18.6.2016

Polkupyörä

Pyöräily on monimuotoinen juttu, ihmisen suhde pyörään ja sillä ajamiseen vaihtelee suuresti. Äkkiä muistellen itselläni mennyt niin että lapsena ja koulupoikana pyörä oli kiinteä osa elämää sulan maan aikana. Armeijassa ei ajohaluja kyselty. Jäykällä, yksivaihteisella poljettiin  henki kurkussa pitkiä matkoja täydessä taisteluvarustuksessa. Seurauksena oli suorastaan inho pyöräilyä kohtaan. No vähitellen helpotti, tuli hankittua halpa Raleigh merkkinen ketjuvaihteinen. Ajolenkit pitenivät, töihinkin tuli pyöräiltyä. Nyt eläkkeellä pyöräily maistuu aivan erityisen hyvin. Raleigh vaihtui aikanaan säkkäräsarviseen Tunturiin, sitä seurasi cyclocross ja nyt mennään Focus hybridillä mikä vaikuttaa juuri sopivalta vanhemmalla miehelle.

Aikani kuluksi tähän pölyisistä arkistoistani olen keräillyt pyöräaiheisia kuvia muistellessani menneitä retkiäni.


Onpa siinä tainnut pyörä unohtua pidemmäksi aikaa sijoilleen, ilmat kuitenkin vielä renkaissa.



Kuva on Espanjasta. Siellä pyöräilyn harrastaminen on aivan eri luokaa kuin meillä. Myös sosiaalisia ovat, varsinkin viikonloppuina näkee pitkiä letkoja ja vauhti on kova. Asiaan kuuluu myös että asut ja pyörät ovat näyttäviä ja laadukkaita.


Sattui taannoin Kemijärvellä että retkelläni yövyin herroiksi hotellissa. Tuli illalla pelko että mitenkäs jatkan matkaani kohti Sallan Naruskasa jos yön hiljaisina tunteina rosvo ryöstää pyöräni. No ratkaisin asian niin että otin sen huoneeseen petikaverikseni. Omatuntokin puhdas sitä kun kuulee juttuja monensorttisista sänkykavereista.



Oli matkan varrella niin komea puu että pakko oli pysähtyä ja ottaa kuva. Se oli niin hieno että en lainkaan vapaa-aika metsurin silmälläni hennonnut sitä arvioida.


Polkupyörä on matkailuatoilijan hyvä kaveri. On paljon pikkuteitä ja pikkukaupunkeja matkan varrella joita on kätevä tutkailla pyörällä ajellen. Siinä samalla aistii paikallista tunnelmaa paljon paremmin kuin auton tuulilasin takaa.





Italialainen versio Kotijäätelö jakelusta


Kaunosielun näkemys pyöräaiheen ja kukkien muodostamasta runollisesta kokonaisuudesta


On nostettu pyörä jalustalle


Hollanti on monella tavalla satunaisenkin pyöräilijän toivemaa. On tasaista, pyöräteitä ja ajamisen kulttuuria.
Hyvää oppia tarjolla suomalaiselle pyöräilijälle ja pyöräväylien suunnittelijalle.


Varpunen kerjäsi taukopaikalla murusia


Sallan Naruskaan vei kerran taival, tukikohtana kalastelulle ja vaeltelulle entinen savotan kaupparakennus.
Täälläkin oli mukava metsäautoteitä pyörällä hurruutella, haistella suomaiden salaperäisiä tuoksuja.


Tauko Torniojoen äyräällä. Ainakin omalla kohdalla pyöräilyllä on terapeuttinen vaikutus. Luontainen skeptisyys ja kireys laukeavat parin ensimmäisen kilometrin matkalla. Uskoisin että verenpaineenikin laskee.
Aivan itsekseen ajatukset lähtevät mielenkiintoisille väljemmille kiertoradoille, luovuuttakin esiintyy varsinkin kun sää on kaunis ja hienoinen tuuli selän takaa auttaa.


Kupsahdus ja hieman siinä
polvesta nahka nirhaantunut,
lukkopolkimet olivat tapahtumahetkellä
vielä vähän oudot 



Omaperäinen ratkaisu eikä ole kallis


Vanha palvelija, huomiota kiinnittivät hyvin suojatut ketjut ja rattaat. Satulan nokka osoittaa ylväästi yläviistoon. Ei ole tämän pyörän haltija pyörämaailman muodin perässä polkija, uskoisin myös että suhteensa pyörään on suorastaan intiimi, ei ajattele sitä mekaanisena kulkupelinä vaan ystävänä.



Usein tulee valittua taukopaikka niin että edessä on myötämäki


Örön saarella Tanskassa silminkantamaton hiekkaranta, niin kovaksi hiekka pakkautunut että kevyt oli pyörällä maisemia tarkkailla.


Kuten Espanjassa niin myös Italiassa. Pyöräily on yleinen kuntourheilun muoto. Välimeren rantatietä Santa Marinellan kaupungin kohdalla tässä viiletetään.



Vähän surullinen loppu tälle jutulle. Upsalan vanhan kaupungin kohdalla on pyörä jokeen suistettu. Huligaaneista lienee kysymys, heidän silmissään pyöräily lienee aivan liian rasittavaa.

17.6.2016

Talvi-illan synkkää kauneutta

Omasta mielestäni elämme juuri nyt kesäkuun puolivälissä vuoden hienointa aikaa. On valoa ja lämpöä, luonto on saavuttanut parhaimman hehkeytensä. Vihreydessä on elämän syvyyttä ja kasvun voimaa, kesän kääntyessä toiselle puolikkaalleen väri kypsyy tummemmaksi ennen syksyn uusia värejä. 


Hetkestä pitäisi ihmisen nauttiman ja niin yritän ja valtaosin onnistun mutta varsinkin sadepäivän sattuessa juohtuu mieleen että ei tätä kesää pitkään kestä. Pimeys ja kylmyys vaanii ikäänkuin jo nurkan takana kurkkisi.


Hieman synkistellen kaivelin esiin muutaman kuvan viime maaliskuiselta iltapäivän ja illan kävelyretkeltä. Vaikka kevään korvalla oltiinkin hämärä ja pimeys ahdistavat vielä valon lasta.





Hämärä on laskeutunut metsään.




Siinä se ylväänä seisoo aikansa elänyt, jököttää pystyynkuollut kuusi, oivat oksat tallella vaikkapa pöllön istua ja vaania saalista. Linnuista puheenollen todettakoon että tienoo oli aivan hiljainen, ei edes korpin karhea ääni rikkonut hiljaisuutta. Toisaalta se olisi hyvin sopinut ankeaan tunnelmaan.



Kevättalven illan valju aurinko viimeisillä voimillaan siinä kullannut ojan jäätä.



Kylmää valoa se kuitenkin tavallaan on, kuvassa voi erheellisesti näyttää lämpimältä mutta paikanpäällä koettuna tunnelmaa leimasi salakähmäisesti hiipivä pimeys ja koleus.  



Valoa juuri ennen lopullista hämärää, hienosti jaksaa sävyttää ladon päädyn, jos osaisin maalata saattaisin mallikseni ottaa.


Venesatamaan olen nyt saapunut, täysikuu noussut taivaalle. Tämä nyt ei liene se kuu jonka sulho haluaisi mielitietylleen taivaalta noutaa.



Pilvien ja risujen takaa loistaa. Kunpa olisi sattunut kuun eteen lepakko tai korppi niin olisi tunnelmaa koko rahan edestä. Maailmanlopun tunnelmaksi sen silloin koin. Mutta toisinkin sen olisi voinut nähdä, vaikkapa Eino Leinon tapaan:

Kuu kalpea kulkevi kulkuaan,
kevät-yö on kaunis ja pyhä.
Kai aika jo ammoin erota ois,
mut yhdessä ollaan me yhä.
Yön tuulonen hiljaa tuudittaa
lepän lehviä uinuvia.
Sydän ääneti sykkien aavistaa
suven suuria unelmia.

Optimisti ymmärtää että maaliskuussa on kulkijan lupa aavistaa lähestyvä valo ja lämpö.

Että sellainen iltakävely ja tunnelmat sillä kertaa.

9.6.2016

Kolmen vartin patikointi metsässä

Oli harmaa päivä, sohvalla olisin mieluummin istunut. Koira oli toista mieltä, vaati ulkoilua. Mentiin metsään, vajaa kolme kilometriä käveltiin ja tällaista tarttui kaulassa roikkuneen kameran kortille.





Tarkkaan jos katsoo niin kyllä siellä koira on 


Kaksoset

Murheellinen näky


Viime syksynä ja talvella kun metsässä liikkui niin aina kullui jostain käpytikan ääntely. Näitä syönnöspaikkoja löytyy nyt metsissä runsaasti. Tässä on kävyn kiilauspaikka ollut aivan matalalla.


Kauroja tarjolla metsän väelle


Niittyvillahan se


Puolukka


Pienen kuusen ainoa kerkkä. Värit ovat vielä kevätkesäisen herkkiä.





Eipä mitään kovin järisyttävää mutta kannatti lähteä. Verenpaine laski ja mieliala nousi.
Niin ja koira oli iloinen, aivan nuolaisi kättä ennenkuin hyppäsi autoon retken päätteeksi.