11.8.2015

Raippaluodon kyläsatama

Muutamia kuvia kotisatamastani Raippaluodon kylässä


Näitä kutsuvat paikallisella kielellä strandbodeneiksi. Aikanaan rakenettu kalastusvälineiden säilytystiloiksi.


Verkot olivat ennen itse tehtyjä, suuren työn takana. Olivat vajassa lukoilla hyvin suojattuja varkaiden varalta. Sellaistakin olen kuullut että ennen jos verkkovaras saatiin verekseltään rysän päältä kiinni niin ei suinkaan ilmoitettu poliisille vaan roimittiin kunnolla selkään porukalla ja rikos oli sillä sovitettu. Oli tällaisella tavalla ilmeisen ennaltaehkäisevä vaikutus.



Taustalla fiskari jonka kaltaiset takavuosina täyttivät sataman. Oli moottorina Olympia ta Wickström. Wickströmit olivat tunnettuja luotettavuudestaan. Ärjyvillä selkävesillä sanottiin että vain Luoja ja Wickström voivat auttaa.


Siellä siintää Raippaluodon komea silta, Suomen pisin, vähän reilu kilometri on sillä mittaa. 




Herranjestas että 300 hevosvoimaa vierasveneessä, ei liikahda aivan pienillä bensamäärillä tämä. Saattaa olla hankalaa myös verkonlasku tai pitkänsiiman kokeminen tämän kannelta.


Satamassa on myös mainio kesäravintola Arkken. Esimerkiksi katkarapu- tai metsästäjän leipä ovat aivan herkullisia siellä, myös meheviä pihvejä on tarjolla. Ja eväät on mahdollista huuhdella alas mainiolla Bock oluella, sitä on Vaasassa hartaudella ja taidolla pantu.



Tähän laituriin rantautui aikoinaan ammattikalastajia, minäkin takavuosina usein kävin ostamassa pyyntituoreita siikoja, sopuhintaan niitä möivät halullisille


Kaislikon reunalla myös oiva hiekkaranta uittaa lapsia

Poiketkaa ihmeessä tutustumassa satamaan jos tännepäin matkanne suuntautuu


3 kommenttia:

  1. Kävimme Raippaluodossa heinäkuussa. Pikkuinen Sanna on ikuistettuna puuvenekuva-arkistoomme. Kiva paikka. Tulemme varmasti uudestaankin, kun palaamme tai menemme etelään omalla puupaatillamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raippaluotolaisena mukava kuulla että puuveneellä matkassa ja että Raippaluoto viehätti.

      Poista
  2. Hieno ja kaunis paikka, ainakin kuviesi perusteella.

    VastaaPoista