12.6.2014

Ensi talven polttopuut

Kaikki merkit viittaavat siihen että ensi talvesta tulee pitkä ja ankara. Pihlajissa mahdottoman paljon kukkia ja sammakotkin käyttäytyvät omituisesti. Siilet ahmivat etanoita ja matoja keräten jo nyt runsaita vararasvoja selvitäkseen talven yli horroksessaan. Pahat ovat merkit. Odotettavissa lienee viikokausien hyisiä, ytimiin tunkeutuvia  tuulia suoraan Huippuorilta ja pohjoiselta napajäältä.




Talveen on syytä varautua runsain, mieluusti koivuisin polttopuin.


Sanoisin että jopa kaksinkertainen määrä tavalliseen talveen verrattuna on syytä klapeja pilkkoa


Puuliiterit täyteen ja mielen rauhoittamiseksia vielä latomuksia seinävierille. Kelpaa pakkasia odotella
turvallisin mielin


Pilkkomispöllikin kulunut syville loville ja
pirstiöimille, pitänee uusi hankkia ensi vuodeksi
Tätä siiltä avustin, syötin ravitsevia nakkipaloja.
Tuhisi tyytyväisyytään.


Siinä kesän leppeissä tuulissa kuivuvat, imeskelevät lämpöenergiaa
itseensä auringon säteistä. Kelpaa sitten takkaa, leivinuunia ja
saunan kiusta lämmittää talven synkkyydessä




Taustat on turvattu 



8 kommenttia:

  1. Jaahsa, liiterissä viitisentoista mottia, vielä sinne ehkä pari sais mahtuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommaa ihmeessä nuo pari mottia vielä - eihän vara venettä kaada

      Poista
  2. Mukava kuulla että meitä on useampia jotka tykkäämme klapeista ja niiden kuvista. Kyllä minuakin halkoharrastuksineni taitavat jotkut naapurit pitää vähän outona.

    VastaaPoista
  3. Toivotaan että tulkitsemasi ennusmerkit ei pidä paikkaansa. En kestäisi samanlaisia talvia kun toissa talvi ja sitä edelliset.
    Mutta ei kai liika halko pahaa tee. Jospas runsas halkovarasto tarkoittaa samaa kuin jos sateenvarjo on aina varalta mukana, niin ei varmasti sada.
    Minä myös tykkään halkokuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateenvarjo mukana on toimiva sateenkarkoitin mutta kyllä todellinen klapihamstraaja halajaa pakkasia, pystyvalkea takassa humisemassa pakkasen paukkuessa nurkkahirsissä, silloin tällöin käteensopivan kapulan tuleen lisäillen se on onnea.

      Poista
  4. Tämä vilukissa ei myöskään toivo paukkupakkasia :)
    Kauniit aurinkoiset kuvat!

    VastaaPoista
  5. Komeat ovat klapikasasi ja pinosi. Samaa olen kuullut monen uumoilevan ensi talvesta ja pitkästä kylmästä. Klapit ovat kauniita ja niissä on hyvä tuoksu saatikka sitten se lämpö jonka ne antaa.

    VastaaPoista