3.11.2013

Kylä nimeltä Teror

Teror niminen kylä sijaitsee vuorilla Gran Canarian ymmyrkäisellä saarella. Tänään siellä oli viikottainen markkinapäivä. Muutaman kuvan otin käyskennellessäni kylän raitteja hikeä
otsalta pyyhkien.
 
Täällä eivät ahdista kunnan rakennusviranomaisten määräykset samanlaisista
muodoista ja rakennutsen väreistä. Otetaan rennommin, ollaan yhdessä, nautitaan
auringosta ja elämästä.


Tyypillinen kylähän se on, niinkuin monet naapurikylänsä. Näitä miljoonat turistit
katkeamattomina virtoina tallaavat. Pohjoisilta tasamailta saapuneet siunailevat
ylämäkien jyrkkyyttä.

Laitoin PRn keräyslippaaseen 1,2 euroa,
vastalahjaksi sain kauniin hymyn ja
PR tarran rintaani. Sydäntäni lämmitti,
hieman kyllä häpesin että niin vähän laitoin.

Pitsinnypläystä tai olisko korukirjontaa
harrasti muudan kauppias

Lintuja oli kaupan monenlaisia. Näitä laululintuja sekä
myös erilaisia kanoja, pyitä, viiriäisiä, puluja
ainakin tunnistin.

 


Ehkä parasta markkinoilla olivat crepesit
elikä plätyt

Paristakymmenestä vaihtoehdosta
valitsin mansikkalhillon.
Kokki paistoi suurta hartautta osoittaen 
ja vakaalla kädellä varmoin liikkein

Olisi ollut myös suolaisia täytteitä mutta
kun nyt makeaa elämää ollaan viettämässä
niin fresa ja vielä päälle sokeria

Aaaaaahh .... kielen oli viedä mukanaan, seuraava
asiakas jo malttamattomana rahat kädessään odotti vuoroaan


Kulkukissakin roskiksen päällä seurasi tarkaan, silmän rävähtämättä nautinnollista ateriointiani,
välillä pitkällä kielellään huuliaan lipaisten

3 kommenttia:

  1. Upeat hyvin taiten otettu kuvat matkaltasi.
    Kissa parka, siellä niitä varmasti on paljon, kaunis on hän.

    VastaaPoista
  2. No nyt iski sitten matkakuume tännekkin. Hienosti tunnelmat välittyvät kuvistasi.

    VastaaPoista
  3. Sitä ollaan näemmä syyssateita ja -pimeyttä paossa. Kyllähän tuolla olisi ja tallaisi vaikka minkälaiia ylämäkiä.
    Syksyiset terkut.

    VastaaPoista