Onnellisten sikojen metsä on laaja siellä kasvaa mehevää ruohoa, tasaisin välein on mutakuoppia ja varjoa antavat vanhat kastanjapuut. Tällaisissa oloissa leppoisan elämän elänyt sika on mitä parhainta ravintoa ihmiselle.
Näillä kuville ei saata löytyä yleisempää mielenkiintoa, laitan ne tähän kuitenkin koska aihe on minulle itselleni kovin läheinen ja mieluinen. Ruoka, syöminen, laadukkaat viinit, makeat jälkiruuat - no eipä löydy juuri suuhunpantavaa joka ei kiihottaisi yksinkertaista mieltäni ja ruuansulatusentsyymien vuolasta kehittymistä
kehoni kaikissa sopukoissa jotka osallistuvat sisukalujeni ravintoketjuun. Jo näiden kuvien esillepano sai
makean veden vuolaana herahtamaan kieleleni.
Kuvasarja ei liioin sisällä mitään ravinto-opillista viestiä vaan kysymyksessä on satunnaisia otoksia aiheesta että ihminen ei elä pelkällä hengellä, kauniilla ajatuksilla ja itsensä tutkiskelulla. Sekin vielä mainittava että kaikkinainen valokuvataiteellinen pyrky on kuvista täysin karsittu pois.
Tässä nälän yllättämän äkkiä pöytään loihtima yksinkertainen iltapala. Pienenä miinuksena että ei ole keskitytty hienostuneesenpaan kattaukseen, elintarvikkeet ovat pikemminkin ikäänkuin pläjäytetty satunaiseen järjestykseen soffapöydälle.
Tällaisen ehtoollisen nautittuaan on kuitenkin rauhaisa laskeutua levolle, vatsa on tyytyväinen ja kun vatsa on tyytyväinen myös muu ihmiskeho rentoutuu, aivot ymmärtävät keventää askareitaan - saa rauhaisa uni tulla.
ps. tarkkasilmäinen saattaa havaita että kattaukseen valittu viini on laadukasta (Gran Reserva laatuluokka) kymmenen vuotta vanhaa Espanjan
parhaalla eli Riojan viinialueella tuotettua. Jo pelkkä buguee saa ihmismielen kohoamaan ylemmäs, silmäluomet laskeutumaan puoliumpeen ja tulee hyvä olo.
No siinä roskaruokaa, hampurilainen Esteponalaisittain. Joskus sitä vain on pakko kiireen keskellä.
Eikähän siinä mitään jos on armoton nälkä, jo heikottaa niin antaa mennä. Ottaa suuhunsa isoina haukkapaloina kuin konsaan kivikauden mies, koskaan ei voinut hän olla varma kuinka pitkä matka on seuraavaan ateriaan. Alkukantaiset vaistot ovat osa meitä tänäkin päivänä.
Helteisessä ilmastossa joutuu kulkija nestetasapainon säilyttääkseen ajoittain turvautumaan pieneen lasiin kylmää olutta, sattuu että usein samaan hintaan, kuin kaupantekijäisenä saa eteensä pien pilkkumin oliiveja. Hyvä ne on kursailematta syödä pois jo ihan vain korvaamaan hikoilun myötä menetettyjä ihmiskeholle tärkeitä suoloja ja kivennäisiä.
Sienet ovat elintarpeiden parhaimmistoa makunsa ansiosta. Myös mainio proteiinilähde kertakaikkiaan.
Näin odottaessa nousevaksi päivää jolloin on vara tilata runsas, kermainen tryffelikastike härjän sisäfileen päälle rotisseurs luokan ravintolassa.
Sika oli eläissään tässä tapauksessa musta ja lihava espanjalainen, näin kertoi ravintoloitsija. Sika on hieno eläin, vähän brutaali mutta pilke sen pienissä siansilmissä viestii uteliaisuudesta, kiinnostuksesta sitä kaikkea sitä kohtaan joka on tässä ja nyt kärsän ulottuvilla. Ja hyvä on ettei tuo kelpo eläin ymmärrä olevansa yksi ihmisen peruselintarvikkeista.
Himokkaalle, uutta etsivälle kalansyöjälle on aurinkorannikko suorastaan taivas. Pääsee kokeilemaan sinänäsä mainioiden ahventen, haukien, siikojen ynnä muiden kotoisten vedenelävien lisäksi jotain tykkänään ennen kokematonta.
Tuoreita, toinen toistaan maukkaampia eksoottisia kaloja on lajirikkaasti saatavilla ravintoloissa. Lupinat, doradot, solet, mustekalat, kummeliturskat (merluzat) jne tarjoavat myös kotona kokkaavalle hienoja makunautintoja. Kauppojen kalatiskit notkuvat kaloja jääpedeillään, naapureinaan simpukat, näkit ja
rapujen valikoimat.
Uskaliaalle suositelen aivan erityisesti rape nimistä, ilmeisesti maailman ruminta kalaa, paistettavaksi voi-oliiviöljyseoksessa johon on joukkoon sipulettu mukaan runsaasti kynsilaukkaa. Päälle kun vielä lorauttaa reilusti paksua kermaa (nata) niin a vot se on siinä ihmisen maallinen syömisonni! Sopii laulun sanoin, kokemuksen pohjalta vakuutella että onni suosii rohkeaa.
Etelän maalla aamusta iltaan tarjolla olevat uunikuumat patongit saattavat syyllistää heikkoluontoisen ylensyöntiin. Varsinkin jos brutaalisti halkaisee, sivelee päälle voita ja reiluja kermajuuston siivuja.
Jos nyt välttämättä siltä tuntuu niin haluttaessa voi salaatin avulla alustaa ravintorikkaampien, varsinaisten elintarvikkeiden nutinnan.
Kun hädän hetkellä ei parmepaa ole tarjolla ja ankara nälkä yllättää niin silloin pizza. Jälkipolville mokomasta ei jää kerrottavaa.
Muudan esimerkki konstailemattomasta arkisen ravintolan kalatarjonnasta. Siinä se loikoilee, lämpimissä Välimeren aalloissa aikansa uiskennellut,
kauniiksi ruskistettu mietomakuinen sole niminen kala.
Aivan huonompi vaihtoehto maittavan aterian kruunuksi ei ole makea ja marjaisa vadelmaleivos. Jos taas menu on ollut täyttävämpi niin oiva vaihtoehto
jälkiruuaksi on pieni kupponen vahvaa kahvia (cafe solo) paikallisen maanläheisen Soberano brändyn kera.
Kauppahalleista löytyy monipuolisia ja hyvälaatuisia raaka-aineita. Esimerkiksi siansorkista ja korvista loihtii nautiskelija tuo ennakkoluuloton tee-se-itse kokki muhennoksen tai muun ruuan joka makujen runsaudessaan suorastaan vie kielen mennessään.
Aivan tässä juolahtaa mieleeni lapsuusaikojen herkullinen, isoäidin omin käsin valmistama sianpääsyltty. Löytyisipä hallista ainekset oivan perinneruuan laittajalle. Uskoisin että paikallisille tuttaville tarjottu sianpäähyydyke tai pylsy lujittaisi luottamusta ja ystävyyttä kansojemme välillä.
Maassa maan tavalla, churrot ja synkeän musta kahvi ovat andaluusian ihmisen silmät avaa ja ravitseva aamupala. Maistuvat nämä myös satunnaisen kulkijan suussa. Runsaaseen sokeriin kastettuina sisältävät myös runsaasti ihmiruumiin kaipaamaa energiaa.
Omavalmisteista pitää nostaa esille tämä kanakeitto. Tomaattipohjainen, paljon tavallista sipulia, vihreitä
paikallisia parsoja, paprikapaloja, valkosipulia, monenlaisia yrttejä. Yrttimarinoidut kanapalat käristin etukäteen rapeiksi. Herranjestas sentään että oli hyvää, kolme lautasellista söin yhdeltä istumalta ja siitä tuuheasti röyhtäiltyäni kellahdin makeaan ruokalepoon. Näin oli hyvä.
