Cowboyn vankkurit

Asuntovaunut ovat useimmin yksitoikkoisen näköisiä vaaleita laatikoita. Sellainen ei lehmipoikaa tyydytä, pitää näkyä oma ego ja kuva vaunun kyljestä vaikka parran ajaa, asetella sombrero millilleen oikeaan asentoonsa.

Kiiltoa ja heijastuskia unelmista.

Taivassalon Mussalossa kuvattu

Ei kiitos, Anna-Leena Härkönen

Tämän nyt juuri sain luetuksi, vähän jälkijunassa, Anne-Leena Härkösen "Ei kiitos" kirjan. Sitä jäin kummastelemaan että oliko se kirjallisuutta vaiko jonkinlainen päiväkirja. Dialektia oli paljon ja päähenkilön päänsisäistä ajatuksenkulkua, loogista ja ennustettavaa mitä pidemmälle edettiin. Aika pitkä matka semmoiseen suoritukseen kuitenkin kuin ihan oikeat kirjailijat kirjoihinsa kirjoittavat. Tuli semmoinenkin mieleen että ymmärtääkö yhtä paljon miesten maailmasta kuin kälpäkkä Huovisen Veikko naisten tavasta mieltää maailmaa.

Ei ole helppoa kirjailijan työ ja elo, on heillä varmaan päänsä sisällä selkeä  tieto miltä lopputuloksen pitäisi näyttää mutta kun ei rahkeet riitä on vaan kirjoitettava asiansa ulos.
Juonen perässä kulkijalle oli kirjassa tarjoomaa, mitähän se seuraavaksi sanoo, milloin ja millaista syrjäaskelta tulee, voittaako liha vai henki.

Näppärä on irrallisissa lauseissaan Härkönen ja hoksaavainen kuten kirjoilijoilla on tapana olla. Näin erottuvat meistä, tavallisista ja yksioikoisista kohmaamattomista ihmisistä.

Ja helppoahan se on näin sivusta huudella. Sanon kuitenkin omasta puolestani että aivan luettava kirja, paljon parempi kuin loputon väkivaltaan perustuva kirjallisuus. Asteikolla 4 - 10 hyvää kuutosen tasoa mikä on minulta Dostojevskin, Aleksis Kiven, Sofi Oksasen ja Hotakaisen fanittajana aika hyvä.

Rolls Royce: voimaa, valtaa, sexiä, rahaa.
 Rolls kuten HD (Harley Davidson) miehet harvoin harrastavat kanavatöitä, akvarellimaalausta tai klassisen nykymusiikin kuuntelua. Ja jos harrastavatkin niin pitävät sen visusti salassa.
Elävät suoraviivaisen, onnellisen elämän ja kaatuvat aina saappaat jalassa.

Matarakiitäjä

Illalla pörräsi oudon näköinen perho vanahanajan saippuakukkia haistellen. Oli niin kummallisen näköinen että kuvasin ja etsin googlen avulla sille nimeksi matarakiitäjä. 
Luulin harvinaiseksikin mutta masennuksekseni kertoi lähdetieto että on kovin yleinen kiitäjä tämä eksoottisen oloinen "kolibri".

Tankaa ja haikua

Jokunen poiminto Hung Xtsun albumista "Aikansa kutakin"

tiivis perperi
pussihousut jalassa
saa viima tulla

astuessani
ojan yli peitti pilvi
kuutamon valon
olin suistua tieltä
allikon syövereihin




hyvän tuloksen
perustana sujuvat            
ristiaskeleet,
seuraa tukijalkaasi
ettet juurtuisi maahan

voitelin sukset
luoksesi oli mieli
maltoin kuitenkin
laittaa kyllin pitoa
jaksaa juttuni luistaa

Kim naapurini
rakensi välillemme
aidan kivestä
harmi, kirsikkapuuni
ei varmaan siitä pidä








sopuisa pari
vatsani ja konjakki
sieluni ruokkii

Kiinalaista viisautta

Kolme elämänohjetta

Muinoin elänyt viisas kiinalainen ajattelija Hung Xtsu päätyi kahdenkymmenen vuoden tiiviin pohdiskelun jälkeen väittämään, että on vain kolme asiaa joita ihmisen tulisi maisen vaelluksena aikana tavoitella. Ken pystyy ymmärtämään nämä elämisen syvimmät perustotuudet ja toteuttaa niitä tinkimättä elämässään saavuttaa sieluunsa rauhan, sanoo Xtsu.

Tärkeintä Xtsun mukaan on, että pidättyisimme panettelemasta lähimmäisiämme. Ei siksi etteivätkö he sitä kestäisi, mutta näin paljastamme oman sisäisen köyhyytemme, kateellisuutemme ja pinnallisuutemme. Tästä viisaudesta on sittemmin kummunnut tuttu sananlasku "ei haukku haavaa tee eikä panettelu paremmaksi nosta".

Toiseksi "ei koreat kuoret huono asia ole, ei ollenkaan". Xtsu näkee selvästi syvemmälle kuin sananlaskunikkarit hokiessaan "moni kakku päältä kaunis" ja "ei ole koiraa karvoihin katsominen" jne. Ei pidä väheksyä pakkauksen muotoa, hyvä sisältö kauniissa kääreissä on paljon parempi kuin hyvä sisältö rumissa kuorissa. Lahjaksi ojennettu arkinen riisipilkkumi käärittynä hillitynväriseen silkkiäispaperiin ja sidottuna tupsupäisillä koristenauhoilla on toki aivan eri asia kuin jos astia luovutetaan nuhraantuneessa käärepaperissa. Pakkauksen ulkonäkö kertoo pitkälti sen, onko jotain antajan sydämestä mukana paketissa.

Kolmanneksi on opittava tajuamaan käytettävissä olevan ajan rajallisuus. Ei pidä ajatella yksioikoisesti "ei oppi ojaan kaada" jne. Maailma on täynnä hyviä ja tavoittelemisen arvoisia asioita, mutta aikamme ei riitä kaikkeen, pitää osata valita, asettaa tärkeysjärjestykseen.

Xtsu opettaa: "Kun kaivat komean ojan
riisihalmeellesi, kaksi kertaa syvemmän ja leveämmän kuin olisi tarpeen, saavutat kyllä yksinkertaisimpien naapuriesi ja satunnaisten ohikulkijoiden kunnioitusta ahkeruudellesi. Mutta tyytymällä pienempään ojaan, juuri sellaiseen kuin vedenkuljetuksen kannalta on tarpeen, olisi säästänyt aikaasi vaikkapa hiljaiseen pohdiskeluun ja itsesi tutkiskeluun, joka juuri sinun kohdallasi olisi tarpeen"

Epäilemättä Xtsun ohje oman aikamme tupo-neuvotteluihin valmistautuvalle ay-johtajalle olisi korostanut vapaa-ajan merkitystä, olisi saattanut hyvinkin evästää sanomalla "pekkaspäivistä älä luovu , ne ovat saavutettu etu, meille mahdollisuus hiljentymään pohtia päiviemme kulkua".

Hung Xtsulla oli usein tapana pukea ajatuksensa vanhan japanilaisen runomitan muotoon. Opetukset olivat runoissa hieman kätkettyinä. Tästä menettelystä Xtsu arveli olevan sellaisen hyödyn, että kun lukija kerran ymmärsi runon sanoman, se pienen ponnistelun jälkeen itse oivallettuna painui syvemmin hänen tajuntaansa ja samalla Xtsu katsoi ikään kuin välttyvänsä heittelemästä helmiä sioille.

Tulppaaneja pilkkumin täydeltä

Kädentaitoa #3.1

Kurkistelin juuri blogini tilastoa ja kummastuksekseni havaitsin että tämä leppäpuun oksasta veistämäni torso on kiinnostanut katsojia. Tästä innostuneena kaivelin vanhoja kuvia ja tässä nyt kolme kuvaa lisää tuosta kummastuksesta.

Kompromissi

Olipa kerran sävyisä, onnellinen pariskunta jotka ajautuivat jos ei nyt aivan riitaan niin ongelmalliseen elämäntilanteeseen. Halusivat molemmat vaihtelua ja virkistystä tasaisena soljuvaan liittoonsa ja arkeensa.
Vaimo halusi perustaa runsaan, romanttissävyisen kukkaistarhan kodin kaunistukseksi. Mies taas kaihosi nähdä maailmaa ja ehdotteli vaimokullalleen asuntovaunun hankintaa.

Lempein sanoin yritti kumpainenkin aikansa suostutella siippaansa taipumaan omaan ehdotukseensa.
Rauhaa rakastava ja toistensa toiveita ymmärtävä pari kun olivat niin laittoivat kuitenkin pian riidan halki, päätyivät molempia osapuolia tyydyttävään kompromissiin joka kuvattuna alla.

Koira ja sen ystävät

Lie onnellinen koira, ainakin kaksi ystävää sillä on 

Aarnimetsäkävely

Jos ken olisi kiinnostunut merenkurkun metsäluonnosta niin tässä nähtäväksi yksi esimerkki, kuvasarja muutaman kilometrin metsäkävelystä Raippaluodon saaressa. Kuvat ovat pääosin aarnimetsään merkityltä luontopolulta.

Luonnon itse muovaama pysti

Luonnon oikku kuusen latvassa. Tapion pöytä ja surukuusia olen nähnyt mutta tällaista en aikaisemmin.

"puita väärii"

Isompi kasvis ikäänkuin tuijottaa meren selkävesiä



Pikospuitakin laitettu, lenkkitossuillakin onnistuu retki

Vehreyttä kuusikkokorven ohessa

Pieni lampi sammakoiden asua

Pienen pienen metsäpuron "suiston" kasvustoa

Koivuinen portti

Naaliko lie vai mikä metsän peto

Ryssän uuni, suojeltu kohde. Näitä salaperäisiä rakennelmia löytyy polkujen varsilta

Metsän suurin kuusi

Asetelma. Metsänhenkien töitä.

Ettei kivipaasi olisi niin yksitoikkoinen ja harmaa

Rakkaa ja kiveliötä

Karuja ovat rannat

Taivaanrannan takana Holmö ja Ruotsinmaa

Näistä kuohuista ei nouse Afrodite, harmaahylje saattaa joskus luoda katseen



Kuohuja ja kiviä

Näille vesille on menneinä vuosikymmenenä hukkunut lukuisia ihmisiä. On pystytetty heille muistomerkkikin.

Muutamia vuosia sitten tässä lainehti vesi. Maannouseman myötä kasvit vallanneet kaloilta.

Aikansa kutakin

Tällaiselta näyttää metsä jota ihminen ei ole mestaroinut. Täällä viihtyvät mennikäiset ja maahiset.
Epäilemättä myös Pentti Linkola tuntisi olonsa kotoisaksi. 

Koiran kanssa kävelemässä

Käin aarnimetsässä meren rannalla ulkoiluttamassa koiraa, muutaman kuvankin otin.
Totesin myös väittämän että metsässä olo laskee verenpainetta, saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta on totta. Vaikka hiki tuli ja jokunen hyttynen inisi totesin että kannatti lähteä.
Koira oli aivan intona ja iloinen.


Eihän se kai ilman hihnaa saisi juoksennella mutta kun pysyy koko ajan lähellä ja on luonnoltaan säyseä
(no muutaman kärpäsen ja pari hämähäkkiä on syönyt)

Hörppäsi välillä merivettä janoonsa

Odottelee isäntäänsä

Uimassakin kävi mokoma

Taisi olla lokin jätös kivellä, haistelemassahan se piti käydä

Vainua vetelee kirsuunsa kivelin laidalla

Erään kansanlaulun synty

Saattaa hyvinkin olla että alla olevan tarinan oikea paikka ei ole näillä enemmänkin vakavamieliseen elämään ja luonnon monimuotoisuuteen keskittyvillä sivuilla mutta laitan nyt kuitenkin esille silkkaa ilkikurisuuttani esille vakaassa toivossa että huvittaisi edes yhden työn ja rahahuolien raskauttaman kanssaeläjän päivää. Edes hetkeksi johtaisi lukijan ajatukset arjen totisuudesta.

Tarina on totisinta totta, pieni mutta harvinainen, ohikiitävä tapaus elävästä elämästä menneiltä vuosilta,  yksi esimerkki siitä kuinka kansanlaulut ovat saaneet syntynsä.



Kurttuisia ruusuja tarinaan liittyvän
vinttikaivon liepeillä

Heti alkuun haluan huomauttaa ja varoittaa että tämä tarina sisältää aineksia jotka saattavat herättää paheksuntaa äärisiveellisen elämänkatsomuksen omaavan herkässä sielussa. Ettei saisi vakavamielinen sisimpäänsä murhetta saati pysyvää vammaa kehoitan häntä voittamaan uteliaisuutensa ja lopettamaan lukemisen tähän paikkaan.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat helteiseen kesäpäivään lounaisessa Hämeessä Jussilan talon tanhualla noin sata vuotta sitten. Sattui niin että tilan verevä ja pitkävartinen Ruusa-neiti asteli puiset vesikorvot ämmänlängissä hartioillaan iloisesti keikkuen talon vinttikaivolle ja ryhtyi hän oitis rivakasti tiskivettä kaivosta sankoihinsa vinttaamaan.
Ruusa oli pukeutunut lyhyeen kukikkaaseen retonkimekkoon, olihan paahtavan helteen kiusaamana jättänyt loimaalaiset, hiostavat vaaleanpunaiset alushousunsa orrelle neitsytaittansa hämärään.

Loimaalaiset joihin on neulottu
pitsikoristeita

Korkeana heilimöivässä heinämaassa kaivon tuntumassa loikonut talon laiska Veeti-renki havahtui makeista torkuistaan Ruusan askaretta seuraamaan. Onnellisen tietämätön oli kiireinen Ruusa rengin läsnolosta. Mieluista oli Veetille Ruusan riuskan ja runsasmuotoisen neidon  toimia katseellaan seurata.

Tämä vinttikaivo on Tanskasta,
sillä on aivan omat tarinansa.

Sattui sitten niin että ehkä hankalan ja epäergonomisen vinttausasennon vuoksi Ruusan peräsilmästä alkoi nykivästi vetää suonta sillä seurauksella että ulkoisten synnyttimien huulet vetäytyivät somasti moniin pienen pieniin somiin ryppyihin. Ilmiö kesti vain hetken, pian vetäytyi huulio taas takaisin perinteiseen vakavaan ja konstailemattomaan muotoonsa. Näky oli kuitenkin niin ainutlaatuinen, suorastaan veret seisauttava, että toivuttuaan ensijärkytyksestään Veeti, musikaalinen mies ja armoitettu laulunrustaaja, värkkäsi tapahtuman inspiroimana sattumuksesta pienen laulelman.
Nuotteihin lainasi melodiaa ja poljennon aitovieressä tirskuttelevalta kivitaskulta.

Ja näin tuo laulelma meni:

Pitkä neiti se kaivon kannella
vinttasi vettä pyttyyn
p-silmästä suonta veti
veti pimpan reunat ryppyyn

(kertosäe)
Hei juu ja tulli eihän se seiso se jätkän ku...i pelkällä silakalla

Jussilan talo