21.4.2014

Competa, orvokki, vanha ovi ja kalakukko

Competa on kylä vuorilla Malagan koillispuolella. Kaunis, valkoinen niinkuin nämä vuorikylät yleensäkin. 
Muutaman kuvan tähän nyt laitan jos totakuta sattuisi kiinnostamaan, ihan perinteisiä turistikuvia eivät
nämä kaikki ole.


Tässä on Sayalongan kylän hautausmaa,
muodoltaan pyöreä, ainoa tällainen Espanjassa.
On hautausmaabongareitten suosikkipaikka, niin
harrastuksia on meillä monenlaisia

Kotoinen lehmisavu herkisti mielen muistelemaan
nuoruuden kesien mukavia lypsyretkiä


Kylässä oli paraikaa meneillään taidetapahtuma "Artwalk",  tässä joukko taiteiden ymmärtäjia, taiteesta nautiskelijoita
matkalla kohteelta toiselle

Rakkautta kala aiheen myötä


Kylän keskustaa kirkon vieressä , oikealla entinen kauppahalli jonka
muudan pappi muurautti umpeen, ei sopinut kaupallinen meno liian lähelle kirkkoa

Katulamppu on kukitettu


Sepän paja kuvattuna laatoille entisen kauppahallin seinään

Kadut ovat kapeampia
kuin kotoinen
kissanpiiskaajan
kujamme

Sanovat että nämä satoja vuosia vanhat
ovet ovat jopa arvokkaampia kuin itse asunto
oven takana


Omasta mielestäni Competassa ottamistani kuvista paras. Kauneutta ja kasvun voimaa. Tämä orvokkini tummasilmä kasvoi kadulla, kiviportaiden rakosessa edellisen kuvan oven edessä.

Juoma allas oli kukin koristettu

Kylän keskustori

Semana Santa kulkueen soittokunta, vahinko että minuutti tämän jälkeen alkoi sade
eikä kulkue hienoine koriseineen uskaltautunut ulos kirkosta


Tunnettua on että kotoisten riisi- eli karjalanpiirakoiden, näiden käsin tehtyjen, muoto suuresti vaihtelee.  On suikeita ja rehevämpiä, koko vaihtelee ja rypytyksen malli on kullakin tekijällä ikiomansa - ainutkertainen. Samoin on kalakukukkojen ulkoisen olemuksen kohdalla, tosin muotokieli on yksinkertaisempaa kuin piirailla, vaihtelee kuitenkin maakunnittain koko ja pulleus suhteessa pituuteen. Esimerkiksi yläsavolaisten kukot ovat isompia, pitkänpuikeampia kuin eteläisemmän savon pyöreänpullukat muikkukukot.


Andaluusialainen kalakukkoperinne poikkeaa vahvasti omastamme, muodoissaan kuitenkin sangen pidättyvästä,sanoisiko maanläheisestä tavasta muotoilla kukko. Enemmän ovat nämä etelän leipurit laittaneet leipomukseensa mukaan myös kukkoa ja tuovat sen vahvasti esiin myös kalakukkonsa ulkomuodossa. Kuvassa tyypillinen Malagan seudun vuorikylien näkemys kalakukosta Competan kylästä.






















Satunaisen ohikulkijan silmän iloksi



19.4.2014

Benalmadena















Benalmadenan hieno käelykatu on nimetty
kuuluisan espanjalaisen runoilijan mukaan.

17.4.2014

Pääsiäisen kulkue Funegirolan illassa

Katolisessa Andalusiassa pääsiäinen on suuri juhla. Tyypillistän on että pääsiäisviikolla järjestetään mahtavia kulkueita. Keskeinen on hienolla telineellä (trono) kannettava pyhäinkuva (Jeesus, Neitsyt Maria). Se saattaa painaa tuhansia kiloja ja kantajia tarvitaan satoja. Kuuluisimmat tronot ja kulkueet ovat Malagassa ja Sevillassa.

Tässä muutamia kuvia Fuengirolan eilisiltaisesta kulkueesta. 


Trono, on  juuri lähdössä majapaikastaan., kello on 21:30.


Ensimmäisessä tronossa Jeesus patsas


Kulkue muodostuu monista  erilaisista hahmoista. On näitä hiippalakkeja, rumpaleita, torvensoittajia, naisia hienoissa
juhla-asuissa jne. Isot kynttilät kuuluvat juhlaperinteeseen.


,Kantajan toimi on kunnia asia, mukaan väksytään vain harrasta ja siveellistä elämäntapaa viettäviä


Siellä täällä kantaa juhlasaatto muassaan pyhäinkuvia


Vaikka pääsiäisen tapahtumat ovat olleet synkkiä on kulkueissa värikkyytä ja vallitsee valtava meteli. Rummut päirisevät, torvet toitottavat, kellot kilkkaavat ja kulkueen ohjaajien terävät komentosanahalkovat ilmaa. 

Mukana olo on syvällinen uskonnollinen tapahtuma. Mitä kulkijoiden mielessä liikkuukin. Varmasti sisimmissään käyvät läpi pääsisäisajan tapahtumia runsaat kaksituhatta vuotta sitten. Ehkä joku katuu syntejään, lupaa parannusta ja henkisempää elämää jatkossa.

Neitsyt Maria


Koristeluissa ei ole nuukailtu

9.4.2014

Joitakin eläinaiheisia juttuja aurinkorannikolta

Ajeltiin muutama päivä Espanjan Atlantin puoleisella rannikolla. Mahdottoman hienoja surffaajien suosimia hiekkarantoja ja mielenkiintoisia historiaa pursuavia kyliä ja kaupunkeja. Mainita pitää erikseen Tariffassa aikojen saatossa samassa kahvilassa jo kolmannen kerran käytiin, Andalucian parhaat churrot näet siellä. 

Paljon hienoja postikorttiaiheisia kuvia kertyi retkellä. Niillä en mahdollista satunaista katsojaa pitkästytä vaan poimin tähän jokusen eläinaiheisen otoksen matkan varrelta. Ei nämä nyt häävejä ole puhumattakaan että valokuvauksellisesti taiteellisia, mutta voin vakuuttaa että paljon tylsempiäkin kertyi muistikortille roppakaupalla.




Tässä kollissa oli selvästi perimää äreästä urosleijonasta. Silmänkään  räpähtämättä se tuijotti, katseessaan ylemmyydentuntoa ja 
järkähtämätöntä alkuvoimaa. Enpä haluaisi asustella hiirenä hänen reviirillään.



Fuengirolassa Los Pacosin eläinlääkäriaseman ovella kohtasin tämän klinikan avautumista odottavan kissan. Mikä lie ollut mirrilä vaiva. Tovin sitä seurailin ja iihen se jäi kärsivällisesti odottamaasn ovien avautumista

välillä vienosti miaukaisten.



Mopon penkillä istui tämä sievä katti. Oikein poseerasi ja vaihteli asentojaan kun sitä kuvailin, tyttö se lie ollut.. Lauhkeaa paikallisten  englantilaisten asukkaiden suosimaa Mijaksen vuorikylän ikivanhaa sävyisää kotikissarotua.

Matson näköinen mies ratsasti suoraselkäisenä, espanjalaisen aatelismiehen vuosisatojen saatossa kehittyneellä arvokkuudella asioillansa Guadalquivir joen rantahiekalla. Saattoipa olla vaikka parturiin menossa tai sitten tulossa.





Pienet tavattoman vilkaat kahlaajalinnut viliselevät Alantin rannalla. Kova kiire koko ajan ja mahtava yhteispeli, 
peljästyksen kohdatessa nousevat salamannopeasti lentoon, kaikki yhtäaikaa millisekunnilleen ja nokat samaan suuntaan



Kaiken rohkeuteni keräten lähestyin tätä julmaa nautaa, ilmeisimmin häijyintä andalucilaista härkätaistelijarotua. Otin hätäisesti kuvan ja peräännyin nopeasti härjän hurjan katseen ja halveksuvien tuhahdusten saattelemana.










Pienellä torilla Sanlucar de Barramedan kaupungissa oli myynnissä apina. Koira, ilmeisesti beagle sitä aikansa katseli,
jäi siihen pohdiskelemaan että onko parempi elo koirana vai apinanako ihmisen alamaisena elellä. Vaikka beaglet tunnetusti ovat sangen tyhmiä koiraksikin arvelen hänen päätyneen  kuvitelmaan että kyllä koirana on sittenkin parempi.



Pulut ovat samannäköisiä ja tapaisia kaikkiala. Nämä vilvoittelivat hellepäivänä Chipionan torin suihkulähteellä. Lapset 
niitä syöttivät siemenillä joita musta mies myi neljälläkymmenellä centillä pussilta.

Parkkipaikalla miradorin kivikaiteen reunustalla makasi tämä koira liikkumatta. Katselin sitä pitkään että onko turjake edes hengissä.Otin siitä kuvan, elossa se oli, koiranunta nukkui mokoma. Pahastui kameran raksahdusta, suomatta minulle silmäystäkään hän laiskasti mutta arvokkaasti siirtyi pari metriä ja rojautti kirppuisen tomumajansa roskiksen katveeseen, jatkoi häirittyjä uniaan.

3.4.2014

Malagassa maleksimassa

Malaga on suuri kaupunki. Isabella ja Ferdinand, muinainen kuningaspari, vapauttivat sen maurien vuosisataisesta ikeestä 1480 luvulla ankarien taistojen jälkeen. Kaupungin vanha osa vilisee turisteja. Ihmettelevät koristeellisia rakennuksia, kapeita kujia ja loputonta tarjontaa matkailijoille. Hienoja merkkiliikkeitä, kaikkien alojen pikkukauppoja, matkamuistoja, ravintoloita, viiniä ja olutta, konditorioita loputtomasti. 
Sinnehän sitä piti minunkin kamerani kanssa ängetä. Muutaman tunnin tallustelun saaliina vatsa täynnä tapaksia ja churroja, joitakin kuvia otettuna ja historian havinaa pääkopassa.

Kuvat nyt näemmä kaikessa muussa kuin kronologisessa järjestyksessä ja tekstitkin asettuneet omituisesti mutta olkoon menneksi .


Pimpissä nautittua tapaksista. Ravintola on ylen suosittu, ikivanha ja monien runsaslukuisina Malagan kaduilla pörräävien  
suomalaistenkin turstien mielikohde. Taitaa ravintolan nimikin suomalaisessa kielikorvassa kiehtoa mielikuvitusta.


"Onko mikkeliin mänijöitä - juna läht justiinsa"

Siat ovat Espanjassa kautta aikojen joutuneet luopumaan takajaloistaan serrano kinkkujen valmistajan karvaisissa käsissä, taustalla tyylikäs ja puhutteleva cerveza mainos takavuosilta. Tämäkin kuva El Pimpin seinältä.


Churrot ovat must. Jo ihan niiden takia kannattaa matkustaa Espanjaan. Cafe americanon, cafe con letchen tai paksun kaakaojuoman kera nautiskeltuina, kuka nyt mistäkin tykkää, saavat hetkeksi unohtamaan oman arjen ja maailmassa rehottavan vääryyden.

Pieni kuvasarja El Pimpin seinällä kertoo perinteisestä andalusialaisten tavasta teurastaa härkä. Tasapuolisuuden nimissä yhdessä kuvassa saa myös lahtari tuta härjän hurjuuden ja voiman. Nytteminhän ollaan Iberian niemimaalla lain voimalla siirtymässä teollisimpiin menetelmiin pihvilihan tuotantoketjussa

Vanhalla, verkkaan astelevalla paapalla oli tavaravaununsa vahtina tämä verenhimoinen hurjimus.Pari vaikutti sopuisalta ja hyväntuuliselta.

Punainen nainen sinisessä valossa
häveliäästi lakki päässään.
Oli asetettu  houkutuslinnuksi taidekaupan ikkunalle. 

Tälle paikalle ovat ammoin roomalainen rakentanut amfiteaterinsa ja sittemmin maurit Alcazaban mahtavat linnoitusmuurit.On siinä historian siipisulkien havinaa kerrakseen.
Tuossa se on Picasso asustellut torin laidalla. Katsellut ikkunasta,
nähnyt aukemalla kävelevät ihmiset omalla ihmeellisellä tavallaan
Picasson vanhan asunnon liepeillä houkutetaan
ruokailijoita istumaan pöytään suuren taiteilijan näköiskuvalla. 



 

Mitähän mieltä olisi mestari tällaisesta kaupallisesta toteutuksesta



Kauppahallit ovat mielenkiintoisia, niissä pitää aina poiketa vaikka ei mitään olisi ostamassa. Moninainen tarjonta, ihmisten äänet ja hyörinä sekä tuoksut
muodostavat kiehtovan maailman.




Malagan kaupungintalon itäseinää koristavat nämä sulokkaat reliefit Avenida Cervantesin varrella.