10.8.2014

Skärså, kalastajakylä Hälsinglandissa

Skärså on kalastajakylä Ruotsissa, Hälsinglandissa, meren äärellä kymmenkunta kilometriä Örnsköldvikistä. Nämä kuvat ovat vähän kuin postikortteja, vaillä särmiä ja yllätyksiä. Sellaisia otoksia joita turistitädit ja sedät ottavat pikku kameroillaan ja puhelimillaan ja jotka sittemmin unohtuvat, toki tällaisilla saatetaan reissusta palattua pitkästtytää puolikuoliaaksi sukulaisia ja naapureita.

Piruuksissani näitä nyt kuitenkin laitan tähän blogiin esille. Eihän ole kenenkään pakko katsella. Ja saattaa kuitenkin olla joku jota tällainen rannikkoromantiikka kiinnostaa. Innostuu vaikka vielä poikkeamaan ajellessaan yksitoikkoisen metsäistä Pohjanlahden rannikkoa ylös tai alas.

 Krasseja ne kai on, ikkunanlaudan somisteet. Hirsiseinä on tuulia ja aurinkoa kokenut.


Täältä sai ostaa savukalaa. Kahviakin oli tarjolla, iloisesti viheltelevä nuori emäntä sitä keitteli ja soi kauniin hymyn kaupanpäälliseksi.


Hanhia ja lokkejakin satamassa, maalailleet rantakivet mokomat







Luonnonsatama on suojaisa, saattaa hyvinkin olla että kylä on perustettu juuri tämän takia

Kyläraitin taloja



Erikoinen puumöykky, luonnonoikku on nostettu pian somisteeksi



Mukava on seinävirustalla istuskellen kummastella maailman menoa, torkahdella, siemaista kuppi kahvia ja siinä sivussa syrjäsilmällä seurata uteliaden paikalle sattuneiden turistien kiireetöntä patikointia


Houkuttelee istahtamaan


Siellä on kalaravintola laiturin kupeessa ja
matkamuistojen myyntiä halullisille


Ammattikalastajiakin vielä löytyy, tällaisella rysällä ei kotilaiturin pielestä keittokalaa pyydetä. Enemmänkin
taitavat kylän mökit  kuitenkin toimia vapaa-ajan asuntoina




Vieraslaituri. Tällä kertaa parkissa sangen äveriään oloisia seilipaatteja.
Nälkäistä veneväkeä, kala-annoksia popsivat ravintolan terassilla












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti