Raippaluodon Björköbyyn veneranta, Svedjehamn

Raippaluodossa, Björköbyyn kylän satamapaikka on nimeltään Svedjeham. Veneitä, laitureita, venevajoja. Paikka kuuluu maailmanperintökohteeseen. Vaikka vedet ovat jo nyt matalia ja kivikkoisia niin maanpinta täällä nousee noin 8 millimetriä vuodessa, jäät painoivat 10000 vuotta sitten lommolle, pikkuhiljaa palailee alkuperäiseen malliinsa.

Jos turistina kulkeutuu Raippaluodon saarelle on Svedjehamn yksi saaren parhaista nähtävyyksistä, samoin Björköbyyn idyllinen kylä muutaman kilometrin päässä Svedjehamnista.

Kuvauksen päivä oli harmaa, kuvat jääneet vähän vaisuiksi.

Verkkoja siellä taustalla Björkköön miehet selvittelevät. Saattaapa hyvinkin kangastella
voissa paistetut ahvenfileet mielessään.

Taustalla törröttää näkötorni. Aikanaan kun valmistui
pidettiin nimenantokilpailu. Minäkin osallistuin, ehdotin
että Pörkö, mielestäni hieno ehdotus. Ikäänkuin
yhdistelmä sanoista Mörkö ja Björkköö. Synkeän
musta ulkomuotonsa tuo eittämättä mieleen möron.
No jostain syystä en voittanut, ristivät hökötyksen
Saltkareksi - tylsää.

Kaivinkonehan se siinä

Kuin alkukantainen hirviö

Kaunis verho venevajassa

Luontopolkuja karunhienoon Merenkurkun luontoon. Tuolla 13 kilometrin  reitillä on osa matkaa veneellä liikuttavaa.

Taustalla vanha kalansuolausrakennus, Salteriet.  Siellä on
tarjolla kahvia ja lounastakin.

Mustakurkku uikku pesänrakennuspuuhissaan.

Majoitustakin on Svedjehamnissa tarjolla

Hyvä polku, pääsee osan matkaa vaikka pyörätuolilla. EUn rahoilla näitä reittejä on kustannettu.

Puro

Luontoharrastaja on ottanut koiransakin mukaan.
Kerran täälä kävelin koira irrallaan. Tuli vastaan totinen
luontoihminen, hakkui minut kun hurtta ei ollut kytketty.
Ei auttanut vaikka selitin että piski on äärimmäisen kiltti,
sille ei tulisi mieleenkään ahdistella mahdollisesti
vastaan tulevia luontokappaleita.

Veden kasvustoja pikku purossa

Täältä ikuisuuteen

Riemullinen kaari

Tikka pikkulintujen eväillä

Tuollaisesta peltitötteröstä olen tiaisia koko talven syöttänyt. Nyt kesää kohden mentäessä on apajaille liittynyt monenkirjavia siipiveikkoja. Pikkuvarpusia, viherpeippoja, vihervarpusia ja punatulkkuja. 

Nyt sitten tänään myös röyhkeältä vaikuttava käpytikka. Suurimman osan siemenistä tuo röttä heitteli maahan, nirso oli koska vain parhaimmat siemenet söi. 

Peipposetkin käyvät katsomassa mutta niille eivät näemmä auringonkukan-siemenet kelpaa.

No hukkaan eivät mene maahan joutuneet jyvät, päivittäin vierailevat oravat ja siili niitä napostelevat. Siilille olen heitellyt myös koiranruokarakeita, uskoisin että kaipaavat ravinnossaan myös valkuaisaineita.

Ensiretkiä mökille

Mökkipaikkaani katsasteltiin, miten on taven jäljiltä maat ja rannat. Ihan olivat kuin aikaisempinakin vuosina.
Se näissä kevätviikoissa on hienoa että on lintuja ja laulavatkin. Rannassa pesi sinisorsa, pöntöissä tiaisia ja kirjosieppoja. Räystäs- ja haarapääskyt katselivat pesänpaikkoja terassin katon alta. Peipposet pitivät konserttiaan.

Lokkeja, tiiroja, merikotkia, mustakurkku-uikku pari, merihanhia, telkkiä, tukkasotkia, taveja, niitä näin.

Raja-aita on kaatunut ja maatunutkin.  Siellä naapurin salaperäinen aarnimetsä.

Vedenpinta alhaalla pohjoisrannalla, pohja siellä siintelee.

Rannan nurmea kaislikon ja metsän välissä

Koiran kevätiloa

Mökkiuonnon tarkkailija, mitä karvaisempi ötökkä sen mielenkiitoisempi

Uimasta tulossa - hyisestä vedestä, koirat valvovat vesialuetta

Leppäpuinen hiillos siitä kehittyy makkaroita käristää  

Kalojen liikkeitä tarkkailevat, koirat vartioivat että sääntöjä noudatetaan

Mitä lie etsineekin hurtta

Tikka nokkinut, ketunleipiäkin jo pilkistelee

Mökkilahtia, ei ole vielä uusi meriruoko noussut

Merivesi kelpaa sille juotavaksi janon yllättäessä. Ennen muinoin kalastajatkin näillä vesillä
keittivät kahvinsa meriveteen

Törröttää tällaisia
talven jäljiltä rannassa

Tyrnin silmut  pullistelevat, hapanta mehua tiedossa syksyllä

Kotimatka edessä, koira katselee haikeasti mieluista mökkirantaa. Jos itse saisi valita niin kaiket kesät
mökkitontilla elelisi koiranelämäänsä

Catch and release kalastus

Olen kalojen ystävä, syön niitä mieluusti suihini. Myös kalastan, uistimilla ja joskus mökillä verkoilla.

Ennen pidin talvikaudet myös verkkoja pyynnissä jään alla. Merenkurkun vesistä sai mukavasti rasvaisia siikoja. Nuorena miehenä oli enon kanssa usein pitkäsiima pyynnissä, tuulastettiin ja kolkkakalassakin käytiin.

Ja suurinta juhlaahan oli pikkupoikana päästä isän kanssa mato-ongelle.

Kaikki minkä saan saaliikseni syön heti, pakastan vastaisen varalle tai annan höyliyttäni naapureille. Verkkopyynnissä toki tulee saaliiksi simppuja, särkiä ja lahnanpoikasia. Niitä en syö, koiralle keittelen ja naapurin kissalle annan.

Talvikalassa oli kuolleet tai muut syötäväksi kelpaamattomat kalat helppo jättää vain jäälle, merikotkat, varikset ja lokit olivat kiitollisia, söivät ahnaasti luisiin kitoihinsa.

Koska olen kalojen ystävä en voi laisinkaan hyväksyä tätä catch and release kalastusta. Mielestäni kyseessä on yksiselitteisesti eläinrääkkäys. Ihminen omaksi huvikseen leikittelee elävien luontokappalaiden kustannuksella. Kala kidutetaan ja väsytetään puolikuoliaaksi uistimen koukussa, usein vielä punnitaan ja mitataan ja filmataan ja sitten mukamas suurena luonnon ystävänä, omahyväisinä lasketaan takaisin veteen niinkuin olisi hyvänkin työn tehnyt. 

Pöyristyttävä harrastus tämä, sille vertoja vetää vain härkätaistelut, kukkotappelut ja sian kasvattaminen

0,8 neliömetrin rautahäkissä betonipermannola. Kriminalisoida 

Tämä verovaroilani kustannettu YLEkin niinsanotuissa luoto ohjelmissaan vähän väliä näyttää tätä catch and releasea mukamaskin hienona harrastuksena. Kammottavaa kuultavaa kun kalan ylös saatuaan, isot miehet vielä kiljahtelevat falsetiäänillä.

No vieläkin julmempia ovat he törkimykset jotka haukikalan saatuaan nimittelevät sitä jänkäkoiraksi ja heittävät kuivalle maalle kituen kuolemaan. 

Tämä on kuvattu kalahallin myyntitiskillä. Välimeren ammattikalastaja ei harrasta catch and releasea. On niin kiireinen että ei lainkaan irroita koukkua, silpaisee vaan siiman puukolla poikki.

Made on sikäli onnekas että se ei kuulu näiden
matsomaisten catch ja release miesten suosikkeihin

Kauniita punaisia mullosia - herkullisia!

Sähköä Espanjan taivaalla ja talojen seinissä

Joitakin sähköaiheisia kuvia tarttunut Andaluciassa jouten kuleksiessani kameran kortille. Itse en ymmärrä sähkön olemuksesta ja kulkemisesta juuri mitään, oikeastaan vain sen että tepselistä sitä tulee ja sen ja sen kuljettamisen  hinta sähkölaskuissa nousee tasaisesti.

Sitä mieltä minä kuitenkin olen että erilaiset ovat sähködirektiivit etelässä kuin meillä kotisuomessa. Käyttävät sähköasennuksissa espanjalaiset enemmän mielikuvitusta.

Siinä mäenharjalla kokonainen ryväs myllyjä reipaassa länsitulessa. Nämä Gibraltarin kodalla, saattaa olla tuulinen paikka Atlantin ja Välimeren liitoskohdassa.

Sähkön synty

Tässä lienee jonkinlanen sport malli, ehkä tee-se-tse miehen kevytrakenteinen tuulimylly. Tuottanee kuitenkin tuulisella ilmalla sen verran sähköä että saa talon emäntä paellat ja lampaanviulut paistetuksi.

Jos on sähkömiehellä luovuutta voi johdot asentaa mös ikäänkuin runollisesti, pieneksi taideteokseksi,

iloksi ohikulkijan silmälle.

Suomalaiset sähköasentajat lienevät etupäässä kuivan asiallisia, ei ole

ainakaan omaan silmääni katujen varsilla tällaisia nonfiguratiivisia luomuksia sattunut.

Siinä ne ovat esimerkillisen selkeästi esillä piuhat, sähkölaatikkonkin minkä lie liitoskotelon jättänyt asentaja kohteliaasti auki. Mukava on siihen suraavan monttöörin tulla vikoja selvittelemään tai uusia johtoja vetelemään, kaikki on kuin tarjottimella konsanaan.

Ylväänä  kurkottelee vanhanaikainen puinen sähkötolppa kohti sinitaivasta. Kelpaa sähkön vilistää.

Koristeellisesti asennetut sähköjohdot, katulamppu, vankilan kalterit ja karhea kiviseinä muodostavat harmoonisen kokonaisuuden, siinä satunnaisen ohikulkijankin silmä lepää.  Pilalla olisi tunnelma jos johdot olisivat tiukassa nipussa, mahdollisesti vielä persoonattomaan muovikouruun ahdettuina.

Hyvin aikansa palvelleet eristeet vanhuutensa levossa. 

Kaksi niistä ovat pikkupojat onnistuneet kivittämään rikki.

Äkkinäinen voisi luulla että yllä olevissa kuvissa esiintyvät sähköjohtoasennukset olisivat syntyneet suunnitelemattomasti,  kiireellä manjana kyhäten.

Sellainen käsitys on kovin väärä.  Johtojen kulku, niiden keskinäinen rytmiikka ja jännite on tarkkaan etukäteen suunniteltu. Tapana on että  ennen asennuksia rakennetaan villalangoista malli johtojen kulusta ettei tarvitse tolpissa ja talojen seinillä visuaalista ilmiasua sitten enää hankalissa oloissa suunnitella. Vakava suhtautuminen suunnitteluun näkyy siinäkin että käyttävat sähkönsinisiä lankoja.