Kotipihan syksy

Sattui kerran  viime syksynä että heräsin makeista unistani hieman tavallista aiemmin. Veikko Huovista unenpöpperöissäni muistellen ja hänen muistoaan kunniottavassa mielialassa laskettelin kasteenraikkaan huomenvirtsani vessanpyttyyn, varoen tiputtelamasta pisaroita lattialle. Tulee nimittäin siitä ankarat torut ja  varmaan aiheesta jos ei aivan joka ikinen pisara, pienempikään pyttyyn osu. No harjasin hampaat, ryystin kupin kahvia, keitin kaurapuuron, isoryynisen ja söin pois runsaan sokerin ja reilun voisilmän kera, röyhtäisin pari kertaa tuuheasti ja vilkaisin ulos keittiön ikkunasta. Olipa siellä hieno usma ilmassa, aurinko sumun takana kilotti. Näytti niin hienolta että otin kameran takkapellin varresta ja sonnustauduin ulos. Kiersin taloni, kotimökkini, kaikki 360 astetta. Välillä aina pysähdyin ja räpsäytin kuvan, aivan suorilta jaloilta, vapaalla kädellä. Ja mitä näin, siitä lajitelma alla.

Lumimarjat ja kaunis lehti

Melkeinpä kuulin lastenlasten iloiset äänet, kesän keinu nyt toimetonna.

Hämähämähäkki, kiire sillä ollut, ei ole ehtinyt verkkoa kutomaan.

 

Jos olisin herkän runollinen ihminen niin tästä näkymästä varmaan urkenisi lyriikkaa. Nyt vaan mykkänä ihailen syysaamun valoa elähtäneissä tuksuvatukan lehdissä.

Kirjosiepon kesäkoti, pentujensa pesä, pois ajoi talitintin joka jo oli
aloitellut pesänrakennusta. No onneksi oli sillekin pönttö toisella
puolella taloa.

Sopuisa naapurini, vain esteettisistä syistä tämän aidan laittoi rajallemme

Kuusen oksa

Lehtikuusen oksa

Kolmen pikkutyön iloksi kiltti isänsä pystyttänyt