Latojen kohtalo on murheellinen

Surettaa heinälatojen puolesta. Hyvin palvenneina nyttemmin hyljättyjä ränsistymään. Saatetaan raaasti repiä seinistään lautoja kapakan baarin sisustukseksi tai kesäkeittiön seiniin. Vuosikymmeniä ylpeinä pullistelleet suojatessaan karjan talvisia appeista ja nyt tyhjänpantteina jököttävät. Ovat myös ikäänkuin sivutoimenaan tarjonneet yösijaa kodittomalle kulkurille puhumattakaan pehmeistä, hämyisistä heinävuoteista lemmenparien telmiä.

 

Nämä tapasin tänään metsän keskellä muudalla peltoaukealla etsiskellessäni vattuja.

 

 

Horisonttiin häipyivät hienot (paisti)linnut

 
 

Jokunen hanhi suorittaa ylilentoa latovainajan kunniaksi.

Kallella kypärin tämäkin tyhjyyttään kumisee.

Ikäänkuin pilkaksi ja mielipahaksi  sijoittavat maamiehet muovipussukkaheinänsä latojen lähipiiriin.

Päivä Uudessakaupungissa

Sattui että kulkeuduin heinäkuun viimeiseksi päiväksi Uuteenkaupunkiin. Ilman sen kummempaa suunnitelmaa katuja käveltiin ristiin rastiin kauniin ilman vallitessa. Niinkuin turistien tapana on, sieltä täältä, hetken mielijohteissa kuvan nappasin.

 

 

Rauman kirjasto on hieno rakennus. Torin äärellä, hieno puisto
vieressä. Ja sisällä ilmainen vessa.

Tämä herra on nimeltään Bernard Henrik Crusell, 1775 syntynyt
Uudessakaupungissa vaikuttanut tunnettu musiikkimies. Sävelsi ja soitti klarinettia.

Oli paraikaa meneillään jokavuotinen Crusell viikko. Satuimme paikalle kun nämä
puhaltajat, mestariluokkalaiset soittivat ilmaiskonsertissa torilla. Hyvin soittivat, osin
oli ohjelmisto sangen vaativaa kuunneltavaa.



Torin kauppias asettelee lenninkejä näytteille, on siinä ihmisten valita.

Vanhemman ajan kuosiin
laittautunut turistiryhmän
tyylikäs opastaja

Merellisyys henkii Uudessakaupungissa

Vanhan kirkon luona. Umpeenmuurattu ovi, mielikuvitus
kuvittelee että sinne on varmaankin ammoin  muurattu viaton neito
ehkä tai jopa todennäköisesti mustasukkaisuusdraaman uhrina.

Pitkään jäimme kirkon penkkiin kuuntelemaan kun nämä virtuoosit hioivat esityksiään.
Kirkossa oli mahdottoman hyvä akustiikka.



 

Nälkä tuli kävellessä. Pooki nimisessä
ravintolassa nautiskelimme saaristolais-
pöydän antimet. Herkullisia, merellisiä,
omanlaisiaan herkkuja.

Katse etäisyyteen



Sielukas



Mietiskelevä norppa

Patsaita ihastelimme Pooki ravintolan patiolla.

Kanteletar

Kirpputorilta hyppysiini tarttui Kanteletar. Vähän hävettääkin tunnustaa että ei ennen ole
kuulunut kotikirjastoon. Alkua nyt vähän lukenut ja ihastellut.


Kun kuulen sanottavaksi,
eli liioin pantavaksi,
silloin seison selvemmästi,
piän päätän pystymmästi,
olen kuin oriheponen,
tahi sälkö sääärtä lyöen.     (sälkö = nuori hevonen, varsa)
Kuulisin kiitettäväksi,
yhenkään ylistäväksi,
alempana pään pitäisin,
alas silmät siirtelisin.

Tämän runon oli Elias Lönnrot valinnut Kantelettaren alkulauseensa
päätökseksi 9.4. 1840.
Ikäänkuin elämänohjeeksi ihmiselle elontielleen.

Hienosti ovat runossa sanat, poljento ja viisaus muovautuneet kansan suusta.

Veijo Merikin todennut tästä että hienommin ei runoa kirjoittaisi edes taivaan enkeli. Vahvasti sanottu mutta helppo on olla samaa mieltä.


 

Talvi tulee

Illat pimenevät, muutolinnut alkavat olla levottomia - tuulia haistelevat, karhut katselevat syrjäsilmällä sopivia talvipesän paikkoja. Selvät lähestyvän talven merkit ilmassa.




a

Kuutamolla
 

Siipyyn Kiili

 

Matkallani kulkeuduin Siipyyn Kiiliin. Vaikuttava paikka. Aikaansaavat ja osaavat ihmiset ovat hienoja laivoja täällä rakentaneet. Historia havisee korvissa ja vilkahtelee silmissä menneiden aikojen uurastus ja hyörinä. Meri on kaikessa läsnä ja lähellä.