19.10.2014

Kyrö Tuomas: "Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja



Tämä kirja kiinnosti niin kovasti että ihan varasin kirjastosta ja luin oitis pois. Alkuperäisestä mielensäpahoittajasta pidin, huumori puri ja muutenkin nautin kun huomasin monin paikoin olevani mielensäpahoittajan sukulaissielu.
Kyllä ei ole kaikki uusi kehitys mennyt oikeaan ja kestävään suuntaan, siitä olemme liikuttavan yksimielisiä.


Tämä "Iloisia aikoja" oli nautittava ja luettava kirja yksinkertaiseen makuuni myös. Ihan samoista syistä kuin edellinenkin kirja tästä pidin. Moitteena kuitenkin sanoisin että paikoin oli vähän pitkäveteinen. Ja tietysti vähän pitkästytti aika ajoin kertaus Mielensä pahoittaneen lukeneelle.

Mielensäpahoittajahan oli kokoelma irrallisia tarinoita. Tämä uusi taas pyrkii enemmän olemaan oikea romaani, tapahtumat seuraavat loogisesti toisiaan. Juonen kaaren tynkääkin. Dialogien kohdalla on säästetty, mielestäni niin laadussa kuin määrässä. Parhaimmillaan on Kyrö liikkuessaan vanhankansan jäärän pään sisällä.

Kaikenkaikkiaan puheena olevissa kirjoissa ei voi kun ihastella miten tarkalla silmällä kirjailija elävää elämää ymmärtää, syitä ja seurauksia huomaa ja omalla jouhealla tyylillään ylös kirjaa. Kyllä ei tavallinen tasajalka tallaaja hoksaa että onhan se noinkin ja tottakai tuosta seuraa että näin on.

Veikkaan että jos Kyrö omia polkujaan kulkevan päähenkilön vaiheita edelleen seuraa niin seuraavassa osassa pureskellaan ihmisen taivalluksen viimeisiä vaiheita tyypillisessä vanhainkodissa tai mitä hoitolaitoksia ne nyt nimeltään ovat.
Puhumattakaan että lienee tässä kelmiyteen taipuvaisessa miehessä ainesta oikeaksi kirjailijaksi. Ahkera on, mieli kun iän myötä saa syvyyttä, hinku poikamaiseen humorismiin ei vie liikaa huomiotaan luomistyössään.

No lopuksi taas pitää huomauttaa että tämä juttu on vähän niinkuin fiktiota, mikä ihmeen kirjallisuuden arvostelija minä muka olen, kunhan lämpimikseni höpäjän.



Kuvat on otettu talosta jonka vanha isäntä 
saattoi hyvinkin olla yksin tykönään ollessaan
mielensäpahoittaja mutta ei antanut sen näkyä ulospäin. 
Koivupuiden ystävä hän oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti