22.12.2013

Aladoopi eli pylsy tai syltty



Lapsuuden jouluherkuista muistui  mieleeni aladoopi, lausutaan alatoopi, näin ainakin lounaisessa Hämeessä.

Saattaa olle että ihan jokaista yksityiskohtaa en muista, en edes poikasena ymmärtänyt. Jälkeenpäin olen käsittänyt että olivat elämäni tähtihetkiä. Mieleen nousseet lämpimät muistikuvat miten äitini joulun alla sianpääsyltyn eli aladoopin laittoi. Joka ikinen joulu sen teki ja niitä jouluja oli lapsuudessa lukemattoman monia.

Kaikki alkoi siitä että verinen, silmänsä ainiaaksi sulkenut sianpää asetettiin kodin suurimpaan kattilaan, siihen lommoiseen, alumiiniseen jossa syksyisin ryöpättiin karvalaukkuja, kiehumaan useammaksi tunniksi.  Mausteita oli mukana, niistä muistan laakerinlehdet, sipulit ja pippurin, saattoi hyvinkin olla muutakin, ehkä kynsilaukkaa ja jokunen katajanmarja.

Kattilasta nouseva tuoksu oli ikäänkuin joulun avaus, lupaus lahjoista ja ylensyömisen tuottamasta alkukantaisesta onnesta.
Kattilasta nostettu sianpää jonka nahka oli repeytynyt, lihanriekaleet roikkuvat ja luut ja hampaat paistavat on hurja ilmestys. Saattaisi nykypäivän katsannon mukaan olla näky joka on kielletty lapsilta. Reilut viisikymmentä vuotta sitten se oli jotenkin luonnollinen, osa elämää, kiehtova ja kummallinen lapsen mielessä - ei paha - päinvastoin.

No äiti sen perkasi lempeillä sormillaan, paloitteli isommat poskilihat pienemmiksi, osan silavasta laittoi sivuun tulevien päivien varalle. Pienemmässä kattilassa keitteli leppeässä puuhellan lämmössä sikavainaan kielen ja maksan suolavedessä, jokusen sipulin oli myös katttilaan laitettanut, itse kasvattamansa.   Sianpäähakkelus, pilkottu maksa ja kieli, ne nosteli äiti sitten porsliiniseen pilkkumiin jossa oli kauniita kukkasten kuvia, taisivat olla pelakuita ja kaatoi päälle kokoonkeitettyä sianpään keittolientä.

Lapsen kummastukseksi, kuin ihmeen kaupalla tämä kokonaisuus sittemmin hyytelöityi ja siinä se oli herkku, hytisevä sianpääsyltty, toiselta nimeltään alatoopi. Autuaan onnellisina silmät puoliummessa, suuta äänekkäästi maiskutellen sitä syötiin sellaisenaan tai sitten paksuina siivuina voileivän päällä.

Joskus joulua pienempinä juhla-aikoina äiti valmisti myös pylsyä. Himoittua herkkua sekin. Sianpää siinäkin oli pääosassa, joukkoon lisättiin keitettyjä sian sisukaluja hakkeluksena sekä kypsytettyjä ohraryynejä.

Ken tarkemmin ja kansainvälisemmin (ruotsalaisittain) haluaa pylsy-aiheeseen paneutua hänelle suosittelen luettavaksi Torgny Lindgrenin kirjaa "Pylssy".

2 kommenttia:

  1. Itse pidin syltystä eli alatoopista lapsena, tosin miun äiti ei sitä itse tehnyt, eihän meillä kaupunkilapsilla sikoja tietty ollut.
    Nykyään en ole edes ostanut sitä.
    Uuh, enkä muitakaan sisäelimiä enää syö, kohta en varmaan lihaakaan lainkaan.
    Maku muuttuu, ajat muuttuu.
    Mutta antoisaa rauhaisaa joulunaikaa, hyvä oli kertomuksesi.

    VastaaPoista
  2. Kyllä me toisinaan aladoopia kaupasta ostetaan. En ole koskaan nähnyt miten tätä hytisevää valmistetaan ja varmaan hyvä niin :=)
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista