Performanssi Gordobassa

Ikivanha Gordoban kaupunki sijaitsee Andaluciassa Guadalquivir virran varrella.
Ölvinä turistina sen katuja ja kujia kerran vaeltelin. Mahtavan katedraalin liepeillä kantautui korviini tuulen mukana outoa törinää. Ensin luulin että kyseessä on joku etelän värikäs lintu, entisenä ornitologina päättelin ettei tuo kuulu Suomemme linnustoon. Uteliaisuuteni oli herätetty, lähdin ottamaan selvää äänen alkuperästä ja selvisihän se. Linnusta ei ollut kysymys tai ehkä jonkinlaisesta ilolinnusta, iloa tuottavasta.

Löytyi äänen lähde. Laiha äijä istui katedraalin kiviportaalla ja puhalteli  posket pullollaan kuin kulppasammakolla vihreään putkeen. Ohikulkijoilta kyselin että mikähän lie tuon omituisen  soittimen nimi ja alkuperä. Muudan vanhempi ukonkuvatus lopulta pysähtyi, katsoi minua kuin halpaa makkaraa, kropiaania ja tokaisi että etkös sinä nyt didgeridoota tunne. Pohjois Austraalialaisten aboriginaalien pörisevää kansallissoitinta. Se on heille vähän niinkuin kantele pohjoisille aboriginaaleille jääkarhujen pimeässä maassa. Näin valisti mies ja jatkoi itsekseen mutisten matkaansa.

Jäin kuuntelemaan erikoista soitantaa ja kuinka ollakaan pitkän monipolvisen
ouverturen jälkeen ilmestyi paikalle eksoottinen neitokainen. Iloisesti hypähdellen, hymyssä suin
heilutteli  rytmikkäästi narujen päässä olevia puupalikoita. Sopisi hyvin luonnehtia esitystä
sanomalla että siinä hippulat vinkuivat. Tai miksei myös että "iloinen ja irti
maasta meinahan olla aina".

Performanssi oli kaupallinen, oli levitetty edustalle pieni matto johon syötiksi oli
laitettu muutama kolikko. Niin paljon viehdyin esitykseen että hellämielisyydessäni
jätin matolle 1,8 euron edestä pieniä kolikoita.