Hämärässä kalansuolaamossa

Vanha iso lautarakennus, meren rannassa Björköbyn kylän satamassa, sitä kutsutaan Saltteriiksi. Entisinä aikoina siellä käsiteltiin saaliskaloja, perattiin, suolattiin ja mitä kaikkea lie tehtiinkin.

Poikkesin katsomassa, hämärää ja salaperäistä siellä oli sisällä, varovasti hiiviskelin ja otin jonkun kuvan mukaani sattuneella kameralla.

Epämääräisiä heijastuksia ikkunassa

Nyt on näkymää ikkunasta ulospäin 

Hämärän hyssyä vintillä

Olivat taannoin verkot puuvillalankaa ja
yläpaulan kohot aitoa korkkia

Kalasumppu

 

Tällaisen lasipallon uskoisin
palvelleen pyydyksen merkkinä aikoina

 jolloin muovia ja styroksia ei vielä oltu keksitty

Vanha pursi, purjeella mentiin tuulella, soutaen tyynellä. Nämä tuoksuvat hautatervalle.

Ohjeita uinnin saloihin

Ja lopuksi sumpit Saltteriin kahvilassa uunituoreiden herkullisten voisilmäpullien kera

Kävelin 45 minuuttia, tällaisia näin

Niin kolme varttia kävelin raikkaassa kevätsäässä, koiraa ulkoilutin. Kyllähän siinä ajassa ehtii nähdä monenmoista, muun muassa tällaisia:

Tämä pökkelö, pikkulintujen
kerrostalo on pakko kuvata
aina kun sen ohi kävelee

Keväinen koivu 

Tie päättyy tähän, pakko oli palata

Laulujoutsenet motkottivat, niiden rauhaa häirittiin. Luulisin että se oli koira josta eivät pitäneet

Ja siinähän se hurtta, vesikivellä

Sananjalat eli saniaiset käärityvät ulos
maan povesta

Tämänkin näin

Mummonmökki, lie siirtynyt eukko vaivattomaan sähkölämmitykseen vanhoilla päivillään kun ei näkynyt savupiippua ollenkaan

Lokit kivellä, Merenkurkun karua luontoa taustalla

Onneksi olivat nämä veijarit verkon takana

Laiturin pää, on siinä rengaskin mihin veneen kiinnittää

Uiskenteli tummilla aalloilla mustakurkku-uikku, vilkas ja veikeä vesilintu.

Oranssinen aamunkoitto

Muudanna aamuna varhain käyskelin rannalla. Sää oli seesteinen, vähäinen tuuli hieman karhensi veden pintaa. Keveät pilvet korkealla taivaalla kuin koristeina konsanaan. Silmä lepäsi, askel oli kevyt, ajatuksilla oli tilaa.

Vielä on aurinko horisontin alapuolella, taivasta jo värittänyt oranssiksi

No nyt vähän kuin ujosti pilkistää

Niinkuin miljoonat vuodet ennenkin, sieltä se nousi taivaalle

Mielipolulla kevättä katsomassa

Mielipolkuni tämä on, ennenkin tänne kuvia sen varrelta laittanut. Taas kerran piti koiran kanssa käydä tarkastelemassa kuinka kevät edistyy.

Kuuluisampaa runonlaatija mukaellen:

Kukat rentukan ja varjot veen,
niistä itselleni laulun teen
jne 

Koira karvakuono tietysti mukana, nauttinee vielä itseänikin enemmän näistä retkistä

Pari laulujoutsentakin kunnioitti matkaani
äänekkäällä ylilennollaan

Täällä asuvat metsätontut, menninkäiset ja huokailee metsän henki

Aarnimetsää

Hurtta juoksee aina satakunta metriä edelleni ja jää sitten odottamaan, katsomaan että
tullaankos sieltä

Merenkurkun hyiset aallot rannan kiviin lipsuttavat

oikeasti horisontti oli vaakasuorassa

Kääpä ja sen
poikanen

Metsälammen rauhaa

  

Orastavaa kevään vehreyttähän siinä

Koira on selvästikkin vetänyt vainua jostakin

Rentukat ja pitkospuut

Hyvä on samoojan astella
kun on polku raivattu,
hyvin merkitty ja matkassa
reipas mieli, kaukana
kiireinen maailma

Vaikka polku pitkä on

Suomalainen kansanlaulu

Tuonne taakse metsämaan

sydämeni halaa

siell’ on mieli ainiaan,

sinne toivon salaa

siellä metsämökissä

on kaunis kultaseni

Vaikka polku pitkä on

kivinen ja kaita

korpi kolkko, valoton,

ei se mitään haittaa

kullan muoto muistossa

on tiekin hauska aivan

kullan ääntä kuullessa

jo unhottaapi vaivan

Siinä kaikki

niin se piti vielä sanomani että tuo vähäpukeinen neito on Veikko Hurstin maalaama, rekvisiitaksi kiertävän sirkuksen vedenneito houkutukseen, siis sellaiseen jossa eitellään palloja ja kun osuu laukaisimeen niin tyttö putoa vesisammioon