Tämä talvi ei ole tähän mennessä ollut mistään kotoisin. Helmikuu jo puolessa eikä tietoakaan pakkasista, luminietoksista, hankikannoista ja hiihtoretkistä. Harmautta, musta maa, räntää ja pimeyttä.
Mutta koira tuo mokoma ei talven ankeista ilmoista paljon välitä, ulos vain haluaa ja vaatii ihan joka säällä.
Eihän tällainen synkkyys kuvauksellinen ole, otin kuitenkin kameran mukaan ja painelin hurtan kanssa kylän laidalle, lähimetsään ja pelloille käyskentelemään.
 |
Latoja, paljon latoja näin. Siellä ne jotenkin noloina jököttävät tyhjillään, ilman käyttöä ja virkaa.
Pellot paljolti paketeissa ja rehut rumissa muovikääröissä
|
Tyhjän panttina heinäseipäät, muistoina vanhemmilta ajoilta
 |
| Talvinen törröttäjä |
 |
Oli siellä ollut metsurikin askareessaan
|
 |
Muurahaisten kotejakin näin.
Mitähän miettivät kun ei ole lunta talvella kattona pesässä.
|
 |
| Retken ainoa väripilkku |
 |
| Ankea näky, ei ole omiaan kohottamaan onnettoman harmaan talven aiheuttamaa alakuloa |
 |
Tällaistakin tavaran varastointia pellonreunametsästä löyti. Mitähän tuumivat jänikset ja muut metsän elävät saati
sitten paikalle sattuneet kaunosieluiset luontoihimset. |
 |
| Kaverini kävelyllä |
 |
Ennenmuinoin lapsuudessani oli vanhemmilla ihmisillä ja äidilläni tapana sanoa "Piirrän ristin seinään" jos tapahtui jotain odottamatonta, toivottua. Tapa on jossain määrin käytössä myös päivinämme, esimerkiksi asuinkumppanini joskus (usein) harmistuksissaan ojentaa "Kyllä minä ristin seinään piitrrn jos kerrankin muistat laskea WC-pytyn kannen alas"
Tämän ladon haltijalla lienee ollut todella merkittävä syy laittaa risti seinään.
|
