Candide Vaasassa

Kävin sitten katsomassa tai paremminkin minut vietiin kuulemaan ja katsomaan Candide oopperaa Vaasan teatteriin. Merkkitapaus se on, tämän Leonard Bernsteinin oopperan ensi-ilta Suomessa, tai oopperan ja kevyemmän operetin sekametelihän se on.

Tämän oli ohjannut kaikille tunnettu Jorma Uotinen, tuo herra aurinkoinen,velikulta ja verbaaliakrobaatti. Sikäli kun yhtään ymmärsin niin omaperäisellä, mielikuvitusrikaalla ja humoristisella otteella oli työnsä tehnyt.

Ja mikä minä tällaista olen arvostelemaan enkä arvostelekkaan, kunhan vähän häpeillen, koulukset pystyssä kirjotan heti tuoreeltaan miten esitystä koin ja ymmärsin.

Niin mikä mikä olen tällaista
taideteosta arvostelemaan

En ole ennen edes kuunnellut Candiden musiikkia, minulla oli vahva ennakkopelko että on mahtailevaa, meluisaa, runsaasti torvien ylikorostunutta törinää. Yllätyin positiivisesti, jo heti alkusoitto oli aivan mahtava.

Orkesteria ohjasti nainen, Anna-Maria Helsing erinomaisen varmalla otteella ja intensiteetillä, kuin miehet konsaan huiteli tahtipuikollaan soittajat parhaimpaansa, oli siitä oksat pois. Aivan eniten esityksessä nautiskelinkin juuri orkesterin osuudesta, musiikista.

Koska olen täysin epämusikaalinen ihminen niin lukuunottamatta Cunegondea (Mia Heikkinen) harmittelin solisten tasoa. Pidän ja kuuntelen oopperoita ja olen hemmotellut itseni pilalle soittelemalla vain sellaisia äänityksiä joissa laulavat maailman huiput. Esimerkiksi Anna Netrebkon ja Placido Domingon laulaessa jalat tuppaavat nousemaan lattiasta ja arki jääjohonkin kauaksi. Tälläisella taustalla tulee ihminen ylikrantuksi, kohtuus pitäisi olla kaikessa. Vielä kehtaan tunnustaakin tämän ilman merkkejä katumuksesta, hyi minua.

Lihallinen puoli oli käsikirjoituksessa esillä, uskoisin että suuren
yleisön "pyynnöstä"

Libretto, Voltairen romaanin pohjalta, se oli vähän liiaksi yleisöä kosiskelevaksi muokattu, parempana puolena siinä naseva huumori.

 Huumoria, tanssin iloa, vauhtia ja vaarallisia lanteita, niistä ei Uotisen koreografiossa ja ohjauksessa ei todellakaan ollut puutetta, sirkushuvia ja viihtyä kansalle parhaasta päästä.

Itse maestro Uotinen sanoo ohjelmalehtisessä pyrkineensä näyttämöratkaisuun jossa on valkoinen lelulaatikko paperinukkien temmeltää.

Happy endillä tunteellista ja vahvasti naisenemmistöistä katsojakuntaa
hellittiin













Tupa oli täysi ja katsojat taputtelivat vuolaasti kiitoksiksi.

Kukat kaikille heille jotka viihdyksemme esityksen olivat rakentaneet