5.8.2013

Kanteletar

Kirpputorilta hyppysiini tarttui Kanteletar. Vähän hävettääkin tunnustaa että ei ennen ole
kuulunut kotikirjastoon. Alkua nyt vähän lukenut ja ihastellut.


Kun kuulen sanottavaksi,
eli liioin pantavaksi,
silloin seison selvemmästi,
piän päätän pystymmästi,
olen kuin oriheponen,
tahi sälkö sääärtä lyöen.     (sälkö = nuori hevonen, varsa)
Kuulisin kiitettäväksi,
yhenkään ylistäväksi,
alempana pään pitäisin,
alas silmät siirtelisin.



Tämän runon oli Elias Lönnrot valinnut Kantelettaren alkulauseensa
päätökseksi 9.4. 1840.
Ikäänkuin elämänohjeeksi ihmiselle elontielleen.

Hienosti ovat runossa sanat, poljento ja viisaus muovautuneet kansan suusta.

Veijo Merikin todennut tästä että hienommin ei runoa kirjoittaisi edes taivaan enkeli. Vahvasti sanottu mutta helppo on olla samaa mieltä.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti