Päiväkirjamerkintöjä Ilomanstin matkoilta

Useita kertoja vuosien varrella olen viettänyt jokusen päivän Ilomantsissa. Aivan rajan pinnassa, EUn itäisimmässä nipukassa seisoo siellä muudan vanha hirsinen maatalo, erähenkisen etelänmiehen, tuttavani henkireikä, paikka viettää laadukasta vapaa-aikaa. Tapana pari kertaa vuodessa kerääntyä sinne meitä pieni joukko, nyttemmin jo rähjäisiä, vähäpuheisia  äijänköriläitä. Nautiskellaan luonnon rauhasta, hiljaisesta yhdessäolosta, tuvan seinähirsien tarkkailusta. Itse kukin lie muistellen menneitä, aikoja jolloin jalka nousi kevyemmin, tapahtui enemmän. Ja näin on hyvä että elämää on ollut, värikkäämpääkin, on vanhempana mitä kiikkustuolissa hymynkare suupielessä muistella. Yksioikoisa, molemmat jalat koko ikänsä tiukasti maassa pitäneitä jäseniä ei tähän ryhmään kuulu.

Tässä jokunen kuva yhdestä muutaman vuoden takaisesta matkasta. Sattui silloin kova lumitalvi, oli hyvä metsässä suksilla rauhallisesti sujutella.

Talo on hirsistä salvotttu, rinteen laelle, teerien laulumaille ja pelipaikoille

Jokunen myrskylyhty ripustettuna nurkkapieleen, kauniisti ruostuneita. Siitä löytyvät tarpeen tullen, täynnä
öljyä ja sydämmet höröllään jok´íkinen

Lunta oli sinä talvena tavallista runsaammin, hyvä oli teerien kieppinsä talviöiksi kaivaa

Tällaisen  vanhan hirsisaunan löylyt ovat erilaiset kuin kerrostalon pienen sähkösaunan. Löylynottajien tarinatkin lauteilla leppeämpiä, viipyilevämpiä.  Paikka myös aivan hiljaa istua leppeästä löylystä nautiskellen, johdattelee
ajatukset uusille salaperäisemmille poluille.

Oli pesuvettä jäänyt edellisiltä saunojilta tähteeksi, jäähän krympääntynyt, lähdevettä se on, ihmisen
hipiää hyväilevää. Siinä se vähitellen suli kiukaan kupeessa, saunatonttu lauteiden alta hyväksyvästi, niin uskon, kurkki saunamajurin puuhailua.

Syttyjä vuoltu uunin päälle, umpitervasta ovat, eipä kestä kauan kun iloinen pystyvalkea loimottaa tuvan uunissa.
Hiihtomiehen sukatkin kuivuvat.

Yksinäinen, kiireetön hiihtomies, ei hyppää vassulle eikä  loikalle hän.

Liekö siihen karhu tai ahma jälkensä ladun varteen polkenut

Linnun koto liiterin seinällä, siepannut
vähän luntakin katolleen. Onhan se somemman näköinen näin.

Siinä oli pihassa metso, puusta, ikihongasta  moottorisahamies taidokkaasti muotoillut.
Lumi oli hupaisasti kökkööntynyt linnun selkään.

Valitettavasti nämä kuvat ovat vähän oikealle kallellaan, toivottavasti ei pahasti häiritse

mahdollisesti tälle sivulle kulkeutunutta katsojaa.

Tarkoitukseni on tätä "Ilomantsi sarjaa" täällä blokissani myöhemmin jatkaa. Eri vuodenaikoja,
kuvia luonnosta ja ääneen muistelua, ikäänkuin päiväkirjaa jota aikanaan ei tullut kirjoitettua