Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Joitakin aikoja sitten luin Katja Kallion kirjan "Säkenöivät hetket".

Oikein tarkkaan enää sisältöä muistakaan, hätäisestikin välillä tapani mukaan harpoin mutta jotenkin se on jäänyt aina välillä mielessä pyörimään.
Pähkinänkuoressa asiat kirjassa menevät niin että kuvataan kolmea naista, kolmea sukupolvea. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu Hangon kaupunkiin 1900-luvun alkupuoliskolle.

Kuten sanottu naiset ovat kirjassaa päärooleissa, kaikki kolme jotensakin vinksahtaneita omaa ankaraa, yksinkertaista arkeaan eläviä. Arkea siksikin että aina on heillä elämässään joku huonosti, kauhean pidättyväisiä ja rajoittuneita loppujen lopuksi ovat. Vähän enemmän olisi suonut iloa ja sykettä heidän elämiinsä ja vähemmän itse itselleen asettamia raja-aitoja. Haaveensa ja toiveensa pitävät visusti omana tietonaan.
Miesten läsnä- tai poissaolo on tyypillistä, kerronnassa jäävät jotenkin etäisiksi ja sävyttömiksi. Niinkin menee että ovat tavalla tai toisella epäkelpoja, yksinkertaisia, despootteja. Naisten kuvauksen sävyrikkaus ja miesten mustavalkoisuus pistää silmään. Paljolti ylläsanotuu lienee toki tyypillistä ajalle ja sosiaaliryhmille joissa liikutaan. Ja on hyvää ajan ja olojen kuvausta faktatietona,
kirjailija on selvästi paneutunut taustoihin.

Joskus tuntuu että teksit, pitkiä pätkiä ovat tyhjää höpinää, kirjoitusta kirjoittamisen ilosta. Tämä tuomio saattaa tietysti kummuta kirjoittajan ahtaasta miesnäkökulmasta. Mutta onhan hienojakin, sattuvia lausahduksia ja havaintoja ihmispolojen taaperruksesta, voi nähdä että asialla on oikea
kirjailija eikä lämpimikseen kirjoitteleva viihdyttäjä.

Piikikästähän se ihmisen mieli ja
 itse elämä ajoittain

Dialogi ei mielestäni ole kirjailijan vahvinta alaa, kyllähän sitä on mutta jotenkin säästeliäästä ja on se päällisin puolin kuivakkaa. No kuivakoita ovat elämäntilanteet ja useimmat dialogia tuottavat ihmisetkin tai ainakin elämisen asenteensa.






Kansilehden lause "Kallio on tarkkavaistoinen ihmismielen kuvaaja" on helppo hyväksyä. Mutta etuliepeen: "Katja Kallion hurja romaani lumoaa" menee vahvasti mainoksen puolelle. Hurjuus sopii huonosti yleiskuvaksi teokselle, sanan hurja voisi vaihtaa, "syvältä luotaavaa" sopisi paremmin.

Lopuksi sanon että kirjan juonessa oli jotakin pirullisen ovelaa, ei olisi tullut kuuloonkaan että olisi voinut jättää kirjan kesken. Uteliaisuus ja tirkistelynhalu herätettiin kirjailijan toimesta jo ensimmäisillä sivuilla. Pakko oli nähdä kuinka elämä päähenkilöitä kuljettaa. Hellämielisen
lukijan aivoituksissa kyti koko ajan toive että kohtalo olisi suosiollinen Ingalle, Ellylle ja Beatalle, kirjan sankarinaisille.

Sitäkin jäin vähän aprikoimaan mielessäni että mitkä olivatakaan ne "säkenöivät hetket" joiden mukaan Kallio oli kirjan nimennyt, kuvittelin ne tunnistaneeni mutta olinko sittenkään oikeassa?!

Ja tässä lopuksi kukat kirjailijalle

 

Roque Nublo

Roque Nublo on 70 - 80 metriä korkea kivipaasi keskellä Gran Canarian ymmyrkäistä saarta. Tuttu kaikille saarella kävijöille, jos nyt ei itse paikan päällä ole käynyt niin kuviansa näkyvissä kaikkialla , esitteissä ja mainoksissa.
Tienvarren parkkipaikalta sinne on puolen tunnin kävely, melkoista nousua paikoin. Mutta kannattaahan käydä, maisematkin polun varrella ovat mahtavia.
Ja voi myös suorituksesta pientä tyydytystäkin kokea kun nousua kivisellä polulla kertyy sentään runsaat parisataa metriä. Ei sitä kotitanhuvilla juuri löydy polkuja joissa runsaan kilometrin matkalla tällainen nousu olisi. Vähän kun liiotellen pistää omiaan joukkoon äkkijyrkistä rapuista, vuorenvierimistä, kallionkielekkeistä ja kivenkoloissa vaanivista sinikielisistä liskoista voi saarella käymättömälle naapurille aiheesta kehitää melkoisen vuorikiipeilytarinan.



Sieltä se jo pilkistää, kummajaisena
jököttää ihmisen kummastella

Maastot ovat mäkisiä



Pihkaisia mäntymetsiäkin täällä kasvaa, eivät viihdy palmut ja hipiskukset näissä ankarissa ja kuivissa kiveliöissä

 

Melkoinen paasi se on, vähän korkeampi kuin stadionimme torni.

 

Uskoisin, pitäisin jopa todennäköisenä että ovat muinoin paikalliset asukit möhkäleen juurella suorittaneet  omia omituisia rituaalejaan, ehkä hieman samalla koregrafialla kuin shamaani ja seita menot Lapissamme. Kuvitelleet nämä auringon lapset vuorihenkien ja menninkäisten majailevan näin erikoisen luonnonmuodostuman tienoilla.

 

 

Tositarina todellisesta hätätilanteesta

Tapahtumat sijoittuvat pohjoisen Savoon 1930-luvun puoliväliin ja vakuutan että tarina on ehdottomasti totta, onhan sen aina luotettava setäni, maailmankiertäjä ja suuri komeljanttari minulle naama totisena kertonut. Mitään en ole siihen lisännyt (paitsi autenttiset kuvat) enkä mitään pois ottanut.

Jussi ja Hilma Niiranen asuivat vähäistä maatilaansa hevosen, lehmän ja kahden sikansa kanssa rauhaisassa peräkylässä kauniin lammen rannalla. Kirkolle oli matkaa kolmisen peninkulmaa ja rapiat. Tapahtuman aikoihin kituuteltiin keskitalven kaamosta, pakkanen oli ankara, lumi höttöä ja
upottavaa. Jussi lämmitteli mökkiään, rasvaili suksiaan ja odotteli hiihtokelejä, oli näet kertynyt erinäisiä asioita kirkonkylällä toimitella.

Jussin ja Hilman mökki kesäaikaan kuvattuna.
Seinustalla vaali Hilma komeaa takiais pensasta.

Jussin menopaluulatu talvisessa koivikossa

Vanhan papin eläköidyttyä täysin seurakuntaa palvelleena oli paikkakunnalle vastikään kirkkoherraksi asettunut muudan Justus Fyrlander, vakaa ja väkevä körttiläisyyteen taipuvainen sananjulistaja ja hänellä oli vaimonaan Hilman nuorempi sisko, Lempi nimeltään. Oli jo marrasmarkkinoilla sovittu
että Jussi yöpyisi talvisella kauppareissullaan vieraana pappilassa.
No lopulta suojasi ja senjälkeen vähän pakastui. Jussi sonnustautui matkaan, sujutteli pitkin harjanteiden kupeita, järvien selkiä ja aavoja suomaita kirkolle.

Osti Jussi uuden Billnäs merkkisen laadukkaan kirveenterän, saapasrasvaa, pikilankaa ja äimän sekä naskalin. Hilmalle lyhyt- ja siirtomaa-tavarat niinkuin oli emäntä lapulle ostoslistaan kosmoskynällä kirjoittanut.
Viimeksi sivakoi Jussi eläinlääkärille ja tinki 500 gramman pirtureseptiä sialle kupeillaan punoittavalle ihottumalle siveltäväksi helpottamaan porsaan oloa.
Tohtori kyllä arvasi mihin pirtu lopulta päätyisi mutta hyvänahkaisuuttaan kirjoitti Jussille, lupsakalle miehelle pahemmin nurkumatta reseptin. Niin oli hän aina kirjoittanut menneinäkin talvina. Apteekista lunasti Jussi spriin ja ostipa purnukan sinkkipastaa ja pikkupullon kanferitippoja ja lyijyvettä yksin tein varaksi vaivoihin jotka ihmispoloa alati uhkasivat. Uskoi myös Hilman tällaisesta ennakoivasta huomaavaisuudesta ilahtuvan, sillä onhan totta että erilaiset epämääräiset kolotukset ja nivelvaivat enemmän juuri naisihmisiä kiusaavat.

Pappilassa ruustinna, Lempi sisko, oli varautunut huolella Jussin vierailuun, päättänyt yllättää ja ravita mieluisen vieraan tavallista juhlavammalla ateriakokonaisuudella.

Alkupalaksi oli kevyttä varsisellerikeittoa jonka päälle raputettiin reilusti vahva-aromista parmesaan juustoraastetta, mukaan soppaan oli sipullettu palsternakkaa, porkkanaa, kynsilaukkaa sekä runsaasti persiljaa, mausteena pippureita, laakerinlehti ja lähinnä kauniin värin vuoksi paprikajauhetta.
Pääruokana oli kokonainen uunissa paistettu salvukukko, riisillä ja runsailla yrttimausteilla pinkeäksi täytetty siivekäs. Aterian kruunasi sisämaassa harvoin tarjottu tyrnisorbetti ja kirkkoherran tarjoama piripintainen pikari makeaa Malagan viiniä. Mistä lie viinin hankkinutkaan, salaperäisiä saattavat olla ovat Herran palvelijankin tiet.

Kovasti oudoksui Jussi hengessään outoja eväitä mutta pitkästä hiihtomatkasta ankaran nälkäisenä pisteli poskeensa kummemmin kursailematta kaiken mitä tarjottiin. Pieneen supliikkiin taipuvaisena kehuikin syönnöksiä suupalojen välillä ja jäyhästi kumarteli kiitokseksi mainiolle emännälle
laatusanoja säästelemättä.
Hetki siinä vielä turistiin, kuulumisia vaihdettiin, ilmoja ja hallituksen toimia siunailtiin. Jussille oli pappilan vierashuoneeseen salin perälle petattu vuode. Pehmeälle matrassille kellahti Jussi oikoiseksi pömpöttävän mahansa viereen tuuheasti röyhtäillen ja raskaasti huokaillen.

Uni ei kuitenkaan heti tullut, vatsassaan koki Jussi outoja tuntemuksia, onttoja kurmahduksia ja lupsahduksia suolten mutkapaikoissa. Eivät olleet maalaiset sisukalunsa illan mittaan tarjottuihin herkkuihin ja mausteisiin tottuneet. Vähitellen paine mahassa kasvoi piinaavaksi, ei tullut helpotusta vaikka laski Jussi varovasti ulos narahdellen suolikaasua sakeina pöllähdyksinä.

Pakko oli nousta ylös ja lähteä vatsaa kaksin käsin pidellen kohti helpotusta, toilettia joka Jussin pahaksi onneksi sijaitsi aivan suuren pappilarakennuksen vastakkaisessa päässä. Ison salin läpi kävellessään Jussi realistina ymmärsi että halusdi hän tai ei niin suoli tulee vääjäämättä
purkautumaan peräsilmän kautta ennenkuin hän toilettiin ennättää. Mutta hätä ei lue lakia, Jussi tempaisi salin nurkassa pahaa aavistamattomana yöuniaan nuokkuvan ison fiikuksen ruukustaan, päräytti mittavan, myrkyllisesti porehtivan harmaanvihreän jätöksen ruukun pohjalle ja asetti fiikuksen siististi takaisin vanhalle sijalleen.

Viikon kuluttua tapahtumasta sai Jussi kirkkoherralta lyhyen kirjeen. Vakaalla käsialalla oli siihen kirjoitettu:

Parahin Jussi,

 

Kaikki on anteeksi annettu kunhan vain kerrot missä se on.

 

Terveisin J Fyrlander ja vaimonsa Lempi

 

Fatagan kylässä

Ajeltiin autolla, käveltiin, ihmeteltiin. Aurinko helotti, kolmisenkymmentä astetta oli mittari lämpöisen puolella. Fatagan pieneen kyläpahaseen Maspalomasista hieman pohjoiseen poikettiin kummastelemaan millainen on vuori ihmisen kylä.

Jylhät vuoret piirittävät kylää. Saattaa näissä maisemissa tasamaahan tottunut suomalainen tuntea olonsa oudoksi, vatsanpohjasta kouraisee ja päätä huimaa jos kuvittelee joutuvansa kiipeämään näitä jyrkänteitä.

Tiili on muotia talojen kattona. Taiteellisesti lahjakas löytänee silmälleen iloa ja rytmiä arkkitehtuurista.


Tämän veistoksen viesti ei ihan äkkiä avautunut. Jotakin suurta kenties, osanen maailmankaikkeutta,
ympyrämuodot symboloinevat päivän, kuun tai auringon kiertoa tai sitten ihan jotakin muuta.

Kylässä asui ilmeisesti taiteilija. Oli tällaisen värikkäästi maalatun torsonkin asettanut ohikulkijoille
silmien iloksi.

Portin takana oli hämyisä, hylätty puutarha. Salaperäinen, mielikuvituksen liikkeelle paneva  tunnelma siellä vallitsi.

Kylän kujat olivat hiljaisia, yksi paikallinen ihminen nähtiin, tynnyreitä kanniskeleva mies.
Toki muutamat turistit töllistelemässä, hiljaa niskat kenossa vaellellen, ulkomaan
menoa ihmetellen ja vaikutteita imien.

Portti phaan tai sieltä ulos.
Ne ovat kuvauksellisia erilaisuudessaan.

Aurinko porotti taivaalla ja toinen hymyili ystävällisesti talon seinästä.
 Kelpasi ihmisen olla.

Kylän suojeluspyhimys joka ilmeisimmin kärsi
maailman tuskia kyläläisten puolesta vai
surisiko synnilistä elämää jota kylällä mahdollisesti esiintyy.

Palmu keskusaukion laidalla oli varmasti parikymmentä metriä korkea. Silkoinen runko kuin makkara ja yksi tupsu lehtiä
latvassa. Ihanteellinen puun malli vanhalle väsyneelle metsurille joka on ikänsä karsinut suomalaisia pihkaisia korpikuusia
joissa jokaisessa on ainakin kaksisataa sitkeää vastaan harittavaa oksaa karsittavana. Kyllä kasvaisi pino nopeasti kun
tällaiseen palmulehtoon Huuskvarnansa kanssa pääisisi toimen mies.
 



Kukista ne tykkäävät, paikalliset. Istuttavat runsaasti ja hoitavat hyvin.

 

 

 

 

 

 

 

Kylä nimeltä Teror

Teror niminen kylä sijaitsee vuorilla Gran Canarian ymmyrkäisellä saarella. Tänään siellä oli viikottainen markkinapäivä. Muutaman kuvan otin käyskennellessäni kylän raitteja hikeä

otsalta pyyhkien.

 

Täällä eivät ahdista kunnan rakennusviranomaisten määräykset samanlaisista
muodoista ja rakennutsen väreistä. Otetaan rennommin, ollaan yhdessä, nautitaan
auringosta ja elämästä.



Tyypillinen kylähän se on, niinkuin monet naapurikylänsä. Näitä miljoonat turistit
katkeamattomina virtoina tallaavat. Pohjoisilta tasamailta saapuneet siunailevat
ylämäkien jyrkkyyttä.

Laitoin PRn keräyslippaaseen 1,2 euroa,
vastalahjaksi sain kauniin hymyn ja
PR tarran rintaani. Sydäntäni lämmitti,
hieman kyllä häpesin että niin vähän laitoin.

Pitsinnypläystä tai olisko korukirjontaa
harrasti muudan kauppias

Lintuja oli kaupan monenlaisia. Näitä laululintuja sekä
myös erilaisia kanoja, pyitä, viiriäisiä, puluja
ainakin tunnistin.

 



Ehkä parasta markkinoilla olivat crepesit
elikä plätyt

Paristakymmenestä vaihtoehdosta
valitsin mansikkalhillon.
Kokki paistoi suurta hartautta osoittaen 
ja vakaalla kädellä varmoin liikkein

Olisi ollut myös suolaisia täytteitä mutta
kun nyt makeaa elämää ollaan viettämässä
niin fresa ja vielä päälle sokeria

Aaaaaahh .... kielen oli viedä mukanaan, seuraava
asiakas jo malttamattomana rahat kädessään odotti vuoroaan



Kulkukissakin roskiksen päällä seurasi tarkaan, silmän rävähtämättä nautinnollista ateriointiani,
välillä pitkällä kielellään huuliaan lipaisten