Kerran luin Heli Laaksosen runon ja yritin sitä täälläkin tulkita. No nyt luin toisen, tämä oli paljon kinkkisempi mutta yritän ymmärtää mistä tässä on kysymys. Helppoa se ei ole, ensilukemisen jälkeen en ymmärtänyt yhtään mitään. Enkä tiedä että sainko tolkkua useammankaan lukemisen jälkeen.
Miksi Heli Laaksonen kiinnostaa? Päällimmäinen syy alunalkujaan on tämä mainio murre, kerrassaan kiehtovaa se on. Toinen on runoilijan energisyys, eloisuus ja elämänmyönteisyys, telkkarissa olen nähnyt. Ehkä vielä sekin tässä painaa että naapurustossani on hyvä tuttava, varsinaissuomalainen, hänen johdatuksellaan olen tähän hassunkuriselta kuulostavaan murteeseen tutustunut.
Rakkausrunohan tämä lienee. Päällisinpuolin kai kertoo miehen ja naisen peruseroista niinkuin ne usein ovat, mies elää mutkattomasti hetkessä ja toiminnassa yhtä asiaa kerrallaan, nainen romanttinen sielu etsiskelee arkeensa juhlahetkiä, pieniä pilvilinnoja.
Ko
kysyn kuut kattoma
miäs sanno et mää olen sen jo nähny
Mainio johdanto runon teemaan, lyhyt ja osuva
Olen luvanu aja 400 maili hänen tykös
lokakuises yäs
heittä viimesi omeni ikkuna
hän on käskeny
valkkama semmossi piänemppi sit.
Tällaista se rakkaus naisella teettää, noin vain 400 mailia yössä ei meinaa mitään. Tällaisen matkan saattaa kyllä miehenpuolinenkin ajaa jos on nuori ja suhde vasta lupaavalla ruusunpunaisella nupullaan.
Mies on kuitenkin realisti, jalkansa raskaasti maassa rakkaudenkin hetkillä. Ei pidä tuhlata suurimpia omenoita, ne syödään. Ja rikkikin saattaisi klasi mennä kun isolla omenalla nakkaa pitkän ajon jälkeen täyttymyksen kiihkossa.
Klasi läpi näky et seura kiakko
näyttä sormillas mul merkei:
6-1! Mee johreta!
Peli jälkke
tule ulos ja meina
et pihakuus o jo siirtyny kuu ette
mitä sää siäl viäl katot?
Tässä sitä miehen yhteen asiaan kerrallaan uppoutumista kauniisti ilmaistuna, keskittymistä. Muisti mokoma turjake tuon kuujutun kuitenkin, mutta pökkelö mikä pökkelö, ei ymmärrystä mikä mitä se nainen siltä kuun katselemiselta toivoo. Mutta nainen on kärsivällinen hän ymmärtää että näin se vain on luonto järjestänyt.
Mun kiukkun ja harmin sula siin samas
ko hän kasta munt
aurinkonukkaöljys ylt päält
ja kääntele paistinpannul rapiaks.
Ja tässä runon herkin kohta, herranjestas miten osaa runoilija sanansa laittaa. Kuuna päivänä en ole näin kaunista ja sattuvaa rakkausrunon loppukohtausta lukenut. Herkullisten vertausten ja mielikuvien kautta kiteyttänyt toisistaan tykkäävien ihmisten pienen
tarinan.
Jaa-a, ymmärsinköhän yhtään, raapaisinko vain pintaa. Karu ja yksioikoinen kykyni tulkita ja nauttia, heittikö runoilija kohdallani helmen porsaalle?
Miksi Heli Laaksonen kiinnostaa? Päällimmäinen syy alunalkujaan on tämä mainio murre, kerrassaan kiehtovaa se on. Toinen on runoilijan energisyys, eloisuus ja elämänmyönteisyys, telkkarissa olen nähnyt. Ehkä vielä sekin tässä painaa että naapurustossani on hyvä tuttava, varsinaissuomalainen, hänen johdatuksellaan olen tähän hassunkuriselta kuulostavaan murteeseen tutustunut.
Rakkausrunohan tämä lienee. Päällisinpuolin kai kertoo miehen ja naisen peruseroista niinkuin ne usein ovat, mies elää mutkattomasti hetkessä ja toiminnassa yhtä asiaa kerrallaan, nainen romanttinen sielu etsiskelee arkeensa juhlahetkiä, pieniä pilvilinnoja.
Ko
kysyn kuut kattoma
miäs sanno et mää olen sen jo nähny
Mainio johdanto runon teemaan, lyhyt ja osuva
 |
| Onko 400 mailia lyhyt vaiko pitkä matka riippuu siitä mikä tien päässä odottaa |
Olen luvanu aja 400 maili hänen tykös
lokakuises yäs
heittä viimesi omeni ikkuna
hän on käskeny
valkkama semmossi piänemppi sit.
 |
Isojen ja pienten omenoiden synty on kaunis. |
Tällaista se rakkaus naisella teettää, noin vain 400 mailia yössä ei meinaa mitään. Tällaisen matkan saattaa kyllä miehenpuolinenkin ajaa jos on nuori ja suhde vasta lupaavalla ruusunpunaisella nupullaan.
Mies on kuitenkin realisti, jalkansa raskaasti maassa rakkaudenkin hetkillä. Ei pidä tuhlata suurimpia omenoita, ne syödään. Ja rikkikin saattaisi klasi mennä kun isolla omenalla nakkaa pitkän ajon jälkeen täyttymyksen kiihkossa.
Klasi läpi näky et seura kiakko
näyttä sormillas mul merkei:
6-1! Mee johreta!
Peli jälkke
tule ulos ja meina
et pihakuus o jo siirtyny kuu ette
mitä sää siäl viäl katot?
Tässä sitä miehen yhteen asiaan kerrallaan uppoutumista kauniisti ilmaistuna, keskittymistä. Muisti mokoma turjake tuon kuujutun kuitenkin, mutta pökkelö mikä pökkelö, ei ymmärrystä mikä mitä se nainen siltä kuun katselemiselta toivoo. Mutta nainen on kärsivällinen hän ymmärtää että näin se vain on luonto järjestänyt.
Mun kiukkun ja harmin sula siin samas
ko hän kasta munt
aurinkonukkaöljys ylt päält
ja kääntele paistinpannul rapiaks.
Ja tässä runon herkin kohta, herranjestas miten osaa runoilija sanansa laittaa. Kuuna päivänä en ole näin kaunista ja sattuvaa rakkausrunon loppukohtausta lukenut. Herkullisten vertausten ja mielikuvien kautta kiteyttänyt toisistaan tykkäävien ihmisten pienen
tarinan.
Jaa-a, ymmärsinköhän yhtään, raapaisinko vain pintaa. Karu ja yksioikoinen kykyni tulkita ja nauttia, heittikö runoilija kohdallani helmen porsaalle?
Aika hyvin olet ymmärtänyt. Sellasia me akat ollaan, aina toivonkipinä taaimmaisena.
VastaaPoista