 |
| Pilularia globulifera |
Juuri luin sen loppuun iltapäivällä. Erikoisella tavalla mukanaan vei lukijaa tai siis ainakin minua täydet 640 sivua tuo teos.
Tämän kirjan innostuin hankkimaan katsottuani TV sarjaa "Helil kyläs" missä murrerunoilija Heli Laaksosen vieraiksi oli kutsuttu erinäisiä tunnettuja kaikenkirjavia julkimoita. Toki Anna Kytömäki oli minulle ennestään tuntematon, luonnonläheisyytensä ihastutti, ohjelma herätti uteliaisuuden Kutarinnan lukemiseen.
Ja luonnonläheisyyttä totta tosiaan riitti myös kirjan sivuilla. Runsaasti luonnon kuvien maalailua, maalailevaa mutta myös usein yksityiskohtaista.
Poiketen useimmista kirjailijakolleegoistaan romaanissa oli mainittu usein kasvien ja lintujen nimiä, harvinaisempiakin.
Näyttelipä vaatimaton vedessä elelevä harvinainen saniaislaji (Pilularia globulifera) merkittävää osaa kirjan juonen kulussa. Metsästä puhutaan paljon ja usein siellä ollaan, se on kirjan päähenkilöille rakas, koti ja pakopaikka.
Jos nyt jostakin pitää arvostella niin on henkilöiden asenteet, hyvyys ja pahuus oikeisto vasemmisto akselilla, näissä voisi kirjailija olla vähemmän mustavalkoinen.
Toinen kirjaa luonnehtiva asia on mystiikka, karhun ja ihmisen ikiaikainen suhde, siinä on moni lukija varmaan ihmeissään että missä mennään. Rakkautta luontoon, isän ja tyttären välistä, kun myös nuoren naisen ja pojan hapuilevaa, luonnonlapsien omaista herkkää lajia. Luonto ja luonnon suojelu on kirjailijalle läheinen mikä näkyi erinomaisen selvästi myös TV esiintymisessään Heli Laaksosen vieraana, ei juuri puheenvuoroa emännälleen antanut, eleli ikäänkuin mukana puheessaan luonnon aiheista.
Helpolla ei Kytömäki päästä lukijaansa, tarkana ja hoksaavaisena pitää edetä ajatuksella, ahmia ja harppoa ei saa vaikka varsinkin kirjan lopun trillerimäinen osio kiihdyttää lukijaansa kuulemaan kuinka päähenkilöiden kohdalla tapahtuu, aineksia on hyvään ja huonoon, kiduttavassa jännityksessä pitää pitkään.
Tekisi mieleni sanoa että happy end mutten sano koska eihän liikaa saa paljastaa. Pahasti pelkään että itselläni jäi paljon ymmärtämättä rivien väliin hosuheikillä, yksioikoisella ihmisellä, kirjailijan ilmeinen herkkyys teettää hänellä hienovaraisia suorastaan runollisia kuvauksia tapahtumien kulusta.
Suosittelen kirjaa luettavaksi ja mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraa jatkossa.
Kukkia ja veden varjoja kirjailijalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti