Civitavecchiossa ölvinä turistina

Civitavecchio on ikäänkuin Rooman satama. Ei se kovin iso kaupunki ole, mukava siellä oli kuitenkin kauniissa säässä ilman kiirettä joutavan eläkeläisen haahuilla.

Purjealuksen riki oli aivan mahtava, kauheasti harmitti kun ei päässyt lähempää katsomaan, jostain syystä oli koko satama aidattu 

Vesille venosen mieli, isomman ja pienemmän

Pitkät matkat asteltiin aallonmurtajan kävelytietä ja sitten tuli eteen umpijumi, vanhoja jälkiä oli palattava, yhtään ei naurattanut

Linna oli niin iso ettei kuvaan mahtunut. Yritettiin sisään mutta matkan katkaisi yrmeän näköinen poliisimies iso pistooli lonkallaan, yksikantaan tokaisi että closed

Siinä kaksi merenkulun aikakautta vierekkäin, nelimastoinen purjelaiva ja ökyrikkaan hupialus

Näitä huviristelylaivoja oli satamassa useampia, poikkeavat täältä bussimatkoille Roomaan aikansa kuluksi laivaturistit. Huomannet laivan perän edessä paikallisen kirkkovenenheen soutelemassa.

Satunnainen tuttujen kohtaaminen kadunkulmassa. Koirat haistelivat innolla toistensa peräpäitä ja niiden isännät ja emännät pulisivat vuolaasti soljuvalla italian kielellään, juttua tuntui riittävän. Keskimmäistä emäntää selvästi harmitti kun ei muovikassiensa vuoksi voinut korostaa juttujaan käsillään vuolaasti viittoillen.

Italialaista käsitystä naistenasustemuodista, tarkemmin en ota kantaa.

Kauniisti tuunattu polkupyörä

Välillä piti vahvistaa itseään pizzalla, tällainen pelkistetty malli maksoi 6 euroa. Hyvää oli, varsinkin pizzan pohjan teossas saisivat suomalaiset kolleegat ottaa oppia.

Kalojen ystävänä pysähdyin toviksi ihailemaan kaupan olevia kapakaloja. Kalliimpi laatu ilmeisesti Norjan turskaa.

Torikauppa oli vilkasta ja äänekästä

Hyvä oli pääkadullakin pyykkejä kuivatella auringossa , kevyessä tuulenvirissä

Anni Kytömäki: Kultarinta

Pilularia globulifera

Juuri luin sen loppuun iltapäivällä. Erikoisella tavalla mukanaan vei lukijaa tai siis ainakin minua täydet 640 sivua tuo teos.
Tämän kirjan innostuin hankkimaan katsottuani TV sarjaa "Helil kyläs" missä murrerunoilija Heli Laaksosen vieraiksi oli kutsuttu erinäisiä tunnettuja kaikenkirjavia julkimoita. Toki Anna Kytömäki oli minulle ennestään tuntematon, luonnonläheisyytensä ihastutti, ohjelma herätti uteliaisuuden Kutarinnan lukemiseen.
Ja luonnonläheisyyttä totta tosiaan riitti myös kirjan sivuilla. Runsaasti luonnon kuvien maalailua, maalailevaa mutta myös usein yksityiskohtaista.
Poiketen useimmista kirjailijakolleegoistaan romaanissa oli mainittu usein kasvien ja lintujen nimiä, harvinaisempiakin. 
Näyttelipä vaatimaton vedessä elelevä harvinainen saniaislaji (Pilularia globulifera) merkittävää osaa kirjan juonen kulussa. Metsästä puhutaan paljon ja usein siellä ollaan, se on kirjan päähenkilöille rakas, koti ja pakopaikka. 

Jos nyt jostakin pitää arvostella niin on henkilöiden asenteet, hyvyys ja pahuus oikeisto vasemmisto akselilla, näissä voisi kirjailija olla vähemmän mustavalkoinen.

Toinen kirjaa luonnehtiva asia on mystiikka, karhun ja ihmisen ikiaikainen suhde, siinä on moni lukija varmaan ihmeissään että missä mennään. Rakkautta luontoon, isän ja tyttären välistä, kun myös nuoren naisen ja pojan hapuilevaa, luonnonlapsien omaista herkkää lajia. Luonto ja luonnon suojelu on kirjailijalle läheinen mikä näkyi erinomaisen selvästi myös TV esiintymisessään Heli Laaksosen vieraana, ei juuri puheenvuoroa emännälleen antanut, eleli ikäänkuin mukana puheessaan luonnon aiheista.

Helpolla ei Kytömäki päästä lukijaansa, tarkana ja hoksaavaisena pitää edetä ajatuksella, ahmia ja harppoa ei saa vaikka varsinkin kirjan lopun trillerimäinen osio kiihdyttää lukijaansa kuulemaan kuinka päähenkilöiden kohdalla tapahtuu, aineksia on hyvään ja huonoon, kiduttavassa jännityksessä pitää pitkään.

Tekisi mieleni sanoa että happy end mutten sano koska eihän liikaa saa paljastaa. Pahasti pelkään että itselläni jäi paljon ymmärtämättä rivien väliin hosuheikillä, yksioikoisella ihmisellä, kirjailijan ilmeinen herkkyys teettää hänellä hienovaraisia suorastaan runollisia kuvauksia tapahtumien kulusta.

Suosittelen kirjaa luettavaksi ja mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraa jatkossa.

Kukkia ja veden varjoja kirjailijalle

Bodvattnet Björköby

Raippaluodon Björköbyyssä kiertää luontopolku karuja Merenkurkun rantavesiä. Ken näitä polkuja astelee saa omin silmin ihastella kiveliöitä, koivumetsiä, karikkoisia matalavetisiä merenlahtia, muistomerkkejä, muistumia Suomen historiasta, lintuja usein merkikotkankin ja karjankasvatusta muutamia elämyksiä mainitakseni.

Oheiset kuvat ovat kartan mustan ja punaisen polun varsilta.  Långgrund nimisestä niemestä jatkuisi luontopolku, ensin vesitse, sitten maitse jne Panike nimiselle paikalle.

Näkymä on Björköbyyn entisestä satamapaikasta, sittemmin maannouseman vuoksi autioituneesta.

Historian siipien havinaa littyy paikkaan. Täältä lähtivät tsaarin sotajoukot 1809 Ruotsia kurmoottamaan.  Retki ei ollut kovin kunniakas, tänäkin päivänä löytyy paluumatkalla nälkään ja kylmyyteen kuolleiden soturien kelmeitä luita Björöbyyn rannoilta.

Oli paikka myös Ruotsin suuntautuneen postinkuljetuksen päätepiste,

tätä perinnettä muistellaan tänä päivänäkin vuosittaisella kilpailuhenkisellä postisoudulla Björköbyyn Svidihamnista Holmööseen Rotsin puolelle, joka toinen vuosi Suomesta Ruosiin ja sitten pinvastoin. Matkaa taitetaan puisilla perinneveneillä, soutaen ja sään salliessa purjein.

.

Näitä kaunokaisia on rannoilla runsaslukuinen lauma, hurjasta ulkonäöstään huolimatta ovat lauhkeita ja rauhaa rakastavia eläimiä. Työnään heillä on rantapusikoiden ja kaislikoiden maisemointi.

Punarintahan se siellä pusikossa ihmettelee satunnaista ohikulkijaa

Moni lienee kuullut puhuttavan närhen näpyttimistä,
harvempi on ne omin silmin nähnyt

Matkalla Långgrundetiin tulee vastaan aita ja portaat sen ylittää ihmisen ja koirankin kulkea. Niemi on aidattu lampaiden laiduntaa kesäkaudet, on tämä perinteistä elämänmenoa Raippaluodossa. Saariinkin lampaita kesää viettämään ja lihoamaan rahdataan venekyydillä.

Uteliaita olivat lampaat, hyvässä villassa ja lihassa ihmisen syksymmällä hyödyntää.

 Kuka on kerran päässyt maistamaan Björköbyyssä palvisaunassa pitkien perinteiden mukaan savustettua runsasuolaista  lampaanviulua hänen suussaan ei kaupallinen palvikinkku kuuna päivänä maistu juuri miltään.

Paikoin on polku kivinen ja kaita, tukevat jalkineet on syytä kulkijalla olla jaloissaan 

Näillä vesillä on monet perämoottorin potkurit kohdanneet loppunsa. Syväkölisillä pursilla ei tänne ole mitään asiaa. 

Koira matkakumppanina, vaikka on paimenkoiran sukua niin oli mokoma niin urbanisoitunut että pelkäsi lauhkeita lampaita, puhumattakaan pitkähiuksisita nautaeläimistä, kiersi ne sadan metrin päästä tiheissä katajapuskissa kulkien.

Polun varrella kohoaa tämä uljas näkötorni, ylhäältä huikeat merimaisemat tarjolla

Tyyni meri

Tätä aika harvoin näkee, meri aivan tyynenä.  Merenkurkun vesiltä, mökkireissulta.

Tästä matka alkoi

Iltavalaistus

Aamun vastavalo

 

ooops - lipsahti sammakko tähän väliin

Kotimatkalla 

Koiran kanssa lenkillä

Mielipolkuni taas kerran kävelin, kuutisen kilometriä siitä tulee matkaa. Luonnonrauhaa, kirveen koskematonta Merenkurkun aarnimetsää. Koira oli mukana, niinkuin aina, vapaana juoksi, nyt tähän aikaan vuodesta aivan laillisesti.

Siellä se menee, aina pitää mokoman olla edellä. Jos unohtuu haistelemaan jotain niin että pääsen ohi juoksi
hirveällä vauhdilla ohitse.

Siellä on erämaassa rannalla meren tuoma penkki, kelpaa tovi levähtää satunaisen kulkijan, käykää kokeilemassa,
hieno merimaisemakin silmien edessä

Pieni kaistale hiekkaa edellisen kuvan penkin edistalla,
hullaannutti koiran juoksemaan hurjia mutkia

Niinpä siinä käy kun aikansa hurjastelee, stoppi tulee
ja kieli roikkuu

Kielen roikuttamisen lisäksi voi viilentyä kahlaamassa meressä,
ei se uida uskalla, osaa kyllä, kerran tippui veneestä ja hyvin ui koiraa

Tottel af Tottelsroem itse, tuttujen kesken Toto

Kivilohkareiden päältä näkee kauas 

Eipä ole valkoinen hyvä suojaväri elikolle

Janokin oli tullut, suolavesi kelpaa

Tämän nyt laitoin vain siksi että jos joku ken tätä sattumoisin katsoo
on kadottanut tämän näköisen tumpun  niin siellä se on tallessa
polun varresa