23.11.2013

Turistin silmään sattuu Kanarialla monenmoista

Kameran kanssa kun toljailee, ölvinä turistina haahuilee aikansa kuluksi kaikenlaista sitä tulee kuvattua. Tässä alla vähän esimerkkejä siitä mitä kummaa matkan varrella kohdata saattaa.


Siksi tämän kuvasin kun on niin hieno kolmimasto ja Sveitsin lipun alla.
Kaukokaipuuta tällainen alus monessakin katsojassa herättää, oman elämisen juureva maanläheisyys
melkein masentaa. Näitä ei usein silmiin satu - varsinkaan Alppien yli saapuneita.


Ei ollut pässivainaasta jäljellä kuin kallo vuoripolun varrella. Liekö sakaalit tai korppikotkat olleet asialla.


Valokuvaajan varjo itse asiassa kuvattuna. Melkein täysikuu siellä mollottaa aamutaivaalla ja vastakkaiselta puolelta
taivaankantta aurinko tekee nousuaan. Rakennus jossa punainen pilkku on parempiosaisten Riu loistohotelli.

 


Paikalliset Atlantin lokit (Larus Atlanticus) yön hyvin lokinunta nukuttuaan nyt aamulennollaan, verkkaisesti siipiään räpytellen matkalla syönnöspaikoilleen. Niin paljon heitä oli ilmassa etteivät kaikki mahtuneet samaan kuvaan mutta onhan niitä tuossakin nähdä.


Käytännöllinen "kauppakassi", takana olevaan koteloon mahtuvat hyvin esimerkiksi perheen ruokaostokset tai vaikkapa moottorisaha jos on kuskilla  savotta kesken. Isännän lisäksi mukavat istuimet vaimolle ja anopille pienelle hupimatkalle, monikäyttöinen ajoneuvo. On tällainen peli ilmava hellesäällä ja antaa haluttaessa mahdollisuutta myös todellisiin hurukyyteihin jos päätä huimaa.


Markkinahumusta ja valinnan ihanuudesta tässä malli ja esimerkki, sen sadan väristä kynsilakkaa tarjolla ja
joka ikinen vain vaivaisen euron per puteli. Ei maksaisi kuin kymmenen euroa ja joka kynnen saisi
oman värisekseen lakattua, pienemmäkin eläkkeellä kynnelle kykenisi koreilunhaluinen. Mutta ei taida näitä
merkkejä hienommaksi itsensä asettanut hienohelma kelpuuttaa bjuutilupsukkaansa.


Ja vielä Arguineguin viikottaisilta tiistaimarkkinoilta lasitaiteilija. Tämä oli todellinen taitaja,
ilokseen tuli katseltua hyvä tovi sujuvaa luomistyötään.
Vinkiksi sellainen detalji että jos jostain ihmeen syystä haluaa nähdä yhdessä paikassa paljon norjalaisia
Norjan rajojen ulkopuolella niin eikun suunta Arguineguin pieneen satamakaupunkiin sieltä heitä löytää
sankoin joukoin käyskentelemässä rantapaseolla.



No mutta liskohan se siinä lieruhäntä päivää paistattelee, välillä lipoo pitkää kieltään, ilmoja haistelee.

5 kommenttia:

  1. On kyllä tosiaan komea alus ♥
    Paljon on kynsilakkoja ja halpojakin, noh, voi täälläkin samalla hintaa saada, tokmannilta justiin ostin.
    Mut on mainiot kuvat kerrassaan kaikki.
    Lasitaide todella mun mieleen olis.
    Ihgu lisko, tuosta voisin tykätä.
    Varjo kuva oikein mukava ja hauska kauppakassi kärri :)
    Mukavaa viikonloppua etevälle kuvaajalle.

    VastaaPoista
  2. Totta, matkoilla tulee napattua kaikenlaista.
    Upa tuo dyynikuva lintuparvineen. Se ei olekaan mikä tahansa "turistikuva".
    Hyvää sunnuntaita.

    VastaaPoista
  3. Lämpimät kiitokset Seijastiinalle ja Orvokille lämpimistä ja myötäkarvaisista kommenteista

    VastaaPoista
  4. Ja jos haluaa nähdä vieläkin enemmän norjalaisia, niin mene rannalta päätien yläpuoliseen vanhaan sokkeloiseen ostoskeskukseen. Iltapäivällä ravintolapöydät ovat 99,5 prosenttisesti norjalaisten miehittämiä ja heitä on todella paljon.
    Terv. Masa

    VastaaPoista
  5. Muutaman kerran olen vaimon kanssa kävellyt välin Puerto Rico - Patalavaca (Arguineguinin sivukylä) norjalaisten istutetun palmulehdon kautta. Sillä matkalla kaikki tervehtivät ystävällisesti ja norjaa puhuvat, oikein norjaummikkoa hävettää.

    VastaaPoista