Köpingin pitäjässä Ruotsissa on löydetty 14 muinaislinnan rauniota. Skoftesta skans on niistä suurin ja poikkeaa muista koska siinä on kolme sisäkkäistä kivikehää, muissa on tyydytty yhteen rinkiin. Linnat on rakennettu noin 1500 vuotta sitten. Eleltiin silloin kansainavellusten levottomia aikoja, kaikenkarvaista agressiivista väkeä oli liikkeellä. Päiviemme autonpolttajahulikanaanien esivanhempia. Linnoitukset antoivat suojaa paikalliselle väestölle.
Korkeille kukkuloille ne oli rakennettu, oli helpompi puolustaa ja korkea paikka tarjosi myös paremmat mahdollisuudet tähystellä mitä ympäristössä tapahtuu.
Taiteilijan ja tiedemiehen arvailu miltä linnoitus on aikanaan näyttänyt. |
Linnoituksen edustaa |
Kovia tappeluksia lienee tässäkin kiveliössä mitelty. |
Paljon ovat jaksaneet kiviä kerätä muinaiset miehet, liekö myös orjatyövoimaa käyttäneet rakennustöissä nälkäpalkalla, mahdollisesti myös piiskalla roimien työmotivaatiota tähdentäneet. |
Sieltä ovat keihäät tanassa, astalot käden ulottuvilla huudelleet ahdistelijoille herjoja linnan puolustajat. |
Kuinkahan monen tappelupukarin luut valkenevatkaan näidenkin kivien alla |
Luonto ja vuosisadat ovat sittemmin maisemoineet linnoituksen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti