28.8.2013

11 kuvaa Haapavedeltä


 
Sattui että kulkeuduin Pohjois Pohjanmaalle Haapaveden kaupunkiin. Oli tovi luppoaikaa, kävelin kylillä pienen lenkin kameran kanssa ja räpsyttelin muutaman kuvan hetkien mielijohteista.
Aikani kuluksi nyt niitä ripustin sikinsokin tähän blogiini.
 
 
Omasta mielestäni kauniita, syksyä enteileviä värejä minulle tuntemattomassa kasviksessa.

Maisemia hallitseva valtava voimala joka kuuleman mukaan
polttaa soiden turvetta.

Vaikka oma luontoni on karu, niin tämä matkani varrelle sattunut kukkaisketo kosketti kauneudellaan.

Tämä kukka on tässä nostalgiasyistä, kotona
muinoin näitä oli nurkkapäissä, äitini suosikkeja.

Kiinnitti huomion oven korkea kynnys,
ei ole asiaa huonojalkaisilla

Salaperäinen ovi, olisi tehnyt mieleni raottaa mutta en tohtinut.

Tottahan haapoja oli kun
kerran Haapavedellä oltiin.
Pyhäjoki pullistuu järveksi Haapaveden kohdalla,
kaislikot hallitsevat maisemia

 


Lienevät loppuun kukkineita unikoita, mielenkiintoisen näköisiä paukuroita.
Näihin ennen tytöt laittoivat neilikoista silmät ja tikuista jalat,
olivat sitten leikkien lehmiä tai sikoja.





3 kommenttia:

  1. On se pikkuinen paikka tuo Haapavesi :) Tehtaasta sen tunnistaa jotka tehtaista tietää (en minä).
    Ihania nämä 11 kuvaa, joista ehkä eniten tykkään tuosta kukkaketokuvasta, sen ottaisin huoneen tauluksikin. Ja ovi.. ja kaislat.. ja unikot.. ja.. ja tietenkin toi ylin lehtikuva, se on upea.
    Päivänjatkoja.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset ylenpalttisen kauniista sanoista Orvokkille

    VastaaPoista
  3. Mielettömän kauniita kuvia.
    Kauniisti kuvat sommiteltu niin ottaessa kuin tässä blogissa.
    Oletko poistanut uuden postauksesi, kun minulla ei näykkän ,vaikka linkeissäni näkyy?

    VastaaPoista