28.5.2013

Laput silmillä rahan perässä

Korkealta istuimeltaan paavi Franciscus näkee minne olemme menossa.
Sanoo että rahan palvonta on saanut vallan maailmassamme.
Viisaudessaan hän varoittelee mammonan ylivallan seurauksia.
Aito elämänilo on katoamassa kehittyneissä maissa.

Rahasta ei ole liimaksi eikä lämmikkeeksi yhteisöllisyydelle, päinvastoin.
Köyhempien aarre - solidaarisuus - on rahanvallan vihollinen koska sen katsotaan olevan ristiriidassa rahamaailman lakien ja pyrkimysten kanssa. Rahan maailmassa on ihminen onttoine, itsekkäine arvoineen yksin.

Ihmispolo ajassamme ei ymmärrä että raha on kuin alkoholi tai huume,
myös eräänlainen yhdenasianliike. Elämässä on monia oikeita arvoja ja tasapainossa niiden
tulisi ihmisen pääkopassa olla. Rahan perään kilvoittelu kuluttaa kaiken hapen,
sielu siinä näivettyy. Juopuminen johtaa aina loppuviimeksi krapulaan.

"Rahan perhän kö piru sielun perhä"
Alatorniolainen kansanviisaus.

Tällaisen viisauden olen jostakin lukenut:

Todellinen rahanpuute tekee onnettomaksi.
Kun rahaa on sopivasti on ihminen onnellisimmillaan.
Jos sitä on liikaa, se aikaansaa autiomaaan, yksinäisyyden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti