Sekavia ja osin omituisia kuvia ja tarinoita Andalusian tienoilta

Tapanani kuljetella kameraa mukanani matkoillani. Enemmän tulee kelpo turistin tavoin otettua

postikorttimaisia otoksia ja sitten tietysti kuvia poseeraamaan asettuneista matkaseuralaisista

joilla pääsääntöisesti on iloinen ja ihastunut poseerausilme naamoillaan. Mutta aina joskus lipsahtaa

kamera kuvaamaan jotakin oudompaakin, tähän olen kerännyt muutaman päivän ajalta näitä

epäsovinnaisempia kuvia ja tilanteita kuvien takan.

Kukkea on keväällä Andalusian maa ja hedelmäinen. Tässäkin nisperonipensas täynnänsä herkullisia
hedelmiä ja unikoita kesantopelto valtoimenaan. Karujen pohjoisten maiden naiset kun näitä näkevät
niin huokailevat ihastuksesta. Rakennelmat austalla muodostavat lampaiden tarhan.

Aamutuimaan poikkesin kerran Fuengirolan kauppahallissa nauttimassa rakastamani cafee solon, hieman

espressoa isomman tilkkasen kahvia joka on viimeistä pisaraa myöten täyttä ainetta. Saapui siihen kaksi virkamiestä aamukahvilleen, eivät olleet he parjattuja manjaana miehiä, seisaaltaan suorilta jaloilta kupposensa siemaisivat ja sitten taas kiiruusti puolijuoksua säntäsivät .virantoimitukseen.

Kyseessä eivät ole tammenterhot, ei närhen näpöttimet vaan on siinä viikunan raakileet. Kypsyttyään kuivataan ja laivataan Suomeen sekahedelmäkeiton tärkeäksi ainesosaksi. Kotona muinoin mainittiin sekametelisopaksi, suosikkejani olivat aprikoosin vai olivatko ne nyt persikan lohkoja, luumuja vierastin..

Ikiaikaisen oliivipuun runko, lahovikaa on mutta lehvistö vihreä, elinvoimaa paljon jäljellä,vielä vuosikymmeniä oliiveja se tuottaa ihmisten syödä.

Tarkkasilmäinen voi havaita että tästä on Edwar Munch, maailmankuulu norjalainen värjäri ottanut
aiheensa tunnetuimpaan tauluunsa jonka nimi on Huuto

Fuengirolan lauantaisilla kirpputorimarkkinoilla on myynnissä kaikkea mahdollista, isoäitivainaan tekohampaista moottorilla varustettuihin potkulautoihin. Tässä hieno kuva vanhempiin elokuviin ihastuneille. Sen tässä vielä haluan mainita heille jotka eivät vielä ole markkinoilla käyneet tai joutuneet taskuvarkaiden uhriksi niin pitäkää kouristuksenomaisesti lompakoistanne kiinni. Nämä varoituksen sanat rintaäänellä sanoo
hän jolla kokemusta taskuvarkaista on

Mitäpä tästä muuta sanomaan kuin että Andalusiassa asuu lukuisasti onnellisia vuoristolehmiä. Heidän
maidostaan kirnutussa voissa ja juustoissa on aivan ainutlaatuinen häivähdys luonnon aromeja.
Tiukapipoisimmatkin eläintensyojelijat ja vegetaristit kuuluvat nauttivan pieniä määriä näiden vuorinautojen
maidosta tehtyjä jalosteita

Lihakaupan ovenpielessä näytetään kauniisti ja konstailematta mistä sikatuotteiden jalostuksen alkuvaiheissa
on kysymys. Uskoisin että kotisuomessa ei tällainen naturalismi onnistuisi. Lihakaupan oven yllä oleva kuvaelma ja ornamentiikka on niin kaunista että verrattuna suomalaiseen hienohelmaisuuteen mainoskuvissa annan pisteet Andalusialle 3 - 0. Harmi että kauppa oli siestan vuoksi suljettu, olisin ostanut hiukooni pari kolme vähän nakkia paksumpaa rehellistä sikamakkaraa, sellaista joissa ihraa ei ole ovelasti sisällytetty makkaramassaan vaan on se reiluina peukalonpään kokoisina paloina nähtävissä.

Hurja villisika vuorilta, Istan nimisen kylän tabernan seinän koristeena. Paremmat päivät takanansa hänellä,
mutta suuri saattaa olla se pikkuporsaiden määrä jotka on miehuudessaan siittänyt.

Vuorilla kukkaisten keskellä vietti aikaansa hevosäiti lapsensa kanssa. Idyllinen ja hellyttävä näky satunnaisen
patikoijan hetkeksi levähtää katselemaan rauhallista oloaan.

Nuori vuohipukki on leikkisä eläin. Jos missä näkee korkeamman kohdan niin oitis ottaa ja kiipeää. Hetken katselee ympärilleen ja sitten taas alas. Tämä mokoma kiipesi kevyesti sortuneen maatalon seinän päälle ja sitten noin vain hyppäsi alas, reilu pari metriä oli pudostusta.

Eräänä päivänä keräsin kaiken rohkeuteni ja ajoin Benalmadenassa kondolihissillä liki kilometrin korkuisen vuoren päälle. Siinä matkan varrela oli kellahtanut jeeppi kyljelleen, liian kovaa lie ajanut mutkikkaalla ja kapealla vuoritiellä. Näkyi olevan kaupungin työntekijöiden auto, varmaan kuljettaja tykönään jälkeenpäin pohdiskeli että miksi pitikään minulla olla niin hoppu, kiireettömällä virkamiehellä.

Kerran autolla ajellessani päädyin suuren padon luokse. Aivan mahdottoman suuri se oli. Siinä pällistellessäni juolahti pahanilkisesti mieleeni että voisiko olla mahdollista että tässä on minunkin verorahojani kiinni. Näinhän pahat ja epäluuloiset kielet kuiskivat että tänne köyhään etelään olisi EU-rahoja ohjautunut aivan vuolaastikin. Oli miten oli patonsa nämä tarvitsevat sillä niin ovat kuivat ja vähäsateiset maat täällä.

Sattumoisin tällaisen tilanteen havaitsin ja häpeämättömästi kuvasin yhden vuoriylän kirkon edustalla.
Mistä lie sitten kysymys, mutta sellainen mielikuva minulle jäi että maallisen ja raadolliseen elämäntavan hylännyt, synnintuntoon ajutunut turisti haluaa tehdä parannuksen, kolkuttaa nöyrästi lukitun kirkon ovea toivossa että kolkuttavalle avataan ja päästetään rippituoliin keventämään kuormaansa.

Kuva näyttää sangen epämääräiseltä mutta siinä on kuvattuna Granadan Alhambrasta erään ikivanhan huoneen katto. Kietämättä ilmava ratkaisu, hyvillä ilmoilla hieno ollut maurin lavitsalla loikoilessaan ihailla taivaan tähtiä ruuduttomista ikkuna-aukoista, hyvällä tuurilla nähnyt pienen pätkän tähdenlentoakin.

Koirien ystävänä ja niiden sielunelämän väsymättömänä tarkkailija ja tulkitsijana en malttanut olla laittamatta
esiin tämän Granadalaisen koiran kuvaa. Taustaksi sanon että ilmeisen tottelevainen koira istuu hievahtamatta
kylmällä kivetyksellä odottamassa herkupalaa emäntänsä kädestä. Hän on oppinut että nopeimmin herkun saa kun näyttelee kuvapatsasta. Emäntä taas halusi vilkkaalla suojatiellä briljeerata, näyttää satunnaisille ohikulkijoille kuinka hyvätapainen koira hänellä on.

Metsä?!

Aarnimetsien, vehmaiden lehtojen ja merenrantalepikoiden ystävänä minut pysähdytti tämä "metsä".
Esteponassa vanhalla kaupungilla kirkkotorin laidalla. Kaiken sympatiani sai osakseen tuo yksinäinen puu, muuta ei ollut minulla tarjota.

Täällä edelleen härkätaistellaan.  En minä kannata enkä katsomaan menisi, eläinrääkkäystähän se on. Sitä samaa jota saavat kokea huonojen hoitajien turkiseläimet, ravihevoset, monet koirat jotka ovat joutuneet eläimiä ymmärtämättömien ihmisten leikkikaluiksi, kalat catch and release machomiesten leikkikaluina jne. Mutta kaikesta huolimatta on Hemmingwayn Ernesti kirjoittanut hienoa tekstiä härkätaistelun tiimoilta.

Muudanna aamuna tuulen äidyttyä myrskyksi kuvasin nämä kaksi onnetonta ihmistä jotka olivat jääneet oman onnensa varaan autiolle saarelle rannan tuntumassa.

Turisti yrittää tehdä tuttavuutta andalusialaisen orhin kanssa. Höplötteli mies huuliaan ja päristeli, lauloikin römeällä äänellä pätkän Rautavaaran laulusta "Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma" mutta hepo ei osoittanut minkäänlaisia mielenkiinnon merkkejä. Saattoi olla välilään kieliongelma tai sitten oli ratsu perinjuurin kyllästynyt outoja puhuviin turisteihin.

Yhdessä Antequeran kaupungin lukuisista kirkoista oli monimutkainen katto, käytin tilaisuutta hyväkseni ja otin kuvan. Tällä yritän uskotella omaavani taidevalokuvaajan silmää. Sitä rytmiä, pintojen harmoniaa, valojen ja varjojen leikkiä ja ihmisen pienuutta, tätä kaikkea ja kenties vielä jotakin hienovaraista nyanssia ja symboliikkaa yhdessä ainoassa kuvassa.
Taas kerran todiste siitäkin että yksi kuva kertoilee avaramielisella katsojalleen enemmän kuin monet sanat

 

  

Ja kaikki mitä tässä olen kuvannut ja kertonut on totta ja faktaa mitä suuremmassa määrin,
aivan kuin ovat aidot nuo Versac aurinkolasit kertojan hatussa

Näin aurinko laskee armeliaasti kaiken koetun ja yllä kerrotun päälle, illan hämäryys pehmentäköön epätarkkuudet tai mahdolliset  liioittelut kuvateksteissä