14.6.2015

Silakkaongella pikkutyttöjen iloksi

Silakkahan on tunnetusti ihmiselle terveellistä syödä. Myrkkypitoisuudetkin merivesissä senverran laimentuneet että voi näistä useamminkin nauttia. Näinpä lähdimme pikkutyttöjen suureksi iloksi silakkaongelle Raippaluodon siltavesille.




Nuorimmaisen osalle lankesi sadeveden äyskäröiminen veneestä



Siellä häämöttää taustalla apajapaikka. Raippaluodon sillan seutu, virtainen kapeikko.



Havaittavissa hyvää oloa, odotuksen jännitystä



Veneettömät onkivat sillalta, pitkienkin matkojen päästä maakunnista saapuvat silakanhimossaan


Totuuden hetki, silakkalitka vajomassa pyyntisyvään veteen




Keskittyminen olennaiseen on runsaan saaliin perusta



Suomen pisin silta, vähän reilu kilometrin pituinen yhdistää Raippaluodon saaren mantereeseen. Pylonien latvukset sojottavat kahdeksankymmenen metrin korkeudessa raikkaissa merituulissa.



Saaliiksi saatiin noin 8 litraa kirkassilmäisiä silakoita pilakoita. Niistä riitti naapurienkin pannuihin kirisemään.



Kalalokki seurasi aikansa kuluksi reimarin nenässä paluumatkaamme



Kotisataman rantavajoja


4 kommenttia:

  1. Nuo ovat niitä tähtihetkiä joita muistellaan vielä aikuisinakin lämmöllä. Samalla lapsille tulee luonto osaksi elämää. Mikäs sen mahtavampaa viettää yhteistä aikaa, kuin kauniilla ilmalla vesillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja mielihyväni kun kommentoit tapahtumaa ymmärtäväisesti lasten vinkkelistä

      Poista
  2. Lasten ja vaarin yhteinen ilo. ja lapsille lämpöinen kokemusmuisti.
    Ihanat kuvat otit. Mitataanko silakat vetomitalla.. kun yleensä kaloista puhutaan kiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, taitaa tosiaan olla että kovin yleistä ei ole mitata silakoita litroissa

      Poista