30.5.2013

Vähänkyrön pläkkyrit

Vähäkyrö on entinen suurkunta Pohjanmaalla, nyttemmin Vaasan kaupungin osa, näin vaikka yhteistä maarajaa ei niillä olekaan.
Kyröjoen suuvesien halkoma paikkakunta on tunnettu mm siitä että nuijasota kolkolla tavallaan alkoi sieltä Saviniemessä, marraskuun synkkänä yönä 1596 tapahtui sodan ensimmäinen miestappo. Talonpojat päästivät yhden vastaanhangoittelevan huovin kirveeniskulla hengestään.

Vähäkyröläiset ovat kuitenkin rauhaa rakastavia ja yritteliäitä ihmisiä. Tästä esimerkkinä peltisepän askareet joihin ovat erikoistuneet. Perinne on vahva jo 1700 luvun lopulta ja 1900 luvun alkupuoliskolla työllisti pelti eli pläkki joka viidennen asukkaan. Vielä tänään muovin, lasikuidun, porsliinin ja lasin valtakaudella elää pläkkyriperinne. Siitä todisteena muutama kuva vuodelta 2013.



Vanha mestari itse teossa
Tästä syntyy muki. 


Peltisepän mukaan  mukista tulee ehdottoman vedenpitävä, myös paremmat väkijuomat  se kestää kuten spritus forttiksen ja pontikan mutta konjakkia ym herrojen kotkotuksia se vieroksuu. Jos liikaa sellaisten kanssa läträtään saattaa ajan kanssa ruveta saumapaikoista vuotamaan.

 Turistit ihastelevat työn laatua ja visuaalista ilmettä sekä astioiden tarkoituksenmukisuutta.



Pelti- eli pönttöuunin kuoret.

"Selvää kuin pläkki" tavattiin sanoa kun asia oli ymmärretty.



Moneksi taipuu pelti osaavissa käsissä. Kelpaa näissä emännän tiikerikakku pyöräyttää, vedet kaivolta noutaa tai maksalaatikko uuninperälle kypsymään saattaa.
Ja onhan näistä isännällekin, oivallisia nassakoita sahdin olla ja muhia tai paloviinatilkaa povitaskussa vierasvaraksi  ja kylmänvihojen torjuntaan säilyttää.
Ja kauniita ovat myös pirtin seinähyllyllä silmäniloksi, koristeina.

.
Tässä itse verstashalli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti