Raippaluodon kyläsatama

Muutamia kuvia kotisatamastani Raippaluodon kylässä

Näitä kutsuvat paikallisella kielellä strandbodeneiksi. Aikanaan rakenettu kalastusvälineiden säilytystiloiksi.

Verkot olivat ennen itse tehtyjä, suuren työn takana. Olivat vajassa lukoilla hyvin suojattuja varkaiden varalta. Sellaistakin olen kuullut että ennen jos verkkovaras saatiin verekseltään rysän päältä kiinni niin ei suinkaan ilmoitettu poliisille vaan roimittiin kunnolla selkään porukalla ja rikos oli sillä sovitettu. Oli tällaisella tavalla ilmeisen ennaltaehkäisevä vaikutus.

Taustalla fiskari jonka kaltaiset takavuosina täyttivät sataman. Oli moottorina Olympia ta Wickström. Wickströmit olivat tunnettuja luotettavuudestaan. Ärjyvillä selkävesillä sanottiin että vain Luoja ja Wickström voivat auttaa.

Siellä siintää Raippaluodon komea silta, Suomen pisin, vähän reilu kilometri on sillä mittaa. 

Herranjestas että 300 hevosvoimaa vierasveneessä, ei liikahda aivan pienillä bensamäärillä tämä. Saattaa olla hankalaa myös verkonlasku tai pitkänsiiman kokeminen tämän kannelta.

Satamassa on myös mainio kesäravintola Arkken. Esimerkiksi katkarapu- tai metsästäjän leipä ovat aivan herkullisia siellä, myös meheviä pihvejä on tarjolla. Ja eväät on mahdollista huuhdella alas mainiolla Bock oluella, sitä on Vaasassa hartaudella ja taidolla pantu.

Tähän laituriin rantautui aikoinaan ammattikalastajia, minäkin takavuosina usein kävin ostamassa pyyntituoreita siikoja, sopuhintaan niitä möivät halullisille

Kaislikon reunalla myös oiva hiekkaranta uittaa lapsia

Poiketkaa ihmeessä tutustumassa satamaan jos tännepäin matkanne suuntautuu

Silakkaongella pikkutyttöjen iloksi

Silakkahan on tunnetusti ihmiselle terveellistä syödä. Myrkkypitoisuudetkin merivesissä senverran laimentuneet että voi näistä useamminkin nauttia. Näinpä lähdimme pikkutyttöjen suureksi iloksi silakkaongelle Raippaluodon siltavesille.

Nuorimmaisen osalle lankesi sadeveden äyskäröiminen veneestä

Siellä häämöttää taustalla apajapaikka. Raippaluodon sillan seutu, virtainen kapeikko.

Havaittavissa hyvää oloa, odotuksen jännitystä

Veneettömät onkivat sillalta, pitkienkin matkojen päästä maakunnista saapuvat silakanhimossaan

Totuuden hetki, silakkalitka vajomassa pyyntisyvään veteen

Keskittyminen olennaiseen on runsaan saaliin perusta

Suomen pisin silta, vähän reilu kilometrin pituinen yhdistää Raippaluodon saaren mantereeseen. Pylonien latvukset sojottavat kahdeksankymmenen metrin korkeudessa raikkaissa merituulissa.

Saaliiksi saatiin noin 8 litraa kirkassilmäisiä silakoita pilakoita. Niistä riitti naapurienkin pannuihin kirisemään.

Kalalokki seurasi aikansa kuluksi reimarin nenässä paluumatkaamme

Kotisataman rantavajoja

Mielipolulla kevättä katsomassa

Mielipolkuni tämä on, ennenkin tänne kuvia sen varrelta laittanut. Taas kerran piti koiran kanssa käydä tarkastelemassa kuinka kevät edistyy.

Kuuluisampaa runonlaatija mukaellen:

Kukat rentukan ja varjot veen,
niistä itselleni laulun teen
jne 

Koira karvakuono tietysti mukana, nauttinee vielä itseänikin enemmän näistä retkistä

Pari laulujoutsentakin kunnioitti matkaani
äänekkäällä ylilennollaan

Täällä asuvat metsätontut, menninkäiset ja huokailee metsän henki

Aarnimetsää

Hurtta juoksee aina satakunta metriä edelleni ja jää sitten odottamaan, katsomaan että
tullaankos sieltä

Merenkurkun hyiset aallot rannan kiviin lipsuttavat

oikeasti horisontti oli vaakasuorassa

Kääpä ja sen
poikanen

Metsälammen rauhaa

  

Orastavaa kevään vehreyttähän siinä

Koira on selvästikkin vetänyt vainua jostakin

Rentukat ja pitkospuut

Hyvä on samoojan astella
kun on polku raivattu,
hyvin merkitty ja matkassa
reipas mieli, kaukana
kiireinen maailma

Punaliput Raippaluodon sillan pielessä

 Muutama kuva Raippaluodon sillan tienoilta

Siinäpä se, Suomen pisin silta. Hieman yli kilomtetrin pitkä, kansi  korkealla vetten päällä.
Yhdistää Raippaluodon saaren mantereeseen parisenkymmentä kilometriä Vaasan
luoteispuolella.
Tarkkasilmäinen näkee pilkkijöitä pieninä pilkkuina taustalla.

Kalastajan vene kuivilla,
talvea se siinä pitää, horrostaa.
No peräkaidetta vain
kuvaan sattunut.

Komeasti liehuvat punaliput tuulessa.
Kalastaja jättänyt veneen perään
piristäväksi väriläikäksi lumen ja
jään maisemaan.

Sillan itäpäässä on Fjärdskär niminen hieno saari. Tuulinen paikka ja niinpä sinne oli suunniteltu pystytää
jokunen tuulimylly. Valitukset olivat kuitenkin niin vuolaita, rumia olisivat ja linnutkin pelkäävät. Niinpä
Mustasaaren kunta antoikin rakentaa kuvan komean rakennuksen maisemaa Merenkurkun maisemaa  somistamaan.
Kelpaa sen suojissa juppiveneiden talven selkää taittaa.

Nyt juuri, tällä hetkellä tätä kirjoittaessa oivalsinkin että pitääpä mennä joskus uudelleen ja kuvata noita mahtavia lasi-ikkunoita, jos osaisi rajata ja sommitella voisi saada hienoja heijastuksia kuviin.
 

Siinä sillan pielessä kivinen pöytä ja
tuolit picniciä nauttia. Enempihän nämä
toki on ajateltu kesäkäyttöön.







Jos ken sattuu ohi ajamaan niin Fjärdskärissä on myös kalastajan puoti josta myy herkullisia Merenkurkun puhtaissa vesissä uineita kaloja tuoreiltaan.

Grönvikin kartano, lasitehdas

1813 - 1907 toimi Mustasaaren Grönvikissä lasitehdas.  Tehdas valmisti apteekkilasia, pulloja, talousesineitä ja ikkunalasia. Raippaluotoon johtavan tien varrella, viitisen kilometriä ennen Suomen pisintä siltaa seisoo tämä komea pytinki.

Grövikin kartanon päärakennuksen julkisivu.  Rakennus on valmistunut  vuoden 1780 tienoilla.

Jyhkeät on rakennettu portaat kartnonpatruunan ja miksei mataminkin astella sisään

Etupihan kesäkahvilan kalusteryhmä. Kahvi raparperipiirakan kanssa maistui, oli valeltu piiraan päälle vaniljakastikettakin, kanelia raputeltu päälle

Löydetty vanhoja lasilohkareita
koristeiksi rautaruukkuihin

 

Kartanon puisto on vehmas

Vanhan lasitehtaan raunioita