11.11.2013

Katja Kallio: Säkenöivät hetket


Joitakin aikoja sitten luin Katja Kallion kirjan "Säkenöivät hetket".



Oikein tarkkaan enää sisältöä muistakaan, hätäisestikin välillä tapani mukaan harpoin mutta jotenkin se on jäänyt aina välillä mielessä pyörimään.
Pähkinänkuoressa asiat kirjassa menevät niin että kuvataan kolmea naista, kolmea sukupolvea. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu Hangon kaupunkiin 1900-luvun alkupuoliskolle.

Kuten sanottu naiset ovat kirjassaa päärooleissa, kaikki kolme jotensakin vinksahtaneita omaa ankaraa, yksinkertaista arkeaan eläviä. Arkea siksikin että aina on heillä elämässään joku huonosti, kauhean pidättyväisiä ja rajoittuneita loppujen lopuksi ovat. Vähän enemmän olisi suonut iloa ja sykettä heidän elämiinsä ja vähemmän itse itselleen asettamia raja-aitoja. Haaveensa ja toiveensa pitävät visusti omana tietonaan.
Miesten läsnä- tai poissaolo on tyypillistä, kerronnassa jäävät jotenkin etäisiksi ja sävyttömiksi. Niinkin menee että ovat tavalla tai toisella epäkelpoja, yksinkertaisia, despootteja. Naisten kuvauksen sävyrikkaus ja miesten mustavalkoisuus pistää silmään. Paljolti ylläsanotuu lienee toki tyypillistä ajalle ja sosiaaliryhmille joissa liikutaan. Ja on hyvää ajan ja olojen kuvausta faktatietona,
kirjailija on selvästi paneutunut taustoihin.

Joskus tuntuu että teksit, pitkiä pätkiä ovat tyhjää höpinää, kirjoitusta kirjoittamisen ilosta. Tämä tuomio saattaa tietysti kummuta kirjoittajan ahtaasta miesnäkökulmasta. Mutta onhan hienojakin, sattuvia lausahduksia ja havaintoja ihmispolojen taaperruksesta, voi nähdä että asialla on oikea
kirjailija eikä lämpimikseen kirjoitteleva viihdyttäjä.

Piikikästähän se ihmisen mieli ja
 itse elämä ajoittain

Dialogi ei mielestäni ole kirjailijan vahvinta alaa, kyllähän sitä on mutta jotenkin säästeliäästä ja on se päällisin puolin kuivakkaa. No kuivakoita ovat elämäntilanteet ja useimmat dialogia tuottavat ihmisetkin tai ainakin elämisen asenteensa.






Kansilehden lause "Kallio on tarkkavaistoinen ihmismielen kuvaaja" on helppo hyväksyä. Mutta etuliepeen: "Katja Kallion hurja romaani lumoaa" menee vahvasti mainoksen puolelle. Hurjuus sopii huonosti yleiskuvaksi teokselle, sanan hurja voisi vaihtaa, "syvältä luotaavaa" sopisi paremmin.

Lopuksi sanon että kirjan juonessa oli jotakin pirullisen ovelaa, ei olisi tullut kuuloonkaan että olisi voinut jättää kirjan kesken. Uteliaisuus ja tirkistelynhalu herätettiin kirjailijan toimesta jo ensimmäisillä sivuilla. Pakko oli nähdä kuinka elämä päähenkilöitä kuljettaa. Hellämielisen
lukijan aivoituksissa kyti koko ajan toive että kohtalo olisi suosiollinen Ingalle, Ellylle ja Beatalle, kirjan sankarinaisille.

Sitäkin jäin vähän aprikoimaan mielessäni että mitkä olivatakaan ne "säkenöivät hetket" joiden mukaan Kallio oli kirjan nimennyt, kuvittelin ne tunnistaneeni mutta olinko sittenkään oikeassa?!


Ja tässä lopuksi kukat kirjailijalle
 

2 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen kirjaesittely :)
    Kyllä kirjoitustasi kun lukee, mielenkiinto herää kirjaa kohtaan, oikeesti.
    Kauniit kukkaset annoit kirjailijalle :)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset palautteesta Seijastiina. Kokeile, kyllä tämä Kallion kirja ylivoimainen ainakin on verrattuna laiskan lukijan harrastamaan dekkarikirjallisuuteen.

    VastaaPoista