Muutama veturi Haapamäeltä ja Haapsalusta

Veturit, varsinkin höyryveturit ovat kiehtovia kapistuksia. Kaikkine äänineen, monimutkaisine rakenteineen, salaperäisyydessään ja voimiensa uhossa. Siinä on ainekset koossa ollakseen monen pikkupojan unelmien kohde, päästä kuljettamaan tällaista voimanpesää, vedellä vivuista,

varsinkin sellaisista joilla lisätään vauhtia, puhallutetaan pilliä ja lasketaan suhisevia höyrypilviä asemien kohdalla junaa odottavien kintuille.

Yläkuvassa on komentotalouden aikainen veturi, pysähtynyt Haapsalussa viimeiselle asemalleen. Vieläkin se uhkuu mustaa voimaa vai pitäisikö sanoa punaista.

Kaksi pitkän päivätyön raatanautta työjuhtaa, vanhuuden vuosiaan viettävät Haapamäellä nämä.
Jos olisivat yhdessä kasassa ne halot ja kivihiili jotka tulipesissään ovat polttaneet niin siinä olisi ihmettä kerrakseen, kaukaakin tulisivat turistit ihmettelemään ja päitään pyörittelemään.

Ylväs ja komea, on paineet kattilasta pois laskettu ikuisiksi ajoiksi, täysinpalvellut, vanhuutensa levossa.

 

 

Ajan hampaan pureskelemat. Dieselillä ovat nämä kulkeneet, Siperiasta pumpatulla.

Vähän sääliksi käy alennustilansa. Tosin näillä ei ole sielua niinkuin on höyryllä käyvillä.

Karulla tavallaan kaunis

Näitä vipuja ja ripustuksia veturin pyörissä minä olen pikkupojasta lähtien ihaillut ja ihmetellyt. Miksi ne ovat olemassa, kuinka ne eivät kovassa vauhdissa mene sekaisin.  Niiden liike, rytmi on kerrassaan kiehtova,  silmän ja ihmismielen vangitseva performanssi. Ei ole tuo liikkeiden väkevä sinfonia poikasten näpertelyä, on se tekemisen meinkiä ja kiihkoa,