23.9.2014

Emmi Itäranta "Teemestarin kirja"




Teos tarttui mukaani kirjastossa, se ei ollut tietoinen valinta vaan sattuma. Olisi jäänytkin hyllyyn puolestani jos olisin huomannut että on tätä science fictiota. Tällaiset scifi ja fantasiakirjat pidän lähinnä huuhaana joihin ihmisen ei pitäisi tuhlata kallista aikaansa. Yhtä hedelmällistä hölynpölyä kuin katsella TVstä Big Brotheria, kauniita ja rohkeita, Kansiota tai loputonta väkivaltaviihdettä. Tuohon listaan olisi tehnyt mieleni laittaa myös sisustus- ja ruokaohjelmien loputon tulva.

Että tämä kirja tuli kohdallani luetuksi johtui siitä että se käsitteli aiheita josta koen "maailmantuskaa", nimittäin luonnon saastuttamisen seurauksista ja sitten totaliratismin, diktatuurin ihmiselolle tuhoisista seuraamuksista. Tässä juuri onkin nähdäkseni kirjan arvo, kevyeen juoneen ja hetken aktioihin ihastuville lukijoille ikäänkuin pakkosyötetään siinä sivussa oikeaa asiaa. Arvonsa kirja ansaitsee jos joillekin heistä valkenee kuvitelma millaista olisi elo makean veden puutteessa ja sotilasdiktatuurissa.

Kielellisesti oli kaunista ja soljuvaa luettavaa mutta - niin mikä minä nyt olenkaan arvostelemaan - mutta vähän höttöisenä pidin. Vähän jotenkin kuin tyhjää, paljon sievää höpinää höpinän vuoksi. Toki luonnon kuvaus oli hyvää. Dialektit ja henkilöiden olemuksen ja sisukunnan maalailu jäivät jotenkin kevyiksi jos vertaa "oikeiden" kirjailijoiden kynänjälkeen.

Omaa rajottuneisuuttani varmaan mutta ihmettelemään jäin myös sitä mikä ja minkä vuoksi tuossa maailmassa oli teemestareita. Päähenkilön ja hänen isänsä kohdalla tämän viran hoidossa oli jotain aitoa,  perinnettä ja merkitystä mutta ilmi tuli myös että on vähemmänkin aitoja teemestareita mestaroimassa tuossa ankeassa maailmassa.






Olisipa mielenkiintoista jos Pentti Linkola lukisi tämän kirjan ja kertoisi mielipiteitänsä.



 En oikein tiedä pitäisikö maallikon arvostella kirjoja. Eihän sitä ainakaan yleisillä paikoilla ajatellakaan ääneen. Ymmärtämättömyyttään voi tulla väitetyksi mustaa valkoiseksi.

22.9.2014

Lauhanvuori Isojoella

Syksyistä viikonloppua Isojoen Lauhanvuoren kansallispuistossa.

Pohjanmaan tasamailla kohoaa ja on se yksi Länsi-Suomen korkeimmista paikoista. Mielenkiintoisen monimuotoinen maasto ja luonto ihmisen vaellella. Hermot lepuuttuvat ja mieli avartuu jäkäläisillä mäntykankailla kulkiessa  aarnimäntyjen vuosisataisessa huminassa. Tarjolla myös lähteitä, rakkakivikkoja, soisia allikoita ja puroja ihmeteltäviksi.


Jäkälä, sumusta pehmeä, on ihastuttanut pienemmät vaeltajat.  Pikku palkisen tänne voisi perustaa, riitäisi evästä ainakin pienemmälle tokalle.  Hekkumoissaan uskoisin poron olevan  kun tällaiset jäkälät näkisivät.


Sumusta nousee näkötorni, yli 20
metriä korkea, n 120 askelmaa


Tätä lenkkiä suosittelen hänellekin kuka ei
ole varsinainen vaeltaja. Lähtö ja maali
näkötornin juurella.

Kansallispuitossa kun ollaan niin luonnon kellistämät puut saavat jäädä arvokkaasti luonnon kiertokulkuun




Rantapolulla



Aamun usvaista, havumetän tuoksuista, kosteaa ilmaa on helppo hengittää



Polkuja puistossa on yli neljäkymmentä kilometriä



Kuusikko



Ruskea ja runsas on sananjalkojen ruska



Kangasrouskuja kankahalla


Uskoisin että palokärki on
tämän kelon tyvellä vieraillut


On siinä kivi poikineen, muinaisen järven rantakivikkoa. Kuin Lapin rakkaa konsaan.



Oli opettajakin tuonut koululaisia tutustumaan
Lauhanvuoren luontoon



Kotimatkalla poikettiin aterialle uinuvaan Kaskisten viehättävään kaupunkiin, taannoisen mestarihiihtäjän Arto Koiviston Sininen Uni nimiseen paikkaan meren äärellä. Ihan tilanteeseen sopiva sopiva valinta sikälikin että mies on lähtöisin Isojoelta, Lauhanvuoren maisemista.

Metsästäjän voileivät siinä syötiin ja vallan olivat hyviä, kielen meinasivat kerrassaan mukanaan viedä. Runsas sienikastike oli aivan super, vieläkin kertyy makeaa vettä suuhuni kun sitä muistelen. Arto itse omin käsin ateriat valmisti, kokin ammatin kertoi omin avuin tykönään opiskelleensa. 
Mainio isäntä muutenkin, varmaan puolisen tuntia lounaan jälkeen poristiin. Esitteli isäntä hienoja vierastilojaan ja kertoili jouheasti elostaan. Virtaa on äijässä vielä aivan mahdottomasti, on kokki, savustaa kalat, harrastaa hierojan tointa, pyöräilee, hiihtää, kokeilee uusia reseptejä ja suunnittelee ravintolaansa uusia krumeluureja.

13.9.2014

Aronia-puolukka-omenamehu terveydeksi





Hyinen syksy saapuu, tunnen sen jo kylmänaroissa luissani ja herkemmissä sisukaluissa. Kylmyys, märkyys ja pimeys lähestyvät. Kolkko syksy vaanii nurkan takana. Kaikenkarvaiset pasiliskot heräilevät loukoissaan, oikovat ja värisytävät tartuntakarvojaan. Ne tietävät että syksyn synkistämän ihmisen vastustuskyky on haavoittuva. Pimeyden masentama, henkisesti alamaissa oleva ihmiskeho on otollinen kasvualusta pasiliskojen asua ja lisääntyä.


Niinpä pitää syksyyn varustautua. Hyvissä ajoin kaivaa naftaliiniarkusta framille villavaatetta, tikkuri ja aidosta pässinpökkimästä kudottuja pitkävartisia sukkia. Tuulenpitävyyteen pitää syksyn asukokonaisuudessa kiinittää aivan erityistä huomiota.


Myös sisäisesti pitää varustautua, yrittää jollakin ihmeen konstilla ylläpitää reipasta mieltä. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuuus, pitää yrittää uskotella itselleen että 4 vuodenaikaa ovat meille rikkaus. Että syksyn kuulaissa ilmoissa olisi muka jotain mieltäylentävää, vaakasuorassa päin naamaa piiskaava räntäsade olisi haaste iljanteisia varsiteitä taivaltavalle.


Synkissä syysmietteissäni muistui mieleeni isomummani loppukesäisin keittämä mehujuoma. Oli kertomansa mukaan ikivanha kantahämäläinen, äidiltä tytträrille periytynyt resepti. Sillä on perimätiedon mukaan aivan erikoisen hyvä vilustumistauteja torjuva vaikutus. Vitamiinit, hivenaineet ja kivennäiset ovat niin mainiossa keskinäisessä suhteessa että vähänkin heikompiluontoinen pasilli mehun aromin ihmispolossa vainutessaan heti luopuu toivottomana telakoitumisyrityksestään, lähtee oitis etsiskelemään huonommin syksyyn  varustautunutta uhria.

Isomummani sanoi että jos lisää vielä muutaman kynsilaukan kynnen mehuaineksiin niin teho on taattu, mutta niin rehellinen ihminen kun olikin uskon hänen tällä kohdin kurillaan piruilleen.


Puolukoita, mieluusti itse poimittuja. Pienet roskat tulee jättää keitokseen sillä niistä uuttuu joitakin erinomaisen hyviä elliksiirejä lisätehoksi mehuun



Marja-aronia marjat sisältävät käsittämättömän suuret määrät kaikenlaista sellaista joka vahvistaa
ihmisen torjuntamekanismit huikeaan taistoon pasilleja vastaan


Aronianmarjojen sisältämä runsas tanniini on kauhistus
ärhäkämmällekin bakteerille



Omenoiden pitäisi vanhan uskomuksen mukaan olla happamia talvilajikkeita niinkuin esimerkiksi antonovkia tai ookkeroita.  Niitä en nyt onnistunut hankkimaan, jouduin turvautumaan näihin puolalaisiin halpaomenoihin. Maksoivat marketissa vain 95 centtiä kilolta. 

Siellä se muhii nyt oiva lataus  Mehu-Maijan häyryissä


Valmista tuotetta, lisäsin puolet raikasta vettä ja maistoin.
Eihän  tämä varmaan colajuomiin tottuneille nykyajan kronkeleille kakaroille kelpaisi,
senverran on kirpakkaa, tanniinikin jotenkin samentaa kitalaen.
Mutta heti ryypättyäni lasin tyhjäksi tunsin vatsassani ja rintaontelossa
terveelliseksi tulkitsemaani hiplakkaa värähtelyä, olemiseni yleistilakin ikäänkuin kirkastui,
muieli käsittämättömästi piristyi, saa syksy tulla.

Kippis - kokeile itsekin

5.9.2014

Mörkömetsässä


Mökkisaareni nimi on Holvarskär, n 5 km pitkä monien niemien ja lahtien monimutkaistama saari. Raippaluodon  vesillä se sijaitsee. 
Ennen kylän väki piti siellä lampaitaan kesäkaudet ilmaisissa eväissä. Syksyisin suurella joukolla ketjussa kävellen ja mölyä pitäen ajetiin lampaat kiinni. Kangassuikaleilla sidottiin epäluuloisina mäkättävien elikoiden koivet sievästi nippuun ja nosteltiin veneeseen. Joku itsepäinen jäärä aina onnistui pääsemään ketjusta läpi, jäniskoirien avulla ne myöhemmin ajettiin kiinni. Olisikohan parikymmentä vuotta sitten kun saareen eksyi susi, raateli suuren joukon lampaita. Kostoksi kylän miehet sen päästivät hengestään, ampuivat kuoliaaksi.

Yhden kerran on minullakin ollut onni osallistua lampaiden ajoon, hommaa vaikeutti hieman se että olivat lampaat tyystin ruotsinkielisiä, vain paikallista murretta ymmärtäviä. Kankea riksvenskani, ammoin koulussa opittu niitä kummastutti.



Käävät ovat ottaneet kodokseen pystyyn kuivuneen kuusen. Olisiko palokärkikin, musta ja alkukantaisen villi lintu toukkia etsiskellyt


"Tuhatjalkainen" sammalturkki selässään


Metsää omissa oloissaan, rauhassaan

Mitähän lie nämä käävät vai olisivatko jonkin sortin sieniä. Kauniisti ne koristivat pystyynkuolluta puuvanhusta.
Tiedä sitten ovatko puun tappaneet vaiko vasta elottomaan puuhun mieltyneet



Näivertäjätoukka tai mikä lie ahkera hyönteinen, ovat aikansa kuluksi lypsäneet maahan kellistynyttä kuusipuuta. Muutama tällainen keko oli rungon alla.


Olisiko trombi tästä mennyt

Itku olisi päässyt Päätalon Kalleltakin jos nuoruusaikojen savottalohkollaan olisi tällaisia näreitä kasvanut


Saarella on paljon oman onnensa varassa  tyytyväisinä eläviä aarnimetsiä. Johtunee siitä että puun korjuu ja kuljetus saaresta on hankalaa.


Tällaisessa kuusikossa viihtyvät linnut ja metsän eläimet. Lepää tässä myös luonnonystävän silmä ja sielu


Hämärissä saattaisi äkkinäinen luulla tätä dinosauriksi


Erivärinen mätäs pehmeässä sammaleessa


Monimutkainen koivupökkelö, mielipaikka kääpien kasvaa

1.9.2014

Aamun usvaa ja heijastuksia

Varhain kesän viimeisenä aamuna mökillä koettua.  Kesähän on kesä-, heinä- ja elokuu, näin olen lapsena ja kansakouluaisena oppinut enkä mielikuvaani muuksi muuta. Nyt juuri, syyskuun ensimmäisenä päivänä on syksy, nämä kesän kuvat muisto vain.



Hirveän aikaisin en kuitenkaan liikkeellä ollut koska aurinko ennättänyt jo noin korkealle




Polttamista odottava risukasa ja hirvestäjien mestauslava aamun usvassa


Ruvikko on jo aistinut syksyn läheisyyden



Aika pian se usva haihtui. Tyyntä on, kaunista ja hiljaista


Heijastuksia



Siinä se kivi - vesikivi. Tiiran ja kalalokin paikka. Mukavasti veden väreily muokkaa kuusien heijastukset.
Paikan päällä katsottuna kuin elävä taulu.







Laiturin alla, vedenrajassa, valot vedestä leikkivät kivien pinnalla