Kulkeuduin Kirkkonummelle, Veikkolaan vei tieni. Tarjoutui siellä hyvien ystävien ansiosta mahdollisuus katsoa paikallista kesäteatteria. Täytyy heti sanoa että kyllä kannatti, esitys oli vallan mainio.
Teatteri oli kerätty hermoparantolan historiasta ja menneen ajan hengestä. Lopuksi toki ruodittiin hieman nykypäivämme kovuutta ja elämänmenon laskelmointia silkassa rahassa.
 |
Väliajalla oli tarjoiluakin, sopuhintoihin. |
 |
Näyttämönä juuri se sama paikka missä tarinoiden tapahtumat |
 |
Siinähän se ohjaajatäti, TVstäkin tuttu, kirmaa ja kalisuttelee
kelloaan kohta alkavan esityksen merkiksi |
 |
Ylihoitaja ja talonmies diskuteeraavat. Mistä olivatkaan löytäneet talkkariksi
Arto Paasilinnan näköisen osaansa mainiosti luontuneen körilään.
Ylihoitaja oli aivan mainio, juuri sellainen kun muinaisen hermoparantolan
esinaisen luulisi (ja toivoisi) olleen.
|
 |
Hieno kohtaus jossa potilas, hullu tai hermosairas ihan miten vaan halutaankin uhkailee hyppäävänsä alas. No eihän se tosissaan, vaikka hullu onkin ymmärtää vain näin saavansa ikäänkuin parempaa kaikupohjaa sanomalleen. |
Herkkää niin herkkää. Teatteriesityksen musikaalinen anti oli ensiluokkaista, niin sävellykset, muusikot kuin runsas kuorolaulanta.
En minä paljon musiikin teorioita ymmärrä mutta sen sanon että poikkeuksellisen laadukasta ihmiskorvalle kuulla ja kokonaisuuteen hienosti saumautuvaa se oli.
Mahdottoman vaikuttava oli yhtäkkiä lavalle saapuneen, aidon oopperalaulajan ytimiin käypä Pajatso-aaria,
siinä oli voimaa ja tunnetta näytelmän hengessä niin että luihin ja ytimiin otti.
Kehujen kera on mainittava lasten suoritukset näyttelemisessä, täysillä mukana ja luontevampia olivat kuin useimmat TVssä
nähdyt. Varmasti hyvää ainesta luontojaan, ohjaajan sormer myös varmaan vahvasti pelissä mukana.
 |
Enkelkuoro viimeisen päälle niin ettei paremmasta väliä.
|
 |
Suurella sydämellä
|
On loppulaulun aika
Vuolaat kiitokset itsekseni lausun heille jotka tämän esityksen olivat aikaan saaneet
