat lahjat ;)

    VastaaPoista
  2. Talvi se on teillä(kin). Hieno kävelysarja. Sait laituriltakin kuvan, jossa ei ole (vielä) yhtään jalanjälkeä.

    VastaaPoista