Valjalan ikivanha kivikirkko Saarenmaalla on rakennettu 1240 -1270. Sanotaan että olisi vanhin Viron maaseutukirkoista.
Kirkkojahan Virossa riittää ja moisioita mutta tähän nimenomaiseen liittyy kohdallani ainutlaatuinen kokemus ja lämmin muisto. Turistina ajelin Saarenmaata ristiin rastiin. Valjalassa sattui silmiini kirkon torni, kurvasin oitis lähemmin tarkastelemaan ja kuvaamaan niinkuin tapani on. Siinä oli kirkon edustalla vanhassa ulkorakennuksessa pieni myymälä, yksinkertaista käyttöesinettä ja matkamuistoa turisteille. Ostin rautalangasta tehdyn korin joka sittemmin on toimittanut paikkaa appelssiineille ja mandariineille mökillämme.
Pois menossa oltiin, matkaseuralaiseni kanssa jutustelimme että käydään katsomassa pääsisikö kirkkoa sisältäpäin tarkastelemaan. Istuipa siinä puodin rappukivellä kirkassilmäinen vanha mies, kuuli juttumme ja esitteli itsensä kirkon kanttoriksi, saattoi olla suntio ja talonmies myös, kielivaikeuksien vuoksi en ole varma.
Mentiin sisälle kirkkoon, vuolaasti kanttori sitä esitteli. Lopuksi hän kysyi että haluaisimmeko kuulla kuinka soivat kirkon urut. Ihastuksissamme nyökkäilimme ja hymyilimme kannustavasti. Ketterästi kiipesi vanha mies urkuparvelle ja pian alkoivat kirkossa soida Bachin taivaallinen musiikki. Vanhan kirkon ilmapiiri sen hartaus ja rauha, yhdistettynä kanttorin anatumuksella, sydämensä lämmöstä, loihtimaan sävelmaailmaan sai ihmisen mielen rauhoittumaan, tuli ylevä ja hyvä olo pitkäksi aikaa. Harvoin suodaan ihmiselle näin pysäyttäviä kokemuksia.
Kirkkojahan Virossa riittää ja moisioita mutta tähän nimenomaiseen liittyy kohdallani ainutlaatuinen kokemus ja lämmin muisto. Turistina ajelin Saarenmaata ristiin rastiin. Valjalassa sattui silmiini kirkon torni, kurvasin oitis lähemmin tarkastelemaan ja kuvaamaan niinkuin tapani on. Siinä oli kirkon edustalla vanhassa ulkorakennuksessa pieni myymälä, yksinkertaista käyttöesinettä ja matkamuistoa turisteille. Ostin rautalangasta tehdyn korin joka sittemmin on toimittanut paikkaa appelssiineille ja mandariineille mökillämme.
Pois menossa oltiin, matkaseuralaiseni kanssa jutustelimme että käydään katsomassa pääsisikö kirkkoa sisältäpäin tarkastelemaan. Istuipa siinä puodin rappukivellä kirkassilmäinen vanha mies, kuuli juttumme ja esitteli itsensä kirkon kanttoriksi, saattoi olla suntio ja talonmies myös, kielivaikeuksien vuoksi en ole varma.
Mentiin sisälle kirkkoon, vuolaasti kanttori sitä esitteli. Lopuksi hän kysyi että haluaisimmeko kuulla kuinka soivat kirkon urut. Ihastuksissamme nyökkäilimme ja hymyilimme kannustavasti. Ketterästi kiipesi vanha mies urkuparvelle ja pian alkoivat kirkossa soida Bachin taivaallinen musiikki. Vanhan kirkon ilmapiiri sen hartaus ja rauha, yhdistettynä kanttorin anatumuksella, sydämensä lämmöstä, loihtimaan sävelmaailmaan sai ihmisen mielen rauhoittumaan, tuli ylevä ja hyvä olo pitkäksi aikaa. Harvoin suodaan ihmiselle näin pysäyttäviä kokemuksia.
Pyysin saada ottaa kanttorista kuvan, nyökkäsi ujosti ja katsoi sinisillä, silmillään suoraan kohti. Semmoinen vahva mielikuva jäi että siinä oli todella lämmin ja hyvä ihminen. |
Kasvot kielivät hyvästä tahdosta. Hieno kokemus varmasti.
VastaaPoistaKiitos AINA. Niin se oli, miehen koko olemus kieli hyvästä tahdosta, hyvästä ihmisestä.
VastaaPoistaUrkumusiikki vanhassa kirkossa, voisiko mikään olla kauniimpaa ja sykähdyttävää. Teillä oli ikimuistoinen kokemus.
VastaaPoista