13.2.2015

Tahkunan majakka

Tahkunan kylässä, saaren pohjoisreunalla, Hiidenmaalla kohoaa majakka aina neljänkymmenen kolmen metrin korkeuteen. Tsaari sen aikanaan Pariisin maailmannäyttelystä osti armon vuonna 1871.
Valuraudasta se se on tehty, kappaleita valimossa valettu,  kuljetettu Tahkunaan ja niitattu paikalleen.








Portaita pitkin sai turisti niin halutessaan  kavuta huipulle



Maakan sisus on mielenkiintoinen, hienoja rakenteita, kontrasti hämäryyttä ja pienistä ikkunoista tulvivaa valoa

Siellä lipsuttavat Suomenlahden aallot 50 metriä alempana. Niin korkealla oltiin että olisi heikkopäistä hirvittänyt ja huimannut





Sattui onnekseni taidenäyttelykin ripustetun majakan rautaisille seinille. Sanoisin että hienot puitteet kuville. Majakan salaperäinen ilmapiiti oli herkistänyt vastaanottokyvyn otolliseksi taidenautinnoille.



On totiset ja harmaankälpäkät ihmisnaamat asetettu hienoihin taustoihin. Täytyy kyllä tunnustaa että ehkä en aivan lopullisesti sisäistänyt taiteilijan fantasioita mutta pitkään niitä tutkiskelin ja arvuuttelin ihmismielen saloja.


Loppukommunikeana sanoisin satunnaiselle kulkijalle että jos osuu taipaleesi näille tanhuville niin poikkea ihmeessä, varsinkin jos sää on sees ja aurinko paistaa.

2 kommenttia:

  1. On komea majakka niin sisältä, kuin päältäkin. Näkymä alhaalla merelle kuin vartavasten rakennettu. Lienee kuitenkin luonnon oma rakennelma.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat majakasta. Tämä (majakka) on tosi kaunis.

    VastaaPoista